An­na Pärk­kä

Olen vii­me päi­vi­nä mon­ta ker­taa jou­tu­nut kur­kis­te­le­maan oman kup­la­ni ul­ko­puo­lel­le ja toi­vo­nut, et­tä rak­kaus voit­tai­si.

En­sim­mäi­sek­si: Kuun­te­lin erään pörs­siyh­ti­ön vii­me vuo­den tu­lo­suu­ti­sia ja poh­din ah­neu­den mää­ri­tel­mää. On­ko se ah­neut­ta, et­tä toi­mii oman edun mu­kai­ses­ti käyt­tä­en ti­lan­teen hy­väk­si ja tie­na­tak­seen toi­sen tie­tä­mät­tö­myy­del­lä?

Toi­mi­tus­joh­ta­ja to­te­si yks­kan­taan, et­tä ra­ken­nu­sa­la on yk­si epä­re­hel­li­sim­mis­tä toi­mi­a­lois­ta. Oli­vat ni­mit­täin op­pi­neet sen pro­jek­tis­sa, joka ei ol­lut men­nyt ai­van suun­ni­tel­mien mu­kaan, mut­ta oli­vat sil­ti pääs­seet maa­liin. Va­li­tet­ta­vas­ti he oli­vat jät­tä­neet tie­tä­mät­tö­myyt­tään il­moit­ta­mat­ta heis­tä riip­pu­mat­to­mis­ta kes­key­tyk­sis­tä, joi­den seu­rauk­se­na yh­ti­öl­le mää­rät­tiin sak­koa. Ti­lan­tees­sa ha­et­tiin ja käy­tet­tiin siis mah­dol­li­suut­ta tie­na­ta toi­sen tie­tä­mät­tö­myy­del­lä.

Toi­sek­seen mi­nua kos­ket­ti sy­väs­ti eräs Fa­ce­book-jul­kai­su ja eri­tyi­ses­ti sen saa­ma pa­lau­te. Jul­kai­si­ja pyy­tää esi­ru­kouk­sia jo­kai­sel­le pie­ny­rit­tä­jäl­le, joka juu­ri nyt kamp­pai­lee toi­meen­tu­lon­sa puo­les­ta. Hän pyy­si esi­ru­kous­ta myös it­sel­leen, et­tei kat­ke­roi­tui­si, kun en­ti­set yh­teis­työ­kump­pa­nit oli­vat toi­mi­neet vää­rin hei­tä koh­taan. Haa­voit­tu­nut koki tuos­sa sie­lun­vi­hol­li­sen pääs­seen kah­den us­ko­vai­sen yrit­tä­jän vä­liin.

Eräs vas­taa­ja an­toi myö­tä­tun­toa: "Tsemp­piä ja siu­naus­ta aloit­ta­jal­le. Kat­ke­ruus voi jos­kus ol­la lä­hel­lä. Tär­ke­ää on sa­noit­taa oma tun­te­mus, vaik­kei sai­si oi­keut­ta: 'Koen, et­tet toi­mi­nut oi­kein täs­sä asi­as­sa. Mi­nul­le jäi sii­tä har­mis­tu­nut olo. Toi­von et­tä ym­mär­rät vir­hee­si ja kor­jaat sen.' Muis­tam­me ru­kouk­sin.”

Toi­nen to­te­si myös asi­an kes­kel­tä: ”Ko­et­te­le­muk­set tun­tu­vat jos­kus suu­ril­ta ja näyt­tää et­tei va­loa ole nä­ky­vis­sä­kään, mut­ta myö­hem­min huo­maa, et­tä nii­hin oli kät­ket­ty siu­naus. Muis­te­taan ru­kouk­sis­sa.”

Kol­mas an­toi hy­vän neu­von meil­le yrit­tä­jil­le: ”Ju­ma­lan sa­naan si­do­tun oman­tun­non kan­ta­ja­na on hyvä ol­la myös yrit­tä­jä­nä.”

Näi­den li­säk­si olen poh­ti­nut ai­van val­ta­vas­ti sitä, et­tä rak­kaus on lem­peä. Mo­nis­sa per­heis­sä on ah­din­koa kun sie­lun­vi­hol­li­nen on pääs­syt avi­o­puo­li­soi­den vä­liin rik­ko­maan tah­toa ra­kas­taa. Se vai­kut­taa per­heen pie­nim­piin eli lap­siin. Myös omat ys­tä­vä­ni ovat kes­kel­lä per­het­ra­ge­di­aa. He et­si­vät sitä poh­jim­mais­ta rak­kaut­ta, sitä ki­pi­nää, joka ai­koi­naan saat­toi hei­dät yh­teen.

He ovat kui­ten­kin ru­kouk­sen lap­sia. Voim­me ol­la kan­nat­te­le­mas­sa lä­hei­siä näis­sä haas­teel­li­sis­sa ti­lan­teis­sa. Me voim­me kuun­nel­la ja pyy­tä­mät­tä tar­jo­ta evan­ke­liu­mia.

An­na ra­kas Tai­vaan Isä rak­kau­te­si va­lon tul­la pa­ran­ta­maan, kor­jaa­maan ja uu­dis­ta­maan sär­ky­nei­tä. Kun­pa rak­kaus voit­taa näis­sä kai­kis­sa ti­lan­teis­sa.

Kä­ly­ni Kai­sa Pit­kä­län runo so­pii mie­les­tä­ni tä­hän het­keen. Sain lu­van ja­kaa ru­non myös teil­le.

Juu­ret

Nä­et­kö mi­nut?

Täs­sä minä olen, kas­va­mas­sa.

Mi­nul­la on elä­mä ja si­nul­la on elä­mä.

Ar­vok­kaat ja ai­no­at.

Et­hän juok­se, et­hän kat­so ohi.

Rau­haa ja ai­kaa minä tar­vit­sen.

Py­säh­ty­mi­siä, ta­val­li­suut­ta, tur­vaa,

ihai­le­vaa kat­set­ta.

Koh­taa pie­ni, koh­taa iso.

Eh­jäk­si juu­ria myö­ten.

Kai­sa Pit­kä­lä