JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kangastuksia pehmeistä tuulista ja rauhasta

7.11.2023 6.00

Juttua muokattu:

2.11. 11:32
2023110211324220231107060000

Eli­na Lu­mi­jär­vi

Pel­ko on mer­kil­lis­tä. Tois­ta ih­mis­tä se voi kal­vaa niin, et­tä luu­lee so­lu­jen liu­ke­ne­van. Toi­nen taas pors­kut­te­lee me­ne­mään tun­te­mat­ta mi­tään sen eri­tyi­sem­pää. Pel­ko voi ol­la opit­tua tai sen ai­heut­taa meis­sä joku vais­to. Sii­hen, mi­ten ih­mi­nen ais­tii ja ko­kee pel­koa, vai­kut­ta­nee pal­jol­ti te­ki­jät, joi­hin ih­mi­nen ei ole voi­nut läh­tö­koh­tai­ses­ti it­se pal­jo­a­kaan vai­kut­taa. Jos esi­mer­kik­si lä­heis­ten ih­mis­ten mie­lis­sä on pal­jon pel­koa, lap­si voi imeä sen hil­jai­se­na tie­to­na it­seen­sä.

Minä pel­kä­sin lap­se­na pal­jon. Pel­ko oli niin ko­ko­nais­val­tais­ta, et­tä se sai jos­kus rä­sy­mat­toon ku­do­tut rai­dat hyp­pi­mään, se­koit­tu­maan su­mui­sek­si mös­sök­si ja kä­det hi­ko­a­maan mä­rik­si. Yh­tä usein kuu­lin loh­du­tuk­sek­si tar­koi­te­tut sa­nat, et­tei tar­vit­se pe­lä­tä ja älä ra­kas lap­si pel­kää. Sil­ti pel­kä­sin, ei­vät­kä kau­niit sa­nat ta­voit­ta­neet hä­tään­ty­nyt­tä miel­tä.

Mitä pel­kä­sin eni­ten? Pel­kä­sin so­taa. Sal­lan kir­kon­ky­läl­tä oli lin­nun­tie­tä 12 ki­lo­met­riä sil­loi­sen Neu­vos­to­lii­ton ra­jal­le. Raja toi var­jon elä­män ar­keen, vaik­ka so­das­ta oli syn­ty­es­sä­ni jo 27 vuot­ta. Elä­mäs­sä­ni oli mo­nia sota-ajan elä­nei­tä ih­mi­siä, joi­den pel­ko oli opit­tua. Ra­jaan liit­tyi­vät ta­ri­nat par­ti­saa­neis­ta ja muis­ta kau­heuk­sis­ta, mut­ta myös ih­meel­li­set sel­viy­ty­mis­ta­ri­nat, jois­ta osa tuol­loin elä­neis­tä ih­mi­sis­tä oli elä­vi­nä to­dis­tei­na.

Pel­ko syn­nyt­ti val­pas­tu­neen mie­len, joka tul­kit­si jat­ku­vas­ti eri­lai­sia är­syk­kei­tä ja kas­vat­ti pie­nel­le ty­töl­le ai­van lii­an suu­ret ja lii­kaa kuu­le­vat kor­vat. Ne kuu­li­vat asi­oi­ta, joi­ta ei ol­lut tar­koi­tet­tu lap­sen kuul­ta­vik­si.

Myös sil­mät ke­hit­tyi­vät tul­kit­se­maan asi­oi­ta. To­sin ta­val­la, jos­sa ei ol­lut vält­tä­mät­tä mi­tään tolk­kua. Täl­lai­ses­ta tul­kin­nas­ta esi­merk­ki­nä muun mu­as­sa se, mi­ten seu­ra­sin ja tein tul­kin­to­ja isän il­meis­tä hä­nen kuun­nel­les­saan ra­di­os­ta il­tau­u­ti­sia. Isän il­meis­tä ja uu­tis­ten si­säl­lös­tä ko­e­tin teh­dä tul­kin­taa sii­tä, al­kaa­ko sota ken­ties en­si vii­kol­la, vai vie­lä­kö saa­daan elää pi­dem­pään nor­maa­lia ar­kea. To­den­nä­köi­sem­pä­nä pi­din sitä, et­tä sota al­kai­si kuin et­tä se ei al­kai­si.

