Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen seu­ra­sa­lin pen­kit täyt­tyi­vät py­hä­kou­luun tul­leis­ta lap­sis­ta ja ai­kui­sis­ta. Py­hä­kou­lun ai­hee­na oli ru­kous, jota opet­ta­ja kä­sit­te­li Isä tai­vaan ru­koi­len -lau­lun poh­jal­ta. Tuos­sa lau­lus­sa pyy­de­tään kau­niis­ti var­je­lus­ta, so­vun ja rau­han miel­tä ja sitä, et­tä us­kon sa­no­ma kan­tai­si ja hoi­tai­si mei­tä jo­kais­ta.

Noin ker­ran kuu­kau­des­sa pi­det­tä­vään yh­teis­py­hä­kou­luun voi­vat osal­lis­tua kai­ken ikäi­set ih­mi­set. Sil­loin on mah­dol­lis­ta py­säh­tyä yh­des­sä las­ten kans­sa us­kon pe­rus­ky­sy­mys­ten ää­rel­le. Sa­no­ma us­kos­ta on tar­koi­tet­tu meil­le kai­kil­le.

Yh­teis­py­hä­kou­lu­tun­ti toi mie­lee­ni myös omat ko­ke­muk­set lap­suu­den py­hä­kou­luis­ta. Muis­toi­hi­ni on jää­nyt se, kuin­ka kä­vim­me si­sa­rus­te­ni ja naa­pu­rei­den las­ten kans­sa isol­la jou­kol­la py­hä­kou­lus­sa.

Eri­tyi­sen läm­pi­mä­nä muis­tan lä­hi­naa­pu­ris­sa asu­neen us­ko­vai­sen Ai­li-tä­din pi­tä­mät py­hä­kou­lut. Hä­nen ää­nes­sään oli peh­meä sävy, kun hän pu­hui Tai­vaan Isäs­tä ja Hy­väs­tä Pai­me­nes­ta. Ny­kyi­sin olen it­se­kin py­hä­kou­lu­no­pet­ta­ja ja toi­von ky­ke­ne­vä­ni vä­lit­tä­mään tuo­ta sa­maa ilo­sa­no­maa ar­mos­ta ja rak­kau­des­ta.

Py­hä­kou­lus­sa hil­jen­ny­tään kuun­te­le­maan ly­hyt raa­ma­tun­ker­to­mus tai jo­kin muu lap­sil­le so­pi­va ker­to­mus. Ai­het­ta poh­di­taan yh­des­sä las­ten kans­sa ja lau­le­taan las­ten­vir­siä ja -lau­lu­ja. Py­hä­kou­luun osal­lis­tu­mi­ses­ta lap­set saa­vat py­hä­kou­lu­mer­kin, joka lii­ma­taan py­hä­kou­lu­vih­koon.

Py­hä­kou­lu­no­pet­ta­ja­na olen saa­nut näh­dä ja ko­kea las­ten avoin­ta läs­nä­o­loa ja us­ko­mi­sen iloa. Hei­dän ai­to kiin­nos­tuk­sen­sa ja mu­ka­na­o­lon­sa on kos­ket­ta­vaa. Lap­set poh­ti­vat us­ko­mi­seen liit­ty­viä asi­oi­ta her­käl­lä mie­lel­lä, ja heil­lä on ky­kyä näh­dä Ju­ma­lan läs­nä­o­lo mo­nis­sa pie­nis­sä­kin ti­lan­teis­sa. Usein lap­si saat­taa py­säyt­tää ai­kui­sen ar­jen kes­kel­lä iloit­se­maan elä­mäm­me tär­keim­mäs­tä asi­as­ta, us­kon lah­jas­ta.

Vä­hän ai­kaa sit­ten it­sel­lä­ni oli py­hä­kou­lun­pi­to­vuo­ro, jon­ka sa­tuin unoh­ta­maan niin, et­tä muis­tin vuo­ron vas­ta hie­man en­nen sen al­kua. Ta­val­li­ses­ti olen tu­tus­tu­nut tun­nin ai­hee­seen etu­kä­teen, mut­ta tuol­loin jou­duin pi­tä­mään sen val­mis­te­le­mat­ta. Py­hä­kou­lun ai­hee­na oli ver­taus vii­ni­tar­han työ­mie­his­tä ja hei­dät pal­kan­neen isän­nän pal­kan­mak­sus­ta. Ver­tauk­ses­sa on ydin­sa­no­ma us­kos­ta ja ar­mos­ta, jon­ka saa ot­taa vas­taan lap­sen ta­voin.

Teks­tin lu­ke­mi­sen jäl­keen oli vuo­ros­sa kes­kus­te­lu, jos­sa oli pu­het­ta us­kon mer­ki­tyk­ses­tä sekä an­teek­si pyy­tä­mi­ses­tä ja an­teek­si an­ta­mi­ses­ta. Las­ten kom­men­tit us­kon yk­sin­ker­tai­suu­des­ta tu­li­vat lä­hel­le ja toi­vat hy­vä­no­lon­tun­teen, joka läm­mit­ti miel­tä. Tun­nin lo­puk­si oli tur­val­lis­ta yh­tyä lop­pu­ru­kouk­seen ja ker­ra­ta yh­des­sä va­lit­se­mam­me muis­to­lau­se ”us­kon kaut­ta pääs­tään tai­vaa­seen”.

Ko­tiin läh­ties­sä erään pie­nen py­hä­kou­lu­lai­sen sa­nat – ”py­hä­kou­lu oli iha­na” – tun­tui­vat eri­tyi­sen hy­väl­tä unoh­dus­ta har­mi­tel­lees­ta opet­ta­jas­ta. Sain it­se­kin läh­teä ko­tiin kii­tol­li­sel­la mie­lel­lä.