Anna Pärkkä
Palaan takaisin aikaisempaan blogikirjoitukseeni “luvatun maan kansalainen”. Mehän päätimme mieheni kanssa hakea Norjan kansalaisuutta silloin, kun Venäjä aloitti sodan Ukrainan kanssa. Melkein vuosi kului, kun sain ajan poliisille haastattelua varten. Haastattelu meni kivuttomasti, turhaan siis jännitin. Olin sellaisessa luulossa, että kansalaisuusprosessi kestäisi kauan. Minulla kansalaisuuden saamisessa kesti viikon. Sain digipostiin ilmoituksen, että minut ja minun alaikäiset lapseni ovat saaneet Norjan kansalaisuuden. Kun paperit ovat kunnossa, norjalainen digijärjestelmä toimii, tuumailin. Taisin leuhottaa siitä myös kotona. Mieheni kävi samaisessa haastattelussa viikkoa myöhemmin ja sai kansalaisuuden vuorokauden sisällä! Se kävi vielä nopeammin.
Olisi luullut, että hankkisin itselleni välittömästi norjalaisen passin. Jotenkin elämä on ollut niin täyttä ja kiireistä, etten ole ehtinyt tehdä asialle mitään. Kun 16-vuotias tyttömme ryhtyi muistuttamaan, että hänen suomalainen passinsa vanhenee alkuvuodesta 2024, ryhdyin toimimaan. Varasin ajan itselleni ja kahdelle alaikäisellemme tähän lähipoliisilaitokselle, Gardemoenin lentokentälle. Opistonuoren ollessa kotona saimme varattua ajan muutaman päivän päähän. Olimme olleet tyttöjen kanssa pitkän päivän Oslossa ja palattuamme menimme lentokentälle odottamaan vuoroamme. Kärsivällisyytemme oli koetuksella, kun varattu aikamme ei pitänytkään. Kun maltoin rauhoittua katselemaan ympärilleni, tajusin, että jonon ohi meni ukrainalaisia. He olivat päässeet sodan keskeltä tänne vapaaseen maahan turvaan. En ollut aikaisemmin päässyt niin lähelle sotaa pakenevia. Mielessäni alkoi kehkeytyä monenlaista tarinaa ja kertomusta heidän elämästään. Heitä jokaista yhdistivät isot matkalaukut ja väsynyt, tumma katse. Tieto jostakin, mistä minä en tiedä mitään. Vetäydyimme tyttöjen kanssa taaksepäin, ja annoimme heille tilaa.
Vihdoin pääsimme tiskille, ja poliisi pahoitteli, että jouduimme odottamaan. Näytin hänelle UDI:n päätöstä hyväksyä minut ja alaikäiseni Norjan kansalaisiksi. Sitten tapahtui outo juttu: saimme tietää, että tytöt eivät saisi passia ennen kuin heidän väestörekisteritiedoissaan näkyisi selvästi, että he ovat myös Norjan kansalaisia. Sillä hetkellä tyttöjen kohdalla väestörekisterissä näkyi vain Suomen kansalaisuus.
Tässä kohtaa minulla nousi turmelus. UDI:n papereissa näkyi tämä “automaattisena toimenpiteenä”, mutta meidän pitäisi silti erikseen pyytää tätä kirjaamista väestörekisteristä. Poliisi huomasi ärtymyksen ja ehdotti, että täytän valmiiksi suostumuksen, että mieheni saa itselleen passia hakiessaan tilata myös tytöille passit. Annoin suostumukset ja tilasimme passin vain minulle. Sormenjälki, valokuvaus ja allekirjoitus.
Viikon päästä noukin Norjan passini postilaatikosta. Seuraavaksi meidän piti mieheni kanssa antaa suostumus/pyyntö väestörekisterille kirjata tytöt Norjan kansalaisiksi. Liitteeksi passikopiot molemmilta. Tämän suostumuksen kirjoitin käsin muistikirjaan ja laitoimme siihen miehen kanssa allekirjoitukset, jonka jälkeen kuvasin sen ja tallensin järjestelmään. Mieheni oli epäileväinen, ettei tuollainen käsinkirjoitettu hakemus menisi läpi. Tuumasin vain, että en jaksa enää tämän kanssa hienostella. Viikon päästä saimme vihdoin päätöksen, että molemmat tytöt ovat saaneet myös Norjan kansalaisuuden. Täytyy varata aika tytöille ja miehelle passia varten.
Minulta on kysytty, miksi halusin kansalaisuuden. Se on oikeastaan vain uskottavuuskysymys. Norjassa lain edessä pitäisi kaikkien olla samanarvoisia, mutta tietyissä asioissa Norjan kansalaiset ovat paremmassa asemassa. Esimerkiksi asuntolainan korko saattaa olla alempi norjalaisille. Olen lukenut myös, että jotkut kalastuskiintiöt ovat varattu vain Norjan kansalaisille. Alitajuisesti se vaikuttaa myös, puolin ja toisin. Siinä on tietty turva, kun on Norjan kansalainen. Tunnen olevani enemmän tasavertainen muiden kanssa ja nyt myös osa Norjaa.
En ole luopunut suomalaisuudestani. Mutta kyllä se kuningaskunnan passi on aika hieno!
Täytyy pitää huoli, että molemmat passit ovat voimassa. Norjan passi vanhenee 10 vuodessa, Suomen 5 vuodessa. Käytän vaikka vuorotellen jompaakumpaa passia.
Minusta on mukava päästä äänestämään suurkäräjät-vaaleissa. Kunnallisvaaleissa kävin jo äänestämässä. Haluan vaikuttaa maan asioihin, koska asun täällä. Se on suurin syy, miksi halusin Norjan kansalaisuuden.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys