Is­tun maa­nan­tai­na puo­len päi­vän ai­kaan Saa­ri­se­län kaup­pa­kes­kuk­sen kah­vi­las­sa kir­joit­ta­mas­sa. Läh­din pari tun­tia sit­ten jat­ka­maan Iva­los­ta pol­ku­pyö­rä­mat­kaa­ni maan poh­joi­sim­mas­ta kol­kas­ta koh­ti ete­lää.

On kol­mas ret­ki­päi­vä. En­sim­mäi­sen päi­vän il­ta­na eh­dim­me ajaa vain kuu­si­kym­men­tä ki­lo­met­riä, ei­len ajoim­me sa­ta­vii­si­kym­men­tä. Tuu­li oli vas­tai­nen ja ylä­mä­et pit­kiä ja uu­vut­ta­via. Ala­mä­kiä ei tun­tu­nut ole­van ol­len­kaan. Saa­vuin il­ta­yöl­lä ma­ja­paik­kaam­me pari tun­tia poi­ka­ni ja vä­vy­ni jäl­jes­sä.

Nu­kuim­me aa­mul­la pit­kään, huol­sim­me va­rus­teem­me ja vävy laa­ti tu­ke­van aa­mi­ai­sen. Po­jat oli­vat eh­ti­neet il­lal­la kaup­paan, kos­ka ei­vät ol­leet jää­neet mi­nua odot­ta­maan. Mi­nun mat­kaa­ni hi­das­ta­vat sekä kes­kin­ker­tai­nen kun­to et­tä kir­joi­tus­työt, joi­ta teen mat­kan ai­ka­na.

Po­jat jäi­vät sii­vo­a­maan ma­ja­paik­kaa ja kor­jaa­maan aa­mi­ai­sas­ti­oi­ta, kun läh­din ve­si­sa­tee­seen ras­kaas­ti las­ta­tul­la pol­ku­pyö­räl­lä. Edes­sä oli lä­hes kol­men­kym­me­nen ki­lo­met­rin ylä­mä­ki ja ta­ka­na ras­kaan ajo­päi­vän vä­sy­mys.

Pit­kän ylä­mä­en nou­se­mi­nen on haas­ta­vaa. Kun tie­tää, et­tä ylä­mä­ki jat­kuu ai­na­kin tun­nin tai kak­si, voi­mat käy­vät no­pe­as­ti vä­hiin. Mo­ti­vaa­tio on ko­e­tuk­sel­la, ei­kä kau­la-au­kos­ta ihol­le tih­ku­va sa­de­ve­si mo­ti­vaa­ti­o­ta ko­hen­na. Koko han­keen mie­lek­kyys tun­tuu ky­see­na­lai­sel­ta. Mik­si olen tääl­lä, on­ko täs­sä ol­len­kaan jär­keä?

Pit­käs­sä vas­ta­mä­es­sä ei kan­na­ta aja­tel­la mat­kan pi­tuut­ta ei­kä mäen jyrk­kyyt­tä. Kat­se suun­na­taan vain muu­ta­man met­rin pää­hän eteen. Hy­viä kiin­to­pis­tei­tä ovat sil­lan­kai­teen tol­pat, puut ja pen­saat, säh­kö­pyl­väät tai au­raus­mer­kit. Pol­je­taan pie­nel­lä vaih­teel­la ta­sai­ses­ti ja yri­te­tään aja­tel­la ai­van mui­ta asi­oi­ta. Aja­tel­laan pää­mää­rää, mut­ta ei tai­pa­leen han­ka­luuk­sia. Ly­hy­es­tä­kin ala­mä­es­tä voi iloi­ta kuin pyy­tä­mät­tä saa­dus­ta palk­ki­os­ta.

Pit­kään ylä­mä­keen nous­tes­sa huo­maa, kuin­ka vä­lil­lä vas­taan­tu­le­vat ta­sa­maat tai vain lie­vät nou­sut tun­tu­vat mel­kein myö­tä­mä­el­tä. Jo­kai­nen va­paal­la rul­lat­tu met­ri vä­hen­tää jäl­jel­lä ole­vaa vas­ta­mä­keä. Sa­mal­la ta­val­la elä­män vas­toin­käy­mis­ten kuor­mit­ta­es­sa pie­net­kin myön­tei­set het­ket an­ta­vat voi­mia jat­kaa luot­ta­vai­ses­ti eteen­päin.

Pol­ku­pyö­rä­ret­ki poik­ke­aa elä­mäs­tä sii­nä, et­tä ret­ki suun­ni­tel­laan etu­kä­teen, mut­ta elä­mää ei voi suun­ni­tel­la. Kar­tas­ta voi tut­kia maan kor­keu­sa­se­maa ja val­mis­tau­tua tu­le­viin nou­sui­hin ja las­kui­hin. Elä­män huo­mis­ta kor­keu­sa­se­maa em­me tie­dä. Em­me tie­dä, on­ko edes­sä pit­kä vai ly­hyt ta­sa­maa, myö­tä- tai vas­ta­mä­ki. Sik­si on vii­sas­ta suun­na­ta kat­se vain muu­ta­man as­ke­leen eteen­päin ei­kä an­taa mat­kan vai­vo­jen su­men­taa nä­kö­a­laa. An­ne­taan pää­mää­rän säi­lyä mie­les­sä kir­kaa­na ja sel­ke­ä­nä.