Tie kiemurteli alas Pohjois-Norjan tunturialueelta. Olimme palaamassa viikon mittaiselta tunturivaellus- ja kalareissulta. Tiukan kaarteen jälkeen Ykä jarrutti äkisti. Tiellä oli lampaita.
– Tuollaisiako ne on uskovaiset ihmiset, sanoin. – Siinä muutama syö heinää tien pientareelta, mutta tuo tien toisella puolella seisovahan selvästi märehtii.
– Jaa, katohan! No sellaista ei kyllä uskovaisen tarvitsisi liiaksi harrastaa, Ykä naurahti.
Kiinnostus valokuvaukseen ja luonnossa liikkumiseen sekä mieltymys yksinkertaiseen elämään olivat saattaneet meidät yhteiselle matkalle pohjoiselle tunturialueelle. Ykä vietti aikaa tunturipurojen varsilla rautuja pyytäen ja minä patikoin kuuntelemassa hiljaisuutta ja etsimässä hyvää valokuvaa. Välillä kuljimme yhdessä ja istuimme pitkiksi ajoiksi tunturien rinteille keskustelemaan elämästä.
Maastoon kanervikon sekaan painunut kulku-ura noudatteli tunturipuron kiemurtelevaa uomaa. Vesi oli niin matalalla, että saatoin välillä kulkea kuivuneen puron pohjaa. Veden tasaiseksi lanaamia ja sileiksi hiomia pohjakiviä oli helppo kävellä. Kapustarinta saatteli kulkuani kimein vihellyksin. Se pyrähteli lyhyitä lentoja rannan varvikossa ja matalassa pensaikossa. Ruskean harmaata lintua oli vaikea erottaa kanervan ja jäkälän seasta, ellei se kääntänyt mustavalkoista rintaansa näkyviin.
Polku nousi ylemmäs rinteelle. Tunturikihu liiteli verkkaisesti matalalla pitkät pyrstöjouhet väpättäen. Sen kaksi poikasta nousi siivilleen edessäni. Yksinäinen poron siluetti rikkoi horisontin viivan tunturin laella. Pian se sai rinnalleen toisen, ja kohta kokonainen tokka kulki tunturin laella ja lähti laskeutumaan rinnettä kaukana edessäni. Noukin kulkiessani oranssinpunaisia hilloja ja vielä kirpeitä sinipunaisia mustikoita suuhuni.
Aurinko painui takanani Jäämeren rannan tunturien taakse. Sen viimeiset säteet pyyhkivät tunturiylängön puutonta kurua kylläisin värein, mutta puro ja tummien kivien välissä juokseva koski olivat jo varjossa. Laskin painavan rinkkani kosken rannalle. Täytin juomapulloni puron raikkaalla vedellä, istuin kanervikkoon ja kuuntelin hiljaisuutta, jota vain kosken kohina, kapustarinnan vihellykset ja etäinen porotokan sorkkien kopse rikkoivat.
Kiinnitin kameran jalustalle ja etsin kosken alapuolen kiviltä sopivan kuvauspaikan. Kosken äärellä valoa oli vähemmän kuin ylempänä rinteillä. Säädin kameran asetukset niin, että veden liike pehmeni kuvassa ilmavaksi hunnuksi. Tukeva jalusta, pitkä valotusaika, pieni himmenninaukko ja muutaman sekunnin päähän ajastettu itselaukaisin kameran tärähdystä estämään. Otin muutamia kuvia eri suunnista, mutta jäin vielä odottamaan varjon syvenemistä. Keitin retkikeittimellä tilkan kahvia pysyäkseni lämpimänä pitkän kävelyn jälkeen.
Vesi on kiinnostava kuvauskohde. Se juoksee taukoamatta kirkkaana kuin armo jykevien, järkkymättömien kallioiden keskellä. Raamatussa puhutaan elävästä vedestä. Jeesus sanoi Jaakobin lähteellä samarialaiselle naiselle, että se vesi, jonka hän antaa, tulee sen vastaanottajassa sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. Elävä vesi, syntien anteeksi antaminen ja uskominen huuhtoo vanhoja, jo hapantuneita ajatuksia märehtivän mielen ja suun raikkaaksi.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys