Mauno Kinnunen
Nyt on taas kohmekäsien aika. Joku jossain raapii täristen tulitikkua, jotta taaempana oleva yleisö saisi nähdä muutaman kipinän, kuulla "piiiiiuuuuu-poks-rätirätin" samalla, kun taivaalla vilahtaa sekunnin ajan erilaisia värejä. Wau!
Jos alle 18-vuotiaalta kysyisi mielipidettä pommittelun tärkeydestä, ainakaan pojankloppien mietteitä ei tarvitse hirveästi arvailla. Useimpien mielestä räiskettä, pauketta ja savua täytyy olla ja paljon! Kun ikä alkaa riittämään ilotulitteiden ostoon, ja varsinkin kun oman lompakon kanssa rakettitiskille sännätään, niin kummasti kassakoneen suureneva summa hillitsee räiskemyönteisyyttä.
Jonkinlainen räiskekielteisyys on vallannut pikkuhiljaa mieltäni, kun ikää on tullut mittariini. Syynä ei ole pelkästään jylyn vuoksi lattioille pissailevat kotikissat, häiriintyneet koirat tai pelokkaat metsän eläimet. Toki eläinkunnan reaktiot sitä vahvistavat, ettei ole ihan luonnollisesta asiasta kysymys. Eipä nuo jytkyt ylevöitä jokaisen ihmisenkään mieltä, varsinkin jos on kokenut sodan melskettä vaikkapa lapsuudessaan tai nyky-Ukrainassa.
Ehkä suurimpana syynä vastakarvaisuuteen on se, että ilotulitteet tuntuvat antavan joillekin kuin luvan toimia melkein miten vain. Sytytyslangan toisessa päässä on usein varsin fiksuja tyyppejä mutta illan fiilis yhdistettynä kaveriporukan älynväläyksiin saattaapi saada vallan harmittavia lopputuloksia. Siinä listassa naapuruston postilaatikot ovat vain alkusoittoa.
Joku saattaa epäillä kykyjäni kirjoittaa tästä teemasta. Vaikken ihan ruudinkeksijä ole, niin kumminkin melkoinen kokemusasiantuntija ja vieläpä sytytyslangan molemmista päistä. Nuorena tuli oltua melko paljon sytytyslangan toisessa päässä. Erilaisia viuhahduksia lähti käsistäni suuntaan jos toiseen. Sainkohan joskus tulipalon aikaiseksi? Ei siitä mitään viitteitä ollut, mutta toisaalta joskus osuma saattoi jäädä kytemään jonnekin, jossa oli otolliset olosuhteet isommalle roihulle. Kukas sen tietää. Nuoruuteni Kokkolassa tulipalon mahdollisuutta kasvatti se, että siellä taivas ja maa rätisi myös elokuun lopun venetsialaisissa. Siihen aikaan maasto saattaa olla yllättävän kuivaa.
Sytytyslangan toisessa päässä on ruutia. Onko sitä sen vertaa, että sillä voisi saada jotain vahinkoa? Koska aiemmin rehvastelin omaa asiantuntemustani, niin kerron nyt kokemuksestani sytytyslangan jälkimmäisestä päästä. Se tapahtui siihen aikaan, kun vaimoni lähti töihin ja minä jäin vanhempainvapaalle kahdeksan lapsemme kanssa. Vanhin oli kymmenvuotias, joten melkoisten ruudinkeksijöiden kanssa sitä sain päiviäni viettää.
Sattuipa niin, että piharakennuksessa silmäni hoksasivat pommipussukan. Edellisen uudenvuodenaaton jälkeinen saalishan se siinä! Räjähtämättömien rakettien ja pommien etsintä oli pojille mieluisaa puuhaa ja lähitienoota koluten olivat löytäneet pussiin jos jonkinlaista jytkyä.
Kevään aikana pojat kyselivät silloin tällöin niiden perään. En suostunut antamaan. Pommitella saa vain yhtenä iltana ja eipä se muutenkaan ole pikkumiesten hommaa. Kaiken lisäksi tuollaiset vanhentuneet, ehkä kastuneet jytkyt voivat olla vähän sitä ja tätä…
Kun tutkin pussukkaa tarkemmin, huomasin, että siellä oli joku pötkylä, jossa oli räjähtämätöntä ruutia jäljellä. Mieleeni tuli nuorempana kokeillut pommin purkamiset. Teimme harmaasta jauheesta pitkän juovan vaikkapa laudan päälle. Kylläpä se paloi sähäkästi alusta loppuun, kun toisesta päästä sytytti!
Päätin toistaa kokeen lapsieni edessä ja kokosin heidät pihanuotion äärelle. Vauva taisi nukkua jossain, eihän se tällaisista mitään ymmärtäisi. Tein ruudista tiilen päälle pitkän vanan. Tarkoitus oli, että näytöksen jälkeen voisin vaikka hiukan tiedemiesmäisellä äänellä todeta, että ruudin ja pommien kanssa ei kannata leikkiä!
Ruuti ei ollutkaan ihan samanlaista kuin lapsuudessa. Siinä oli joukossa isompiakin palleroita, eikä se syttynytkään silmänräpäyksessä kuten lapsuudessa. Olikohan jotenkin kastunutta?
Vaan kun syttyi, niin johan syttyi! Leimaus oli niin suuri, että sytkäri lensi kädestä ja tutkimusjohtaja päätti siirtää luentoaan toiseen ajankohtaan. Jostain syystä hetken perästä aluesairaalan päivystyksessä istui joku mies käsi vesiämpärissä.
Tieteellisen kokeen loppulauselma:
– Ruutijauheen seassa olevat isommat pallerot saattavat olla niitä, jotka tekevät taivaalle värikkäitä kuvioita ja paukahduksia.
– Jos haluat tarkemmin tutkia rakettien räjähdyskuvioita, käytä vaikka kiikaria. Älä missään tapauksessa ole itse kuvioiden vieressä.
– Koti-isän rooli on luultavasti hiukan helpompaa, jos toinen käsi ei ole paketissa ja sitä voi käyttää ja kastella.
– Vaikka sain tapahtuneesta pahan palovamman käteeni, toteutui tavoite tietyllä tapaa: Lapset saivat lisätietoa ilotulitteiden vaarallisuudesta.
Tämän kokemuksen myötä minua ei harmittaisi, vaikka ilotulitusten käyttö rajoitettaisiin vain ammattilaisten käsiin. Pauke ja välke saataisiin keskittymään yhteen iltaan ja tiettyyn kellonaikaan, kun nykymenolla mekastus on monipäiväistä monin paikoin.
Ehdotan, että nimenkin voisi vaihtaa surutulitteeksi, koska ne aiheuttavat niin paljon harmia terveydelle ja luonnolle sekä yksityiselle että yhteiselle omaisuudelle.
Olet varmasti joskus katsonut pitkään taivaaseen, joka avautuu paljon korkeammalla, minne raketinraidat yltävät. Miten kaunis se onkaan! Eipä ole ihmisten tekeleet mitään verrattuna kirkkaan tähtitaivaan tuikkeeseen!
Mauno Kinnunen
Blogit
Lukijan kuva
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Joulun sanomaa Vanhan testamentin lupauksesta Jeesuksen syntymään. Yksinlauluja ja duettoja kitaran, jousikvartetin ja basso continuon säestyksellä sekä lauluyhtye- ja soitinmusiikkia.
Tämänvuotisen joululehden teemana on lupaus. Lehdessä käydään läpi sekä Jumalan lupauksia ihmisille että ihmisten lupauksia Jumalalle ja toisilleen.