Joku on to­den­nut pi­tä­vän­sä työs­tään niin pal­jon, et­tä voi ol­la iloi­nen, et­tä sii­tä vie­lä mak­se­taan. Va­li­tet­ta­vas­ti täl­lai­nen na­pa­kymp­pi ei ole ai­na mah­dol­li­nen. Mi­kään am­mat­ti ei eh­kä tun­nu mui­ta hoh­dok­kaam­mal­ta tai jos sel­lai­nen on, sii­hen voi ol­la lä­hes mah­do­ton­ta pääs­tä.

Kun olin tuo­re yli­op­pi­las, mi­nul­la ei ol­lut sel­vää unel­ma-am­mat­tia, jo­hon oli­sin voi­nut kou­lu­tuk­sen kaut­ta pyr­kiä. Ku­va­tai­de oli mi­nul­le jo­ta­kin eri­tyis­tä, mut­ta en aja­tel­lut ky­ky­je­ni riit­tä­vän alal­le en­kä us­ko­nut voi­va­ni sil­lä alal­la an­sai­ta ela­tus­ta mah­dol­li­sel­le per­heel­le­ni.

Py­rin sekä tek­ni­sel­le et­tä kau­pal­li­sel­le alal­le. Val­ti­o­tie­teel­li­nen oli­si kiin­nos­ta­nut, mut­ta se ala oli 70-lu­vun alus­sa huo­nos­ti työl­lis­tä­vän mai­nees­sa. Tek­ni­seen kor­ke­a­kou­lun pää­sy­ko­kees­ta en sel­vin­nyt, mikä oli hyvä asia, kos­ka mi­nus­ta oli­si tul­lut sur­kea in­si­nöö­ri. Olen ”suur­ten lin­jo­jen mies”, eli epä­käy­tän­nöl­li­nen.

Kau­pal­li­nen kou­lu­tus tun­tui so­pi­val­ta, kos­ka kat­soin sen an­ta­van mah­dol­li­suu­den mo­niin eri­lai­siin teh­tä­viin. Voi­sin ta­val­laan pit­kit­tää am­ma­tin­va­lin­taa­ni. Pää­dyin opis­ke­le­maan Tu­run kaup­pa­kor­ke­a­kou­luun, vaik­ka en ole oi­ke­as­ti luon­teel­ta­ni kaup­pa­mies.

Työ­u­ra­ni voi­daan ja­kaa pää­piir­teis­sään kol­meen osaan. Olen toi­mi­nut – ku­ten en­nen sa­not­tiin – atk-alal­la myyn­ti­neu­vot­te­li­ja­na. Sen li­säk­si olen työs­ken­nel­lyt ta­lous­pääl­lik­kö­nä sekä kou­lut­ta­jan et­tä am­ma­til­li­se­na opet­ta­ja­na. Al­ku­pe­räi­nen tut­kin­to­ni an­toi, ku­ten olin aja­tel­lut­kin, mah­dol­li­suu­den hy­vin eri­lai­siin teh­tä­viin. Mi­nun piti toki opis­kel­la li­sää saa­dak­se­ni muo­dol­li­sen pä­te­vyy­den opet­ta­jan teh­tä­vään.

Jos unel­ma-am­ma­tik­si kat­so­taan sel­lai­nen, jos­sa saa tu­lok­sia ai­kaan hy­vin hel­pos­ti ja jon­ka te­ke­mi­nen tun­tuu ää­ret­tö­män mie­lui­sal­ta, minä en ole kos­kaan pää­ty­nyt sel­lai­seen. Kaik­ki teh­tä­vät ovat kui­ten­kin ol­leet ku­kin ta­val­laan kiin­nos­ta­via ja haas­teel­li­sia.

Työ­u­ra­ni on ta­ka­na ja vie­tän rau­hal­lis­ta elä­ke­läi­sen elä­mää. Kai­ken ko­ke­ma­ni jäl­keen en osaa vie­lä­kään mää­rit­tää unel­ma­työ­tä­ni. Opet­ta­jan teh­tä­väs­sä ar­vos­tin sitä, et­tä sain aut­taa ih­mi­siä elä­mäs­sä eteen­päin.

