Olen huono kertomaan omasta uskostani muille ihmisille. Asia on minulle kuitenkin tärkeä, elän uskostani.
Lapsuuteni pohjoisessa kaupungissa eli vielä sellaisia ihmisiä, jotka pian päivää sanottuaan kysyivät, kuinka on sinun autuutesi laita. Tai että miten aiot viettää pitkän iankaikkisuutesi. Moni uskoi ”suu auki”, puhutteli ihmisiä sopivalla ja sopimattomalla hetkellä.
Jos Facebook, Twitter, WhatsApp tai Instagram olisivat toimineet lankaliittymissä, minkälaisia päivityksiä suurten herätysten aikana olisi tehty? Mitä olisi peukutettu ja mitä jaettu? Menneiden vuosikymmenten sosiaalinen media toimi ”suu auki”. Saaristossa liputettiin valkoisella lakanalla merelle, että täällä selitetään illalla Jumalan sanaa. Maalla toimitettiin lapset hiihtämään kutsua talosta taloon.
Onko uskomisesta tullut vanhanaikaista kuten isäni harmaansinisestä Ford Angliasta, joka vuosikymmeniä sitten valittiin vuoden autoksi, mutta kelpaa nyt vain museoon? Kuka peukuttaa nyt Angliaa käyttöautona ihan tosimielessä? Kuka uskaltaa näyttää nettiprofiilissaan ahtaalta ja vanhanaikaiselta.
Tekniikka kehittyy, elämäntyylit muuttuvat. Nippelitiedon määrä kasvaa ja ihmisten kokemuspiiri laajenee. Vanhojen arvojen säilyttäminen alkaa poiketa ympäristön elämästä, pistää silmään. Kovien arvojen polarisoituneessa maailmassa poikkeaminen valtavirrasta kysyy rohkeutta. Harva tuntee armoa ja hyväksyntää toisinajattelijaa kohtaan. Perisyntiä kantavan ihmisen perusolemus ei kaikesta kehityksestä huolimatta ole muuttunut. Synti houkuttaa. Peruskysymys ”Sanoiko Jumala todella niin?” elää ja voi hyvin.
Oman uskonvakaumuksen esillä pitäminen ei aina tunnu helpolta ja virtaviivaiselta. Sisältäähän vakaumus valtakulttuurista jälkeen jääneen käsityksen oikeasta ja väärästä, synnistä ja pelastuksesta. Lestadiolaisuuden piirissä vakiintuneet elämäntavat ja -valinnat tähtäävät oman, henkilökohtaisen uskon säilymiseen. Heikko ja arkakin uskon tunnustaminen suojelee usein jo ennalta tilanteilta, missä oma usko voisi käydä heikoksi.
Jätettyäni pitkäaikaisen työpaikkani avasin ammattiini liittyvät nettisivut. Sain ensimmäisen viestin nettisivujen kautta välittömästi. Viestin mukaan oli oikein, että vanhoillislestadiolaisiksi lukeutuvat ihmiset lakaistaan pois yhteiskunnan ja yritysten eri tehtävistä. Viestin anonyymi lähettäjä yleisti ihmisten pahat teot kaikkien vanhoillislestadiolaisten tyyppiominaisuuksiksi.
Nettisivujeni ylläpitäjä toimitti ihmetellen viestin minulle. Hän oli selvittänyt, mistä viesti oli lähetetty, koska piti sitä vihaviestinä. Ylläpitäjä oli paikoittanut viestin lähteneeksi tietyltä hyvin suppealta alueelta. Alueen sisällä oli suuri toimistotalo, entinen työpaikkani.
En ollut uskonut työpaikallani ”suu auki” niin kuin suurten herätysten aikana uskottiin. Toimin joissakin asioissa toisin kuin työyhteisössäni oli tapana. Halusin säilyttää oman uskoni usein arkana ja pelokkaana. En ollut uskonasioissa rohkea enkä tehnyt lähetystyön sankaritekoja.
Tylyydestään huolimatta anonyymin lähettäjän viesti lohdutti ja rohkaisi minua. Minut oli kuitenkin tunnettu pitkäaikaisessa työyhteisössäni uskovaisena ihmisenä.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys