Nel­jän­nen ret­ki­päi­vän il­ta­na tuu­li tyyn­tyi. Las­ke­va au­rin­ko pei­lau­tui no­pe­as­ti si­le­ne­väs­tä Suo­men­lah­den pin­nas­ta. Me­loim­me ka­ja­keil­la Ve­nä­jän ra­jal­ta koh­ti Maa­ri­an­ha­mi­naa. Kol­me ja puo­li päi­vää olim­me tais­tel­leet na­va­kas­sa vas­ta­tuu­les­sa, ja mat­ka ete­ni vain tau­ois­ta tin­ki­mäl­lä ja yö­un­ta ly­hen­tä­mäl­lä.

Muis­tan en­sim­mäi­sen ret­ki­päi­vän vas­taan vyö­ry­vän, ka­ja­kin kant­ta huuh­to­van aal­lo­kon. Ta­voi­tim­me avoi­mel­la me­rel­lä pie­nen lin­tu­luo­don, jon­ka suo­jaan jäim­me het­kek­si le­väh­tä­mään. Oli lin­tu­jen pe­sin­tä­ai­ka, ei­kä luo­dol­le saa­nut nous­ta. Jat­koim­me vas­ta­tuu­leen. Va­jaan tun­nin me­lon­nan jäl­keen Ma­ti­as huu­si aal­lo­kon se­as­ta, et­tä älä kat­so taak­se. Kat­soin. Olim­me eden­neet luo­dol­ta tus­kin viit­tä­sa­taa met­riä.

Olen asu­nut vä­vy­poi­ka­ni kans­sa pie­nes­sä tel­tas­sa yh­teen­sä kuu­kau­den ajan eri­pi­tui­sil­la me­lon­ta­ret­kil­lä. Olem­me syö­neet sa­mas­ta kat­ti­las­ta, tait­ta­neet pit­kiä päi­vä­mat­ko­ja, ol­leet vä­sy­nei­tä, myrs­kys­sä, su­mus­sa ja ek­syk­sis­sä ja ol­leet täy­sin toi­sis­tam­me riip­pu­vai­sia. Pit­käl­lä, fyy­si­ses­ti ras­kaal­la mat­kal­la on ret­ki­to­ve­riin voi­ta­va luot­taa täy­del­li­ses­ti.

Yh­teis­työ ja to­ve­ruus ei­vät ai­na suju sau­mat­to­mas­ti. On ti­lan­tei­ta, jois­sa vä­li­mat­ka kas­vaa, kum­pi­kin tar­vit­see omaa ai­kaa ja ti­laa. Ai­na ei tar­vit­se pu­hua. On myös ti­lan­tei­ta, jois­sa sa­no­tut ja sa­no­mat­to­mat sa­nat vai­vaa­vat. Mie­li pa­hoit­tuu ja hap­pa­nee, kun­nes myk­kyys ava­taan. Vain eri­mie­li­syyk­sien sel­vit­tä­mi­nen ja so­pi­mi­nen pa­laut­ta­vat ilon ja yk­si­tuu­mai­suu­den.

Vaa­ti­val­la mat­kal­la on tär­ke­ää, et­tä pää­mää­rä tie­de­tään ja ta­voit­tee­seen si­tou­du­taan. Vaik­ka pää­mää­rä oli­si sel­vä, voi rei­tis­tä, no­peu­des­ta, tau­ko­jen pai­kois­ta tai ajois­ta ol­la poik­ke­a­via aja­tuk­sia. Jos näi­tä nä­ke­myk­siä ei avoi­mes­ti kä­si­tel­lä, on mat­kal­la odo­tet­ta­vis­sa pit­kiä hil­jai­sia jak­so­ja, äreyt­tä ja epä­luot­ta­mus­ta, pa­haa miel­tä.

En­sim­mäi­nen yh­tei­nen ret­kem­me vei Päi­jän­teen läpi Jy­väs­ky­läs­tä Lah­teen. Las­kim­me ka­ja­kit ve­teen yli­o­pis­ton ran­nas­ta. Poik­ke­sin heti en­si­met­rien jäl­keen rei­til­tä va­lo­ku­vaa­maan jär­ven­se­läl­lä suih­kut­ta­vaa suih­ku­läh­det­tä. Jäl­keen­päin Ma­ti­as ker­toi miet­ti­neen­sä, kuin­ka­han kau­an ret­ki kes­tää, jos poik­ke­an va­lo­ku­vaa­maan jo­kai­sen kiin­nos­ta­van koh­teen.

Ka­me­ra kul­kee mu­ka­na kai­kil­la ret­kil­lä­ni. Su­vi­seu­rois­sa jul­kis­tet­tiin SRK:n ajan­koh­tais­kir­ja ”Kris­ti­tyn va­paus. Kir­jan kan­si­ku­vas­sa – joka on myös tä­män teks­tin alus­sa – Ma­ti­as me­loo edel­lä, minä jät­täy­dyn jäl­keen va­lo­ku­vaa­maan tyyn­ty­vää, ret­ken nel­jän­nen päi­vän il­taa itäi­sel­lä Suo­men­lah­del­la. Au­rin­ko kul­taa tyyn­ty­vän me­ren pin­nan, meno on ke­vyt­tä, kuin me­loi­si myö­tä­mä­keen.

Me­rel­lä elä­mä ku­tis­tuu yk­sin­ker­tai­siin pe­ru­sa­si­oi­hin. Sel­keä ta­voi­te, fyy­si­nen työ, lepo, ruo­ka ja uni. Ar­jen työt, huo­let ja taa­kat jää­vät taka-alal­le, jopa unoh­tu­vat het­kek­si.

Us­ko­ne­lä­mä­ni me­ri­ret­kiä ovat su­vi­seu­rat ja muut suu­ret ke­sä­seu­rat, kris­til­li­syy­tem­me jul­kai­sut ret­ke­ni me­ri­kart­to­ja. Ar­jen huo­let, taa­kat ja mur­heet etään­ty­vät muu­ta­mak­si päi­väk­si, sy­dän le­väh­tää, pää­mää­rä ja oi­kea reit­ti kir­kas­tu­vat.

Olavi Voittonen julkisti vuosikirjan ”Kristityn vapaus” Pyhäjoen suviseurojen avajaisissa.