Ei sii­hen mi­tään dra­ma­tiik­kaa liit­ty­nyt. Elä­mä vain on sel­lais­ta, sil­tä ei voi ai­na suo­jau­tua. Ei­kä edes van­hem­pi voi las­taan kai­kel­ta suo­jel­la, vaik­ka kuin­ka ha­lu­ai­si. Tä­män ajan kuva on so­dan kes­kel­lä elä­vien, kär­si­vien las­ten kuva. Sota re­pii las­ten ja hei­dän van­hem­pien­sa kas­vo­ja ja sil­poo raa­jat, ei­kä ku­kaan ole ul­koi­sel­ta pa­hal­ta tur­vas­sa.

Mi­nua pel­ko seu­ra­si pit­käl­le ai­kui­si­kään. Pel­ko kar­ka­si kä­sis­tä ja sai epä­re­a­lis­ti­sia mit­ta­suh­tei­ta. Jos­kus saa­toin val­voa ja miet­tiä, riit­tää­kö ko­ti­maan il­ma­puo­lus­tuk­sel­la pom­me­ja vie­lä toi­seen ja kol­man­teen aal­toon, jos sota syt­tyi­si.

Lä­him­mäi­sil­tä tämä ky­syi ajoit­tain sie­to­ky­kyä ja hie­man huu­mo­rin­ta­ju­a­kin. Te­ra­pi­as­sa kul­jet­tu­jen vuo­sien jäl­keen ha­vah­duin sii­hen, et­tä pel­ko on väis­ty­nyt. Vaik­ka maa­il­ma on pa­han­päi­väi­ses­ti se­kai­sin tänä päi­vä­nä, nu­kun yö­ni rau­has­sa ei­kä sota hal­lit­se aja­tuk­si­a­ni. Tämä on tun­tu­nut ai­van kä­sit­tä­mät­tö­män suu­rel­ta lah­jal­ta ja kii­tok­sen ai­heel­ta.

Tänä päi­vä­nä huo­maan pel­kää­vä­ni eni­ten sitä, et­tä ajau­tui­sin kau­as hy­väs­tä Ju­ma­las­ta. Ju­ma­la on kaik­ki­val­ti­as ja hyvä. Hä­nen kä­des­sään on maa­il­man kär­si­myk­set ja tus­ka­kin, niin vai­ke­aa ja pa­ra­dok­saa­lis­ta kuin se on­kin hy­väk­syä. Ih­mi­nen tun­tee it­sen­sä niin pie­nek­si ja ole­mat­to­mak­si, kun ei ky­ke­ne hal­lit­se­maan elä­mää.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta saar­nat­ta­va evan­ke­liu­mi on ai­noa asia, jos­ta ih­mi­nen löy­tää to­del­li­sen rau­han ja le­von. Sen tur­vis­sa ih­mi­nen voi kuin kan­gas­tuk­sin näh­dä ajan­ra­jan toi­sel­le puo­lel­le, mis­sä sota on rau­en­nut ja kaik­ki on kir­kas­ta ja ke­vyt­tä ja peh­me­ät tuu­let leik­ki­vät kas­voil­lam­me. Il­man tätä toi­von nä­kö­a­laa oli­si tu­le­vai­suu­den kuva loh­du­ton ja synk­kä.

Pian tu­lee ku­lu­neek­si vuo­si sii­tä, kun sain ko­tii­ni rak­kai­ta ys­tä­viä. Per­he oli kut­su­nut mi­nul­le mer­ki­tyk­sel­li­siä ih­mi­siä iloit­se­maan ja luo­maan juh­laa, kos­ka olin saa­nut elää puo­li­vuo­si­sa­taa van­hak­si.

Tuo­na jou­lu­kui­se­na il­ta­na eräs ys­tä­vis­täm­me luki Moo­sek­sen vii­den­nes­tä kir­jas­ta sa­nat, jot­ka so­pi­vat mie­les­tä­ni ko­vin hy­vin tä­hän­kin, pie­ni­muo­tois­ten aja­tus­te­ni lo­puk­si: ”Her­ra it­se kul­kee si­nun edel­lä­si. Hän on si­nun kans­sa­si, hän ei jätä si­nua yk­sin ei­kä hyl­kää si­nua. Älä lan­nis­tu, älä pel­kää.”

ElinaLumijärvi
Olen puolivuosisataa vanha yhdeksän lapsen äiti. Olen syntynyt Sallassa, mutta sukujuuriltani karjalainen. Ulkoilen paljon ja liikun pitkiäkin matkoja. Elämä on ollut sisältörikasta, rakasta, ajoittain myös raskasta ja koettelemusten täyteistä. Pienet lapset, vanhukset, eläimet ja musiikki ovat lähellä sydäntäni. Sähköpostini elina.lumijarvi@gmail.com.