Asettelen silitettyjä paitojani matkailuvaunun vaatekaappiin. Kahdeksan kuukauden mittainen projektityö toisella puolella maata päättyy ennen juhannusta. Olen irtisanonut työasuntoni vuokrasopimuksen, ja asun pari viimeistä kesäviikkoa asuntovaunussani järven rannalla työpaikkakuntani maaseudulla. Nyt pakkaan vaunua kotona työmatkaa varten. Projektin päätyttyä palaan vaununi kanssa kotiin, pakkaamme vaunun uudelleen ja suuntaamme suviseuroihin.
Ensimmäinen asuntovaunumme oli aikansa mittapuun mukaan suuri, siinä oli kaksi kerrospetiä ja neljä pyörää. Vilkkaimpina kesinä asuimme siinä neljä tai viisikin viikkoa yhteen menoon koko perhe ja toisinaan mukana oli koirakin. Samaan lomamatkaan mahtui tuhansien kilometrien lisäksi suviseurat ja kahdetkin maakunnalliset seurat.
Vaunun ja pikkubussin pakkaaminen kymmenhenkisen perheen kuukauden asumista varten on taito- ja kärsivällisyyslaji. Vaunun kaikki kaapit ja kaappienpäällykset, vuoteiden alustilat ja väliköt täyttyivät vaatepinoista. Auton kaikki vapaat tilat penkkien alta ja sivustoilta otettiin hyötykäyttöön. Kaikkialla oli vaatteita, leluja, harrastusvälineitä, piirustuspaperia, värikyniä, lehtiä ja kirjoja. Yhtenä kesänä akvaarioon ilmestyi sakea parvi poikasia juuri ennen suviseuramatkaa ja poikaset pääsivät suviseuramatkalle kirkkaassa muovirasiassa matkailuvaunun yläkaapin päällä.
Muistan kesän, kun pikkubussimme vesipumppu alkoi vuotaa suviseuraviikolla. Minun piti olla suviseurakentällä seitsemänsadan kilometrin päässä torstaina aamulla, enkä löytänyt mistään pikkubussin vesipumpulle korjaajaa. Suviseurapaikkakunnalta lohduteltiin puhelimessa, että kyllä me vielä pääsemme ajoissa seurakentälle. Ja niin kävi, että keskiviikkona yksi autoasentaja lupautui vaihtamaan vesipumpun työpäivänsä jälkeen ylityönä.
Automme vesipumpun vaihto oli tavallista työläämpi, rakenne oli poikkeava ja moottoritila ahdas. Ilta kului. Kun lopulta iltamyöhällä peruuttelin bussin kotipihaan ääriään myöten pakatun asuntovaunun eteen, istuivat portailla rivissä kaikki kahdeksan lastamme nelivuotiaasta kuusitoistavuotiaaseen laukut ja eväät sylissään autoa ja minua odottamassa.
Enää eivät asuntovaunun hyllyt ja vuoteiden alustat pursua ääriään myöten täysinä. Vaikka tämä vaunumme ei ole suuri, sen kaapit eivät täyty kattoon asti. Osa pyyhekoukkujen rivistä on tyhjänä, kaapissa vaatepuut kolisevat toisiaan vasten. Jalkapohjani ei tavoita lattialta Lego-palikkaa. Aurinko piirtää suuren kattoikkunan kautta läikän asuntovaunun lattialle ja saa kotoisan räsymaton raidat hehkumaan värikylläisinä. Tuuletan talven ilmaa ulos ikkunoista. Vaunun kaapeissa ja hyllyillä viipyy monien rukousten huokaus.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys