JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

"Rukoilen jokaisen yksinäisen puolesta"

18.9.2023 6.00

Juttua muokattu:

15.9. 10:21
2023091510214920230918060000

SRK:n kuvapankki

SRK:n kuvapankki

An­na Pärk­kä

Ajat­te­lin ker­toa avoi­mes­ti sii­tä, mil­tä yk­si­näi­syys tun­tuu var­sin­kin ul­ko­suo­ma­lai­ses­ta nuo­res­ta. Sa­mal­la mie­tin nyt, mik­si mi­nul­la nou­si tun­teet pin­taan niin voi­mak­kaas­ti.

Su­vi­seu­ra­tun­nel­mat oli­vat kah­ta­lai­set. Evan­ke­liu­mia oli tar­jol­la pal­jon, iha­nia pu­hei­ta, iha­nia kes­kus­te­lui­ta ja pal­jon iha­nia ih­mi­siä. Mie­li ei kui­ten­kaan ol­lut koko ajan hyvä. Sy­dä­me­ni oli hal­je­ta tus­kas­ta mon­ta ker­taa. It­ku oli her­käs­sä, ja pel­ko ku­ris­ti kurk­kua.

On pak­ko tun­nus­taa, et­tä koin it­se nuo­re­na pal­jon yk­si­näi­syyt­tä. Mi­nul­la oli mo­nes­ti sel­lai­nen tun­ne, et­tä on­ko­han mi­nul­la tä­nään kou­lus­sa ka­ve­ria vai ei. On­ko mi­nul­la seu­rois­sa ka­ve­ria vai ei. Saan­ko rip­pi­kou­lus­sa ka­ve­rei­ta? Tämä suun­na­ton epä­var­muus ja pel­ko avau­tui tuo­ree­na haa­va­na it­sel­le­ni nyt Su­vi­seu­rois­sa. Sen ki­vun voi oi­ke­as­ti ym­mär­tää vain sel­lai­nen, joka on it­se ko­ke­nut sa­man.

Erääs­sä Fa­ce­book-ryh­mäs­sä oli to­del­la pal­jon sy­dän­tä­sär­ke­viä kir­joi­tuk­sia Su­vi­seu­rois­ta. Eri­tyi­ses­ti tun­tui voi­mak­kaan raas­ta­val­ta sen isän kir­joi­tus, jon­ka nuo­ri tuli en­nen puol­ta yö­tä asun­to­vau­nuun pok­ka­naa­mal­la. Tämä ra­kas isä osa­si oi­kein lä­hes­tyä omaa las­taan, ja sii­nä het­kes­sä oli il­mas­sa vain yk­si ky­sy­mys: "Mik­si mi­nul­la ei ole yh­tään ys­tä­vää?" Tämä nuo­ri sai ko­kea rak­kaut­ta van­hem­mil­taan, mut­ta poh­ja­ton tus­ka ei tie­ten­kään pyyh­kiy­ty­nyt pois.

Opis­toon me­ne­vä tyt­töm­me odot­ti koko Su­vi­seu­ro­jen ajan, et­tä hän ta­pai­si siel­lä opis­toon tu­le­via. Hä­nel­lä ei ole Suo­mes­sa juu­ri­kaan ka­ve­rei­ta. Ka­ve­ri­pii­ris­sä moni on luo­pu­nut us­kos­ta, ei­vät­kä he sik­si tul­leet Su­vi­seu­roi­hin. Su­ret­ti ko­vas­ti. Jäl­keen­päin ym­mär­rän, et­tä opis­ke­li­joi­den What­sapp-ryh­mää ei ol­tu voi­tu pe­rus­taa, kos­ka kaik­kia ul­ko­suo­ma­lai­sia ja ul­ko­maa­lai­sia ei ol­tu vie­lä va­lit­tu opis­toon. Ai­ka pal­jon hän­kin oli asun­to­vau­nul­la Su­vi­seu­ro­jen ai­ka­na.

Su­vi­seu­rat ovat erit­täin yk­si­näi­nen paik­ka yk­si­näi­sel­le. Toki moni kes­tää sen, mut­ta kyl­lä me saim­me kuul­la mo­nes­ti, mi­ten no­loa se on kul­kea äi­din ja isän kans­sa. Mis­tä löy­tyi­si­kään kei­no pois­taa hä­peä sii­tä? Pyy­täi­sin, et­tä te van­hem­mat pu­hui­sit­te las­ten­ne kans­sa sii­tä, et­tä jouk­koon voi­si mah­tua mui­ta­kin kuin serk­ku­ja tai nii­tä ka­ve­rei­ta, joi­den kans­sa muu­ten­kin ol­laan.

Va­ra­sim­me va­ro­toi­men­pi­tee­nä mo­lem­mil­le lap­sil­lem­me työ­vuo­rot Su­vi­seu­rois­ta. Hie­nos­ti he kä­vi­vät ne suo­rit­ta­mas­sa ja oli­vat ju­tel­leet sa­mas­sa työ­vuo­ros­sa ole­vien kans­sa. Olen kii­tol­li­nen, et­tä he sai­vat Su­vi­seu­rois­ta kui­ten­kin täl­lai­sen­kin ko­ke­muk­sen. Aja­es­sam­me koh­ti Nor­jaa ja lu­kies­sa­ni nii­tä mo­nia mo­nia kir­joi­tuk­sia Fa­ce­book-ryh­mäs­tä olin mo­nel­la ta­paa rik­ki. Koin suur­ta avut­to­muut­ta omien las­te­ni vuok­si. Myös seu­ra­ken­täl­lä kä­vel­les­sä oli tun­tu­nut, et­tä näin tosi pal­jon yk­si­näi­siä ih­mi­siä.

Opis­to al­koi, ja jä­tim­me tyt­tä­rem­me hen­ki­lö­kun­nan tur­val­li­seen huo­maan. On us­ko­mat­to­man iha­naa, et­tä yk­si­näi­set ul­ko­suo­ma­lai­sen nuo­ret saa­vat mah­dol­li­suu­den tu­tus­tua niin mo­neen us­ko­vai­seen nuo­reen. Nyt opis­to­nuo­rel­lam­me on opis­tos­sa pal­jon ys­tä­viä ja toi­von, et­tä opis­to­vuo­des­ta jää pal­jon eli­ni­käi­siä ys­tä­vyys­suh­tei­ta kai­kil­le opis­to­nuo­ril­le.

Ju­ma­la on lu­van­nut kuul­la kaik­ki ru­kouk­sem­me. Ru­koi­len nyt jo­kai­sen yk­si­näi­sen puo­les­ta. Tah­don luot­taa, et­tä ru­kouk­se­ni kuul­laan.

AnnaPärkkä
En ole mistään kotoisin – olen syntynyt Ranualla, ekaluokalle menin Oulunsaloon ja Haukiputaalle muutimme, kun aloitin 9. luokan. Jännä tällaiselle juurettomalle onkin ollut kiintyä Norjaan. Olen äiti, mummu ja aviopuoliso. Uusi lapsenlapsi on aina suuri ihme, joka herkistää. Innostun helposti ja uteliaisuudestani johtuen joudun helposti kiperiin tilanteisiin. Toimin yrittäjänä täällä Norjassa. Arki on samanlaista kuin siellä, mutta norjan kielellä. Voit kertoa ajatuksistasi minulle: anna.parkka@gmail.com.
11.10.2024

Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Kol. 1:23

Viikon kysymys