Nippu pilkottuja juurakoita kuivuu auringossa aaltopellistä, pahvista ja savitiilistä kyhätyn majan seinustalla. Ohut savunhaju kantautuu varjosta matalien puiden alta. Nainen kaulii taikinaa maakuoppaan sytytetyn tulen äärellä. Alhaalta laaksosta kantautuu kaksitahtisen, harvakäyntisen moottorin ääni. Tummanpunainen kuusikymmentäluvun mottoripyörä papattaa majan eteen suuri risukuorma tarakalla. Mies nostaa lapset moottoripyörän bensatankin päältä ja alkaa purkaa risukuormaa. Nainen hymyilee iloisesti tulen äärestä.
Jatkan pysähtymättä sauvakävelylenkkiäni. Alhaalla laakossa levittäytyvät kaupunki ja meri, jonka yli tulevien pakolaisten vastaanotosta äänestetään näinä viikkoina kotimaamme monessa kunnan- ja kaupunginvaltuustossa.
Vain joitakin päiviä aiemmin palasin kymmenen päivän melontavaellukselta. Viihdyn retkioloissa, joissa elämä kutistuu perusasioiden äärelle. Kulutan juomavettä normaalioloissa noin kolme litraa päivässä. Sijaan vuoteeni retkipatjalle telttaan tai laavuun, milloin sellaisen löydän. Päivät rytmittyvät suunnistamisen, etenemisen sekä ruoka- ja lepotaukojen mukaan. Säätila vaikuttaa olennaisesti retken kulkuun. Säähän ei voi vaikuttaa, mutta omien toimien ajankohdan voi valita sään mukaan.
Saan elää arkipäiväni keskuslämmityksen, vesijohdon ja puhtaan veden, terveys- ja koulutuspalveluiden, hyvien liikenne- ja tietoliikenneyhteyksien sekä kattavan sosiaaliturvan äärellä. Minun ei tarvitse pelätä petoeläimiä, väkivaltaista vihollista eikä nälänhätää. Kaiken hyvinvoinnin keskeltä voin poiketa haluamakseni ajaksi luontoon perusasioiden äärelle virkistyäkseni ja saadakseni voimauttavia luontokokemuksia.
Maailman ihmisistä huomattava osa elää kuten jutun alussa kuvaamani vuoristomajan perhe. On ihmisiä, joiden koko omaisuus mahtuu pieneen säkkiin tai taskuun. On ihmisiä, jotka eivät saa riittävää ravintoa, koulutusta ja sairaanhoitoa. Mitä mahtaa maakuopan äärellä taikinaa kauliva nainen ajatella hiilikuituisin teleskooppisauvoin sonnustautuneesta, liikuntaa ja elämyksiä haalivasta lenkkeilijästä? Ehkä erilaiset maailmat eivät edes kohtaa, vaan mielen täyttää ilo kuivasta, lämpöä tuovasta risukuormasta.
Mietin retkipäivieni askeettista elämää. Vertaan sitä mielessäni eteläisen maan vuorilla asuvien sekä niiden ihmisten arkeen, jotka lähtevät pakolaisina kotimaastaan kuin karjalaiset evakkoon vuosikymmeniä sitten. Mikä riittää jokapäiväiseksi leiväksi? Mikä on todella tarpeen? Isä meidän -rukous opettaa meitä jokapäiväisen leivän osalta kohtuullisuuteen. Jumalan meitä kohtaan osoittama hyvyys velvoittaa meitä ottamaan toisten tarpeet huomioon ja jakamaan omastamme.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys