Nai­sen ja mie­hen vä­li­nen rak­kaus tun­tuu il­mi­öl­tä, joka pa­ke­nee mää­rit­te­lyä. Mitä se on? Voi­ko ol­la ra­kas­tu­nut vä­hän, pal­jon tai so­pi­vas­ti? Voi­ko rak­kaut­ta ja­kaa osiin? Ky­sy­myk­siä on help­po esit­tää, mut­ta hy­viä vas­tauk­sia vai­kea löy­tää.

Minä olen on­nel­li­nen sii­tä, et­tä mi­nul­la on vai­mo, joka ra­kas­taa mi­nua ja jota minä ra­kas­tan.

Minä seu­rus­te­lin kak­si ker­taa, en­nen kuin löy­sin oi­ke­an. En­sim­mäi­nen tyt­töys­tä­vä löy­tyi rip­pi­kou­lu­lei­ril­lä. Muis­tan kuin­ka pyyk­ki­huo­nees­sa tuli pu­heek­si erään nei­don kans­sa ul­ko­na kal­li­oil­la ole­vat pa­ris­kun­nat. Roh­kais­tuin eh­dot­ta­maan, et­tä jos­pa me­kin me­ni­sim­me, ja hän suos­tui heti. Se seu­rus­te­lu kes­ti rip­pi­kou­lu­a­jan, ja sit­ten al­ka­nut kir­jeen­vaih­to vain kat­ke­si. En edes muis­ta var­mas­ti, kum­pi jät­ti vas­taa­mat­ta. Oli­ko kyse rak­kau­des­ta, en osaa sa­noa. Jon­kin­lais­ta vie­hät­ty­mi­sen ai­heut­ta­maa ve­to­voi­maa se ai­na­kin oli.

Seu­raa­va seu­rus­te­lu­kump­pa­ni löy­tyi muu­ta­man vuo­den pääs­tä ka­ve­ri­pii­ris­tä. Suh­de oli eh­kä sa­man­ta­pai­nen kuin rip­pi­kou­lu­ro­mans­sis­sa. Hen­ki­nen kump­pa­nuus ei ol­lut ko­vin voi­ma­kas. Tyt­töys­tä­vä­ni oi­val­si sen en­nen mi­nua ja pani pis­teen seu­rus­te­lul­le.

Ta­pa­sin ny­kyi­sen vai­mo­ni Tuk­hol­mas­sa. Olim­me mo­lem­mat ke­sä­töis­sä siel­lä. Kun kä­vin Skat­te­hu­se­tis­sa ve­rol­le pan­ta­va­na, näin pai­kal­la jou­kon nuo­ria suo­ma­lais­nai­sia. Seu­raa­vak­si näin hei­dät seu­rois­sa. Kun sit­ten vie­tim­me ai­kaa yh­des­sä, aloin ha­keu­tua suun­nil­leen sa­ma­ni­käi­sen seu­raan. Tämä joh­ti seu­rus­te­le­mi­seen. Kun il­moi­tin pu­he­li­mes­sa äi­dil­le, mil­lä lai­val­la tu­lem­me Suo­meen, hän ky­syi: ”Ket­kä me?”. Vas­ta­sin kier­te­le­mät­tä.

Jat­koim­me seu­rus­te­lua. Seu­raa­van tal­ven ai­ka­na aloin epä­röi­dä, oli­ko kyse oi­ke­as­ta rak­kau­des­ta. Tämä epäi­lys saat­toi nous­ta, kun kuu­lin, et­tä Ou­lun tuo­mi­o­kirk­ko pi­täi­si va­ra­ta, jos ai­koi­sim­me tul­la vi­hi­tyk­si siel­lä seu­raa­va­na ke­sä­nä. Mi­nul­la ei ol­lut leis­ku­via tun­tei­ta, mut­ta viih­dyin tyt­töys­tä­vä­ni seu­ras­sa. Kirk­ko va­rat­tiin.

Vih­ki­mi­ses­tä tuli vii­me ke­vää­nä 45 vuot­ta. Suh­teem­me on ol­lut ko­vil­la, mut­ta se on kes­tä­nyt. Luo­ja tie­si, ket­kä joh­dat­ti yh­teen. Olem­me sy­väs­ti kiin­ty­nei­tä toi­siim­me. Sel­lais­ta tun­net­ta voi var­maan kut­sua rak­kau­dek­si. Avi­o­liit­to on side, joka on tar­koi­tet­tu kes­tä­mään. Kun tun­teet tun­tu­vat ka­don­neen, se on kuin sei­nä, jo­hon on tur­val­lis­ta no­ja­ta. Kun tie­tää, et­tä täs­tä ei voi läh­teä mi­hin­kään, ym­mär­tää odot­taa pa­rem­pia päi­viä, jot­ka ovat tä­hän as­ti ai­na tul­leet. Ky­sy­mys on myös tah­to­mi­ses­ta.

En osaa sa­noa, on­ko meil­lä rak­kaut­ta pal­jon vai vä­hän. Sitä on kui­ten­kin riit­tä­väs­ti. On ole­mas­sa mui­ta­kin rak­kau­den la­je­ja, jois­ta puut­tuu eroot­ti­nen ve­to­voi­ma, ku­ten lä­him­mäi­sen­rak­kaus. Sek­su­aa­li­suus mah­dol­lis­taa suu­ren yk­sey­den ko­ke­mi­sen, mikä kuu­luu mie­les­tä­ni avi­o­lii­ton ole­muk­seen. Vai­mo­ni on mi­nul­le suu­ri lah­ja Ju­ma­lal­ta.

Va­li­tet­ta­vas­ti ih­mi­nen saat­taa tun­tea sek­su­aa­lis­ta ve­toa mo­niin hen­ki­löi­hin. Täs­tä syn­tyy kiu­sauk­sia. Oma­tun­to on luo­tu var­je­le­maan mei­tä pa­has­ta, ja vih­ki­mi­sen yh­tey­des­sä an­ta­ma­ni lu­paus ja Ju­ma­la ovat suo­jel­leet liit­to­am­me.

Vein äs­ket­täin vai­mo­ni jo­hon­kin ta­paa­mi­seen. Jä­tin hä­net jal­ka­käy­tä­väl­le ja ajoin pois. Kun näin hä­net pei­lis­tä kä­ve­le­mäs­sä pois­päin mi­nun an­ta­ma­ni kel­tai­nen rep­pu­lauk­ku se­läs­sään, mie­lee­ni nou­si läm­pi­miä tun­tei­ta. Tuo on mi­nun Saa­ra­ni.