Tuu­la Stång

Jou­lun herk­kien het­kien ää­rel­lä aja­tuk­se­ni et­siy­ty­vät mo­nes­ti pää­si­äi­sai­kaan. Sei­mes­sä ma­kaa­va lap­si, ih­mi­sek­si syn­ty­nyt Ju­ma­la, ris­til­lä kuol­lut ja ylös­nous­sut Va­pah­ta­ja on to­ti­sin­ta tot­ta ja us­kol­la vas­taan otet­ta­va tai­vaan lah­ja kai­kil­le ih­mi­sil­le, myös mi­nul­le. Mie­lee­ni nou­see Van­han ja Uu­den tes­ta­men­tin koh­tia, jois­sa jou­lun ja pää­si­äi­sen ajan ta­pah­tu­mis­ta kir­joi­te­taan.

Kak­si evan­ke­lis­to­jen ku­vaa­maa maa­il­man­his­to­ri­an mer­ki­tyk­sel­lis­tä yö­tä, täy­sin eri­lais­ta, mut­ta sit­ten­kin tii­viis­ti yh­teen liit­ty­vää:

“Sil­lä seu­dul­la oli pai­me­nia yöl­lä ul­ko­na var­ti­oi­mas­sa lau­maan­sa. Yh­täk­kiä hei­dän edes­sään sei­soi Her­ran en­ke­li, ja Her­ran kirk­kaus ym­pä­röi hei­dät.” (Luuk. 2:8–9.)

“Lau­let­tu­aan kii­tos­vir­ren he läh­ti­vät Öl­jy­mä­el­le. Sil­loin Jee­sus sa­noi heil­le: Tänä yö­nä te kaik­ki luo­vut­te mi­nus­ta, sil­lä on kir­joi­tet­tu: ’Minä lyön pai­me­nen maa­han, ja lau­man lam­paat jou­tu­vat ha­jal­le.’” (Matt. 26:30–31.)

Kak­si pro­feet­ta Je­sa­jan kir­jan lu­kua, niin eri­lais­ta, kui­ten­kin yh­teen kuu­lu­vaa, jou­lu­aa­mun ja pit­kä­per­jan­tain pro­fe­ti­at:

”Kan­sa, joka pi­mey­des­sä va­el­taa, nä­kee suu­ren va­lon. Niil­le, jot­ka asu­vat kuo­le­man var­jon maas­sa, lois­taa kirk­kaus. Sil­lä lap­si on syn­ty­nyt meil­le, poi­ka on an­net­tu meil­le. Hän kan­taa val­taa har­teil­laan, hä­nen ni­men­sä on Ih­meel­li­nen Neu­von­tuo­ja, Vä­ke­vä Ju­ma­la, Ian­kaik­ki­nen Isä, Rau­han Ruh­ti­nas.” (Jes. 9:2, 6.)

”Hyl­jek­sit­ty hän oli, ih­mis­ten tor­ju­ma, ki­pu­jen mies, sai­rau­den tut­ta­va, jos­ta kaik­ki kään­si­vät kat­seen­sa pois. Hal­vek­sit­tu hän oli, me em­me hän­tä mi­nään pi­tä­neet… Mut­ta Her­ra pani mei­dän kaik­kien syn­ti­ve­lan hä­nen kan­net­ta­vak­seen. Hän­tä pii­nat­tiin, ja hän alis­tui sii­hen, ei hän suu­tan­sa avan­nut. Kuin ka­rit­sa, joka teu­raak­si vie­dään, niin kuin lam­mas, joka on ää­ne­ti ke­rit­si­jän­sä edes­sä, ei hän­kään suu­tan­sa avan­nut.” (Jes. 53:3,6-7.)

Aluk­si pel­ko val­ta­si Bet­le­he­min pai­me­net. He ei­vät kui­ten­kaan la­maan­tu­neet suu­ren, Ju­ma­lal­le ylis­tys­tä lau­la­van tai­vaal­li­sen so­ta­jou­kon edes­sä, sil­lä he us­koi­vat en­ke­lin il­moi­tuk­sen.

Tämä ly­hyt teks­ti­ni on kol­mi­vuo­ti­sen blo­gi­tai­pa­lee­ni vii­mei­nen. Kii­tos hy­väs­tä seu­ras­ta! Kii­tos yh­tey­de­no­tois­ta!

Toi­von si­nul­le pai­men­ten rie­mua ja ke­vei­tä as­ke­lei­ta jou­lun to­del­li­sen sa­no­man ilah­dut­ta­ma­na: ”Nyt Bet­le­he­miin! Siel­lä me nä­em­me sen, mitä on ta­pah­tu­nut, sen, min­kä Her­ra meil­le il­moit­ti.” (Luuk. 2:15.)