JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Mikä on minun vastuuni?

19.6.2023 8.50

Juttua muokattu:

16.6. 10:45
2023061610450520230619085000

An­na Pärk­kä

Eläm­me ai­kaa, jos­sa it­sek­kyys on mie­les­tä­ni yli­ko­ros­tu­nut. Oma ai­ka, omat ta­voit­teet, omat saa­vu­tuk­set, myös oma val­ta ja kun­nia ase­te­taan omas­sa elä­mäs­sä etu­si­jal­le. Tätä vies­tiä saam­me koko ajan eri vies­ti­mis­tä, lä­hin­nä so­si­aa­li­sen me­di­an kaut­ta. Mi­ten hel­pos­ti me us­ko­vai­set­kin läh­dem­me täl­lai­seen ajat­te­luun mu­kaan.

Mikä oli Jee­suk­sen ope­tus, se toi­nen käs­ky? "Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä niin kuin it­se­ä­si." Voim­me­ko aset­taa it­sem­me ja omat tar­peem­me tois­ten tar­pei­den ylä­puo­lel­le? Mitä vas­tui­ta ja vel­voit­tei­ta mi­nul­la on? Mit­kä ovat mi­nun ar­vo­ni ja mit­kä asi­at elä­mäs­sä ovat tär­kei­tä mi­nul­le? On hyvä py­säh­tyä miet­ti­mään näi­tä ja eten­kin sitä, mi­ten Ju­ma­lan Sana opet­taa mei­tä elä­mään, et­tä säi­lyi­si us­ko­mas­sa.

Saat­taa­pa jos­kus sat­tua niin, et­tei muis­ta ra­kas­taa it­se­ään, jopa unoh­taa it­sen­sä. Si­tä­kin voi­si py­säh­tyä jos­kus miet­ti­mään. Ra­kas­ta­es­saan lap­si­aan ja mies­tään äi­dil­lä saat­taa unoh­tua it­sen­sä ra­kas­ta­mi­nen niin, et­tä hän uu­puu työn­kuor­man al­le fyy­si­ses­ti ja hen­ki­ses­ti, ei­kä näe ulos­pää­syä ti­lan­tees­ta. On lii­an vä­hän le­poa, tis­kit ovat tis­kaa­mat­ta, pyyk­ki­ko­rit täyn­nä li­kai­sia pyyk­ke­jä, ik­ku­nat pe­se­mät­tä ja lei­po­a­kin pi­täi­si, kun tu­lee vie­rai­ta. Sii­vous­kin vie­lä. Ei­kä ku­kaan au­ta -tun­ne on pääl­lim­mäi­se­nä. Isäl­lä voi ol­la suu­ria ela­tuk­sen mur­hei­ta. Kaik­ki hin­nat nou­se­vat: ruu­an, polt­to­ai­neen, säh­kön. Mi­ten sel­vi­äm­me en­si kuus­ta ta­lou­del­li­ses­ti? Uu­den lap­sen­kin syn­ty­mä huo­let­taa, vaik­ka van­ha sa­non­ta sa­noo­kin, et­tä lap­si tuo lei­vän tul­les­saan. Huo­let pai­na­vat niin isäl­lä kuin äi­dil­lä.

Muis­tan erään kah­vi­pöy­tä­kes­kus­te­lun ys­tä­vä­pa­ris­kun­nan kans­sa pa­ri­kym­men­tä vuot­ta sit­ten. Pa­ris­kun­nan vai­mo oli ol­lut jo kau­an ko­ti­äi­ti­nä, ja nämä edel­lä mai­ni­tut tun­teet oli­vat kes­kus­te­lus­sa pääl­lim­mäi­se­nä. Mie­he­ni ru­pe­si haas­ta­maan, et­tä mitä ai­ot teh­dä, kun ko­ti­äi­tiys lop­puu. Nai­nen sa­noi, et­tä sii­hen on niin kau­an, et­tei jak­sa edes miet­tiä. "No mit­kä ovat unel­ma­si? Mikä oli­si kiva työ?" Mie­he­ni haas­taa ky­sy­myk­sil­lään, ja me kuun­te­lem­me. Ys­tä­väm­me sa­noi lo­pul­ta va­ro­vas­ti, et­tä pi­täi­si käy­dä kou­lus­sa opis­ke­le­mas­sa lä­hi­hoi­ta­jak­si. Sit­ten voi­sin hoi­taa van­huk­sia. "Jos minä siis kel­paan mi­hin­kään, kun olen ol­lut VAIN ko­to­na", hän to­te­aa lo­puk­si.

Voi kun tie­täi­sit, äi­ti! Te olet­te to­del­la upei­ta työn­te­ki­jöi­tä. Jos­kus yh­des­sä lu­en­nos­sa ku­va­sin, et­tä äi­deis­tä tu­li­si par­haim­pia joh­ta­jia. He ovat jou­tu­neet neu­vot­te­le­maan ko­to­na hy­vin­kin vai­keis­sa ti­lan­teis­sa, vä­lil­lä to­del­la vä­hil­lä yö­u­nil­la, ja luo­vi­maan eri­lais­ten per­soo­nien kans­sa. Ei­vät äi­dit­kään voi an­taa pot­ku­ja lap­sil­leen tuos­ta vain. Koti on­kin kuin pie­ni yri­tys.

Tämä äi­ti hank­kiu­tui myö­hem­min kou­luun, luki vie­lä toi­sen­kin am­ma­tin, ja on täl­lä het­kel­lä töis­sä iha­nas­sa työ­yh­tei­sös­sä van­huk­sia hoi­ta­en. Te­kee siis edel­leen erit­täin ar­vo­kas­ta työ­tä! Us­kon, et­tä tätä äi­tiä ar­vos­te­taan työs­sään. Ei­vät men­neet ko­ti­äi­ti­vuo­det huk­kaan.

Meil­lä tämä lap­si­ar­ki on taak­se­jää­nyt­tä. Us­ko­ma­ton­ta mut­ta tot­ta, se kes­ti oi­ke­as­ti tosi vä­hän ai­kaa. Muis­tan kyl­lä, et­tei yh­tään loh­dut­ta­nut, kun mo­nes­ti meil­le sa­not­tiin, et­tä naut­ti­kaa täs­tä ajas­ta. Nuo edel­lä ku­va­tut tun­teet tun­tui­vat mo­nes­ti ulos­pää­se­mät­tö­mäl­tä vuo­rel­ta. Saa­toin teh­dä omas­ta ar­jes­ta­ni rank­kaa, kun ha­lu­sin, et­tä koti oli­si siis­ti. Toi­saal­ta, nyt mie­tin, et­tä sii­vo­sin oi­ke­as­taan it­se­ä­ni var­ten.

Ju­ma­lan Sana opet­taa luot­ta­maan, et­tä Ju­ma­la kyl­lä kan­taa. Jak­sam­me­ko luot­taa Ju­ma­lan huo­len­pi­toon ja hä­nen joh­da­tuk­seen­sa? Me­ne­vät­kö omat tar­peet per­heen edel­le? Ver­tai­lem­me­ko, mi­ten joil­la­kin muil­la on hel­pom­paa, vaik­ka to­del­li­suu­des­sa em­me edes tie­dä, mitä vai­keuk­sia ke­nel­lä­kin on?

Olen poh­ti­nut elä­män vas­tuu­ky­sy­myk­siä esi­mer­kik­si per­heis­sä. Voi ol­la haas­teel­li­sia per­he­ti­lan­tei­ta, mut­ta hyvä oli­si teh­dä va­lin­to­ja sen poh­jal­ta, et­tei hei­kom­pi ja pie­nem­pi kär­si­si. Sai­sim­me ol­la vas­tuul­li­sia van­hem­pia, iso­van­hem­pia, kum­me­ja ja lä­hei­siä niil­le lap­sil­le ja nuo­ril­le, jot­ka opet­te­le­vat elä­män aak­ko­sia. Tun­nem­me mo­nes­ti epä­on­nis­tu­mis­ta ja puut­tu­vai­suut­ta kas­vat­ta­ji­na ja lä­hei­si­nä, mut­ta meil­lä kai­kil­la on tär­keä teh­tä­vä kan­taa vas­tuu­ta ja ra­kas­taa.

Myös niil­lä lä­hei­sil­lä, jot­ka ovat yk­si­ne­lä­jiä, on tär­keä teh­tä­vä, vaik­ka jos­kus saat­taa tun­tua, mikä on mi­nun tar­koi­tus ja mik­si Ju­ma­la ei ole an­ta­nut mi­nul­le per­het­tä. Meil­lä ei ole kaik­kiin asi­oi­hin vas­tauk­sia, mut­ta kai­kel­la on var­mas­ti jo­kin tar­koi­tus. Ju­ma­la on lu­van­nut siu­na­ta ja an­taa voi­man­sa jo­kai­seen het­keen myös per­heil­le, jois­sa on ta­pah­tu­nut ero­ti­lan­tei­ta tai on muu­ten haas­ta­via ti­lan­tei­ta esi­mer­kik­si ter­vey­den tai mui­den on­gel­mien kans­sa.

Tär­kein­tä on jak­saa us­koa oma­koh­tai­ses­ti. Lä­hes yh­tä tär­keä on muis­taa ra­kas­taa lä­him­mäis­tä sekä kan­taa oma­koh­tais­ta vas­tuu­ta elä­män eri asi­ois­ta.

AnnaPärkkä
En ole mistään kotoisin – olen syntynyt Ranualla, ekaluokalle menin Oulunsaloon ja Haukiputaalle muutimme, kun aloitin 9. luokan. Jännä tällaiselle juurettomalle onkin ollut kiintyä Norjaan. Olen äiti, mummu ja aviopuoliso. Uusi lapsenlapsi on aina suuri ihme, joka herkistää. Innostun helposti ja uteliaisuudestani johtuen joudun helposti kiperiin tilanteisiin. Toimin yrittäjänä täällä Norjassa. Arki on samanlaista kuin siellä, mutta norjan kielellä. Voit kertoa ajatuksistasi minulle: anna.parkka@gmail.com.
11.10.2024

Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Kol. 1:23

Viikon kysymys