Tarja Korri
"Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Vapahtajaltamme Herralta Jeesukselta Kristukselta. Rakkaat ystävät. Te olette nyt tulleet kaikkitietävän ja kaikkinäkevän Jumalan kasvojen eteen rakentamaan avioliittoa ja rukoilemaan sille yhdessä meidän kanssamme Taivaan Isän runsasta siunausta." Näin alkoi Valde Palolan pitämä vihkipuhe häissämme 36 vuotta sitten.
Palola puhui, miten Jumala itse on asettanut avioliiton ja Vapahtaja on sen vahvistanut (Mark. 10:6–9). Avioliitto on pyhä, ja aviopuoliso on suuri Jumalan lahja. Kun on saanut lahjan, on myös halu vaalia sitä hyvin. Kun molemmat vaalivat avioliiton lahjaa hyvin, avioliitto on onnellinen. Silloin kodissa saa toteutua apostolin kehotus: "Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne" (Room. 12:10). Tällöin kodissa vallitsee myös anteeksiantamus ja ymmärtämys toista kohtaan. "Olkaa nopeat pyytämään toisiltanne anteeksi, mutta olkaa vielä nopeammat antamaan anteeksi. Tässä asiassa te saatte suorastaan kilpailla keskenänne", Palola kehoitti.
Hän muistutti meitä turvautumaan kaikessa Taivaan Isän suojaan ja varjelukseen. "Muistakaa, että kaikki myötäkäyminen ja kaikki vastoinkäyminen tulee taivaalliselta Isältä. Hyvänä päivänä, kun on myötäkäymistä, olkaat valmiit ylistämään Jumalan hyvyyttä ja kiittämään hänen rakkauttansa. Vastoinkäymisten päivinä, joita me ihmiset tarvitsemme elämämme varrella säilyäksemme lapsenkaltaisina, tällöin muistakaa turvautua taivaallisen Isän apuun."
Ennen vihkimistä saimme vielä jäädä evankeliumin siunauksen alle. Tämän evankeliumin varassa ja voimassa meidät saateltiin yhteiselle matkalle.
Kun kaksi vähänkään erilaisista perheestä tullutta ihmistä alkaa asua yhteistä taloutta, tarvitaan paljon sopeutumista, hyväksymistä ja kompromisseja. Tulee vastuu itsensä lisäksi toisesta ihmisestä ja monesti myös yhteisistä lapsista. Ei voikaan enää mennä ja harrastaa samalla tavalla kuin yksin ollessaan, vaan pitää ottaa huomioon myös toisen menot ja lastenhoitovuorot. Miten jaetaan rahat sekä työt ja vastuut kodista? Haaveet ja tavoitteet voivat olla hyvinkin erilaisia. Mikä olisi kultainen keskitie, että molemmat kokisivat tulleensa kuulluiksi? Tuleeko omista ystävistä myös yhteisiä ystäviä, ja saadaanko uusia perheystäviä, joiden kanssa kummankin on mukava olla?
Vihkivalassa luvataan, että tahdotaan rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. Se ei ole aina helppoa. Työn paineet, lasten kasvattamisen huolet, kiire ja jopa yleinen maailmantilanne saattavat saada hermot kiristymään niin, että toisen mielipiteitä on vaikea kuunnella ja hyväksyä. Voi myös erehtyä luulemaan, että puoliso on ajatustenlukija, ja joutuukin toteamaan, ettei hän ole. Joskus joku asia saattaa kasvaa omassa mielessä isoksi möykyksi, kun sitä ei saa sanottua ääneen. Kun sen saa sanottua, se onkin vain tavallinen asia, joka saadaan hoidettua.
Anteeksiantamista ja -pyytämistä ei voi liikaa korostaa. Vaikka vihkipuheessa kehotettiin kilpailemaan siinä asiassa, en ainakaan itseäni löydä voittajan paikalta. Joskus voi loukkaantua jostain asiasta niin, ettei toinen ole edes huomannut loukanneensa, ja saattaa kulua aikaa, ennen kuin asian jaksaa ottaa puheeksi. On käynyt niinkin, että on sanoilla antanut anteeksi, mutta sydän ei ole ollut siinä mukana. Silloin asia on pitänyt ottaa uudelleen puheeksi, ja kertoa, että en vielä jaksanut antaa anteeksi, ja keskustella lisää. Kun sydänkin on valmis anteeksiantoon, asia on helppo korjata ja unohtaa.
Kun lapset ja muut perheryhmämme jäsenet onnittelivat hääpäivämme johdosta, kiitin ja vastasin heille, että mukana on ollut ylä- ja alamäkeä, tasamaata ja mutkia, mutta tahto on kuitenkin riittänyt. On ollut paljon tavallista arkea ja suuria juhlahetkiä. Lapsen syntymä on aina ollut pysäyttävä hetki. Kun saa juuri syntyneen vauvan syliin, voi vain kiittää ja ihmetellä Jumalan hyvyyttä suuresta lahjasta. Samalla tulee huoli ja murhekin siitä vastuusta, miten saa lapsen kasvatettua ja varjeltua pahan maailman keskellä.
Yhteinen päämäärä avioliitossamme on ollut kantavana voimana. Vaikka kummallakin on omiakin harrastuksia, ystäviä ja reissuja, seuroihin lähteminen on ollut aina yhteinen ja tärkein asia. Sieltä on löytynyt myös ystäviä, joiden kanssa arkea ja juhlaa on saanut jakaa.
Vihkikaavan lopussa luettiin yhteinen esirukous, jossa pyydettiin tärkeimpiä asioita: "Kaikkivaltias Jumala, laupias Isä. Ellet sinä huonetta rakenna niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Yhdistä näiden aviopuolisoiden sydämet rakkaudessa toisiinsa ja pyhitä heidän avioelämänsä nimesi kunniaksi. Auta heitä rakentamaan koti, jossa usko, toivo ja rakkaus vallitsevat. Anna heille Pyhän Henkesi voima, että he sinun siunaaminasi eläisivät rauhassa. Varjele heidän ruumiinsa ja sielunsa. Anna apusi, että he kilvoittelisivat hyvän uskonkilvoituksen ja pääsisivät kerran iäiseen kotiin. Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden."
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys