Vau­la Es­ke­li

Tä­män blo­gi­kir­joi­tuk­se­ni ai­heek­si va­li­koi­tui re­hel­li­syys, kun kuun­te­lin erääs­sä seu­ra­ti­lai­suu­des­sa lau­let­tua virt­tä To­tuu­den Hen­ki, joh­da sinä mei­tä (VK 484).

Puhujankoroke Äänekosken Suviseuroissa 2018.

Vaula Eskeli

Re­hel­li­syy­del­lä tar­koi­te­taan to­tuu­des­sa py­sy­mis­tä sekä vil­pin ja vää­ryy­den kart­ta­mis­ta. Mei­tä suo­ma­lai­sia pi­de­tään re­hel­li­se­nä kan­sa­na. Kun jo­tain so­vi­taan, se pi­de­tään. Re­hel­li­syys on hyve. Sii­hen liit­tyy yk­si­lön kä­si­tyk­siä sii­tä, on­ko jo­kin hy­vää tai pa­haa, oi­kein tai vää­rin. Re­hel­li­syy­den vas­ta­koh­tia ovat epä­re­hel­li­syys, va­leh­te­lu, viek­kaus ja pet­kut­ta­mi­nen.

To­tuu­den­mu­kai­suus ja vil­pit­tö­myys ovat tär­kei­tä sekä it­seä et­tä mui­ta koh­taan. Mei­tä ke­ho­te­taan elä­mään ja toi­mi­maan tois­ten kans­sa niin, et­tä sii­tä koi­tui­si mah­dol­li­sim­man pal­jon hy­vää. Jo pie­nes­tä pi­tä­en lap­sil­le ope­te­taan, et­tä ei saa va­leh­del­la ei­kä hui­ja­ta toi­sia.

Olem­me kuul­leet sa­non­nan, joka ke­hot­taa pu­hu­maan toi­ses­ta sa­mal­la ta­val­la kuin tah­toi­sim­me ih­mis­ten pu­hu­van meis­tä it­ses­täm­me. Sa­non­nal­la on sy­väl­li­nen ja opet­ta­vai­nen mer­ki­tys. Se neu­voo va­lit­se­maan oi­kein. Meil­le on tut­tu myös sa­non­ta "las­ten suus­ta kuu­lee to­tuu­den".

Re­hel­li­syy­des­tä on hyvä pi­tää kiin­ni, se luo luot­ta­mus­ta mui­ta ih­mi­siä koh­taan. To­tuu­des­sa py­sy­mi­nen ja asi­oi­den il­mai­se­mi­nen suo­raan on kai­ken kes­ki­pis­tees­sä. Se tuo kui­ten­kin haas­tei­ta niin ai­kui­sel­le kuin lap­sel­le, ei­kä ole ai­na help­poa. Pie­ni lap­si ei vie­lä ero­ta, mikä on täy­sin tot­ta ja mikä ta­rua. Vä­hi­tel­len lap­si al­kaa tul­la tie­toi­sek­si va­leh­te­lus­ta. Tu­lee ti­lan­tei­ta, jol­loin lap­si ha­lu­aa ko­keil­la hui­jaa­mis­ta. Myö­hem­min lap­sen oma­tun­to ker­too mikä on oi­kein ja mikä vää­rin.

Re­hel­li­syyt­tä poh­ties­sam­me jou­dum­me tar­kas­te­le­maan omaa si­sin­täm­me. Mil­lai­nen minä it­se olen tois­ten ih­mis­ten ja kaik­ki­tie­tä­vän Ju­ma­lan edes­sä?

Raa­mat­tuun pe­rus­tu­vat ar­vot oh­jaa­vat kris­ti­tyn elä­mää ja va­lin­to­ja. Koen it­se, et­tä ne suo­je­le­vat ja tur­vaa­vat mi­nua oma­koh­tai­ses­sa us­kos­sa­ni. Ih­mi­si­nä me ha­lu­am­me niin per­heen si­säl­lä kuin yh­teis­kun­nas­sa­kin luot­taa sii­hen, mitä olem­me asi­ois­ta so­pi­neet. Luot­ta­mus­ta ky­sy­tään myös sil­loin, kun teem­me rat­kai­su­ja niin et­tä toi­nen ei näe tai ole läs­nä. Em­me­hän toi­mi sii­nä­kään ti­lan­tees­sa epä­re­hel­li­ses­ti, kun toi­sen sil­mä vält­tää.

Re­hel­li­syy­den kans­sa tar­vi­taan myös mui­ta omi­nais­piir­tei­tä, ku­ten koh­tuul­li­suut­ta ja oi­keu­den­mu­kai­suut­ta. Vaik­ka esi­mer­kik­si jon­kun tut­ta­van uu­si vaa­te tai muu os­tos ei omas­ta mie­les­tä näyt­täi­si on­nis­tu­neel­ta, ei ole hyvä tök­säyt­tää mie­li­pi­det­tään il­ke­äs­ti jul­ki. Hy­vät ta­vat edel­lyt­tä­vät tuol­loin pien­tä jous­toa ja suur­piir­tei­syyt­tä. Eri asia on ol­la suo­ra ja py­syä to­tuu­des­sa esi­mer­kik­si työ­nan­ta­jaa tai vi­ra­no­mai­sia koh­taan nou­dat­ta­mal­la la­kia ja sää­dök­siä.

Ra­ken­ta­va vuo­ro­pu­he­lu kans­saih­mis­ten vä­lil­lä ei to­teu­du ai­na niin kuin toi­voi­sim­me. Us­ko ei kui­ten­kaan rii­pu sii­tä, olem­me­ko on­nis­tu­neet pyr­kies­säm­me re­hel­li­syy­teen ja to­tuu­teen. Saam­me tur­val­li­ses­ti us­koa sil­loin­kin, kun olem­me epä­on­nis­tu­neet ja heik­ko us­ko hor­juu. Sil­loin to­teu­tu­vat Sa­ka­ri To­pe­liuk­sen kir­joit­ta­mat vir­ren sa­nat:

"Kris­tus on tiem­me, valo sy­dän­tem­me,

toi­vom­me ai­nut, pyhä to­tuu­tem­me.

Ar­mo­si, Jee­sus, an­na voi­mak­sem­me,

uu­dis­ta mei­dät.

An­na nyt Kris­tus va­los meil­le hoh­taa,

an­na sen mei­tä Isän ko­tiin joh­taa.

Jos mikä mur­he mei­tä tääl­lä koh­taa,

voit­ta­maan au­ta."

(VK 484:3–4.)