Muis­tan lap­suu­des­ta­ni täl­lai­sen lau­lun: "Älä, sil­mä pie­ni, kat­so mi­hin vain / älä, kor­va pie­ni, kuu­le mitä vain / älä, käsi pie­ni, kos­ke mi­hin vain / älä, jal­ka pie­ni, as­tu mi­hin vain / älä, kie­li pie­ni, puhu mitä vain, sil­lä Isä Tai­vai­nen nä­kee lap­sen sy­dä­meen."

Elä­mäs­sä saat­taa tul­la eteen ti­lan­tei­ta, jois­sa ih­mi­nen ajat­te­lee, et­tä voin teh­dä jon­kin kiel­le­tyn asi­an, jos ku­kaan ei näe tai se ei tule ke­nen­kään tie­toon. Ko­to­na voi ol­la jo­tain herk­kua tai ra­haa hel­pos­ti saa­ta­vil­la, ja lap­sel­le saat­taa tul­la mie­leen ot­taa nii­tä il­man lu­paa. Va­ras­ta­mi­nen on suu­ri on­gel­ma kau­poil­le. Vaik­ka niis­sä on val­von­ta­lait­teet ja var­ti­joi­ta, sil­ti ta­va­raa va­ras­te­taan pal­jon.

Va­kuu­tus­kor­vauk­sia saa­te­taan ha­kea vää­rin pe­rus­tein. Koh­ta­sin ai­koi­naan työs­sä­ni ti­lan­tei­ta, jois­sa sil­mä­la­sit oli­vat sär­ky­neet ta­val­li­sen käy­tön yh­tey­des­sä, mut­ta asi­ak­kaan toi­vo­mus oli, et­tä sii­tä teh­täi­siin va­kuu­tu­syh­ti­öl­le eri­lai­nen lau­sun­to kor­vaus­ten toi­vos­sa. Kor­jaa­mo­a­lal­la taas saa­te­taan eh­dot­taa, et­tä ko­nees­ta kor­jat­tai­siin muu­ta­kin kuin va­hin­goit­tu­nut osa va­kuu­tu­syh­ti­ön las­kuun. Näis­sä asi­ois­sa on tär­ke­ää, et­tä toi­mek­si­an­non vas­taa­not­ta­jal­la on sel­keä kan­ta asi­aan, mi­ten on oi­kein toi­mia. Olen kuul­lut, et­tä va­kuu­tu­syh­tiö voi pal­ka­ta jopa et­si­vän sel­vit­tä­mään asi­aa, jos heil­le tu­lee epäi­ly va­kuu­tus­pe­tok­ses­ta.

Met­säs­tyk­ses­sä on pal­jon ra­joit­tei­ta ja sään­tö­jä, jot­ka met­säs­tä­jän täy­tyy tie­tää. On tie­tyt ajat, mil­loin mi­tä­kin eläin­tä saa met­säs­tää. Met­sä­hal­li­tuk­sen si­vuil­la ker­ro­taan seu­raa­vas­ti: "Met­sä­hal­li­tuk­ses­sa met­säs­tyk­sen suun­nit­te­lu pe­rus­tuu riis­ta­kan­to­jen kes­tä­vyy­teen sekä alu­een met­säs­tys­pai­nee­seen." On tär­keä ot­taa sel­vää ja nou­dat­taa oh­jei­ta ja saa­lis­kiin­ti­öi­tä niin, et­tä luon­non ta­sa­pai­no säi­lyy oi­ke­a­na. Jos use­am­pi ih­mi­nen on sitä miel­tä, et­tä ei se niin tark­kaa ole ja met­säs­tää enem­män kuin kiin­tiö sal­lii, seu­rauk­se­na voi ol­la va­hin­koa eläin­kan­nan säi­ly­mi­sel­le.