Esi­kois­kir­jai­li­ja Ee­va Kolu on nous­sut jul­ki­suu­teen kir­joi­tet­tu­aan te­ok­sen nuor­ten suo­ri­tus­pai­neis­ta. Hän to­te­aa, et­tä ih­mi­nen ko­kee pai­net­ta to­teut­taa jat­ku­vas­ti omaa in­to­hi­mo­aan. Olen ym­mär­tä­nyt, et­tä täl­lai­nen työ on hä­nen koh­dal­laan ikään kuin pa­en­nut et­si­jään­sä.

Olen ol­lut huo­maa­vi­na­ni, et­tä nuo­ret saat­ta­vat juut­tua mo­nek­si vuo­dek­si pyr­ki­mään unel­ma­työ­hön­sä joh­ta­viin opin­toi­hin. Jot­kut saat­ta­vat myös vaih­taa opis­ke­lu­paik­kaa jopa usei­ta ker­to­ja. Tämä on ai­van ym­mär­ret­tä­vää. Voi ol­la, et­tä mie­lui­sal­ta vai­kut­ta­nut ala ei tun­nu­kaan tu­tus­tu­mi­sen jäl­keen niin hou­kut­te­le­val­ta.

Tun­sin nuo­re­na in­tui­tii­vi­ses­ti, et­tä ku­va­tai­de oli­si ol­lut mi­nul­le luon­tai­sin ala. Olen opis­kel­lut vuo­sien var­rel­la ku­va­tai­det­ta run­saas­ti ja toi­mi­nut­kin tai­tei­li­ja­na, jos sil­lä tar­koi­te­taan näyt­te­ly­jen pi­tä­mis­tä ja te­os­ten myy­mis­tä. Olen kui­ten­kin ol­lut ai­ka pas­sii­vi­nen, ei­kä in­to­hi­mos­ta kan­na­ta pu­hua. Tämä on kui­ten­kin ri­kas­ta­nut elä­mää­ni ja li­sän­nyt it­se­tun­te­mus­ta. Ala on erit­täin haas­teel­li­nen.

Kun nyt pun­nit­sen tai­pu­muk­si­a­ni, toi­mit­ta­jan työ – joko kir­joit­ta­van tai pu­hu­van – voi­si so­pia mi­nul­le var­sin hy­vin. Jos oli­sin pää­ty­nyt toi­mit­ta­jak­si, oli­sin to­den­nä­köi­ses­ti ko­ke­nut työn stres­saa­vak­si ja in­to­hi­moa oli­sin luul­ta­vas­ti tun­te­nut ai­ka har­voin. Täl­lä­kin sa­ral­la olen saa­nut ta­val­laan to­teut­taa it­se­ä­ni toi­mi­mal­la Päi­vä­mie­hen blo­gis­ti­na ja kir­joit­ta­mal­la omaa blo­gi­a­ni. Olen saa­nut huo­ma­ta, et­tä nä­mä­kin puu­hat vaa­ti­vat it­se­ku­ria ja pa­kot­tau­tu­mis­ta.

Kun va­lit­see am­mat­tia, oma so­vel­tu­vuus ja mie­len­kiin­toi­suus ovat var­mas­ti hy­viä suun­ta­viit­to­ja. Hy­vin var­tee­no­tet­ta­va asia on myös työn saa­ta­vuus. Jos unel­ma-am­ma­tis­sa toi­mi­via ih­mi­siä on vain kou­ral­li­nen, ky­sei­seen teh­tä­vään voi ol­la ää­ret­tö­män vai­kea pääs­tä. Joku sin­ne kui­ten­kin ai­na pää­tyy. He­kään ei­vät eh­kä tun­ne teh­tä­vään­sä täy­del­li­sek­si.

Komp­ro­mis­sin te­ke­mi­nen saat­taa ol­la am­ma­tin­va­lin­nas­sa pai­kal­laan, kun ot­taa huo­mi­oon, et­tä muu­kin kuin työ on elä­mäs­sä tär­ke­ää.