Va­ki­tui­sis­ta töis­tä saa­dut palk­ka­tie­dot me­ne­vät suo­raan työ­nan­ta­jal­ta ve­rot­ta­jal­le, mut­ta joi­ta­kin teh­tä­viä tai pal­ve­lui­ta on mah­dol­lis­ta teh­dä myös il­man kuit­tia. Us­kon, et­tä mo­nel­le meis­tä on tul­lut sel­lai­nen ti­lan­ne vas­taan. Jos sel­lais­ta ta­pah­tuu isom­mas­sa mit­ta­kaa­vas­sa, pu­hu­taan har­maas­ta ta­lou­des­ta. Ve­rot­ta­jal­ta jää sil­loin saa­mat­ta tär­kei­tä ve­ro­tu­lo­ja. Kil­pai­lu­ti­lan­ne voi vää­ris­tyä, jos joku te­kee töi­tä hal­vem­mal­la kuin muut mut­ta ohi kir­jan­pi­don. Har­maa­ta ta­lout­ta on myös so­si­aa­lie­tuuk­sien vää­rin­käy­tök­set sekä yri­tys­ten la­ki­sää­teis­ten mak­su­jen ja vel­voit­tei­den lai­min­lyön­ti. Te­ki­si­kö jos­kus mie­li il­moit­taa ve­rot­ta­jal­le vä­hän enem­män mat­ka­ku­lu­ja kuin nii­tä to­del­li­suu­des­sa on­kaan?

Lii­ken­ne­sään­nöt on teh­ty ih­mis­ten tur­vak­si ja suo­je­le­mi­sek­si. Voi­sin ku­vi­tel­la, et­tä suu­rin osa lii­ken­ne­va­hin­gois­ta ta­pah­tuu sik­si, et­tei ole nou­da­tet­tu oh­jei­ta. Yli­no­peus tai päih­ty­nee­nä aja­mi­nen mai­ni­taan usein on­net­to­muu­den syik­si niis­tä ker­to­vis­sa uu­ti­sis­sa. On tie­ten­kin pal­jon myös in­hi­mil­li­sis­tä syis­tä joh­tu­via va­hin­ko­ja: sai­raus­koh­tauk­sia tai niin äkil­li­siä ti­lan­tei­ta, et­tei ih­mi­nen eh­di re­a­goi­da.

Ju­ma­la on an­ta­nut jo­kai­sel­le ih­mi­sel­le syn­ty­mä­lah­jak­si oman­tun­non, joka oh­jaa oi­ke­aan. Olen kuul­lut lei­kil­li­ses­ti sa­not­ta­van, et­tä jol­le­kin ih­mi­sel­le on teh­ty "oman­tun­non ohi­tus­leik­kaus." Sil­loin oma­tun­to ei oh­jaa­kaan enää oi­ke­aan, vaan ih­mi­nen ko­kee voi­van­sa teh­dä vas­toin an­net­tu­ja oh­jei­ta. Usein mo­tii­vi­na on oman edun ta­voit­te­lu tai vä­lin­pi­tä­mät­tö­myys. Mi­ten pal­jon vä­hem­män meil­lä tar­vit­si­si­kaan ol­la val­von­taa ja ra­joi­tuk­sia, po­lii­se­ja tai van­ki­loi­ta, jos jo­kai­sen ih­mi­sen oma­tun­to oh­jai­si te­ke­mään oi­kei­ta rat­kai­su­ja? Ja mi­ten pal­jon hel­pom­pi on­kaan ol­la, kun on hoi­ta­nut asi­at niin, et­tei tar­vit­se pe­lä­tä jää­vän­sä kiin­ni jos­tain vil­pis­tä tai et­tä joku kä­räyt­tää vää­räs­tä te­os­ta!

Vir­res­sä 394 sa­no­taan: "Ku­hun­ka voi­sin kul­kea, kas­vo­ja Her­ran pa­e­ta? Tai­vaa­seen vaik­ka nou­si­sin, myös siel­lä Her­ran koh­tai­sin. Jos tuo­ne­laan käyn pi­me­ään, en väl­tä Her­raa siel­lä­kään. Jos mer­ten taak­se pa­ke­nen, si­nus­ta, Her­ra, pää­se en. On yön­kin syn­key­des­sä sil­mä­si kai­ken nä­ke­vä ja pi­meys­kin sa­kea si­nul­le päi­vä va­loi­sa." (VK 394: 4,5.)

Vaik­ka me ih­mi­set teem­me vää­riä va­lin­to­ja, kai­ken nä­ke­vä Tai­vai­nen Isä nä­kee myös vir­hei­tään ka­tu­van ih­mi­sen sy­dä­meen. Hän on val­mis an­ta­maan vää­rät te­kom­me an­teek­si. Sil­loin tu­lee halu kor­ja­ta omat vir­heet ja hoi­taa asi­at kun­toon myös maal­li­sen lain edel­lyt­tä­mäl­lä ta­val­la.