Tämän vuoden syksy on ollut minulle toipumisaikaa jalkaleikkauksesta. Kaunista syksyä ja ruskaa on pitänyt katsella lähinnä ikkunasta. On pitänyt pyytää apua moneen asiaan ja jättää pihatöitä seuraavaan vuoteen. Aika ei ole kuitenkaan tullut pitkäksi. Kun jalka ei kestänyt vielä olla jalkeilla pitempiä aikoja, oli hyvää aikaa kutoa ja kuunnella Kesäseuraradion tallenteita.
Olen myös erityisesti saanut nauttia ystävien huolenpidosta. Jo leikkausta seuraavana ja lähipäivinä kävi ystäviä kukkien ja herkkujen kanssa katsomassa toipilasta. Kiitollisena mietin, miten monella ystävällä oli aikaa juuri minulle niinäkin päivinä, kun en itse voinut lähteä mihinkään.
"Äidit kai vaihtavat vaivojaan, kun puhuvat keskenänsä. Sitten ne keittävät kahviaan ja ovat niin mielissänsä.
Mikä se äitien kasvot saa niin mukavan hymyileviksi? Saattaako siihen vaikuttaa jokin äitien oma niksi?
Sanovat: 'Voi miten tärkeä on saada huolista haastaa! Surutkin saa näin särkeä ja mielen matolta laasta.'"
(Niilo Rauhala)
Tällä viikolla olen jälleen kokenut, että ystävät ovat lähellä silloin, kun on paljon huolia. Ei kai se ole sattumaa, että olen saanut päiväkahvikutsun ystävien kanssa, vieraan kotiini ja lämpimän halauksen pikku asialla käyneeltä ystävältä. Onhan niitä murheita ja huolia toisillakin, ja niitä sitten yhdessä mietitään ja ihmetellään. Kun ystävien välillä on luottamus ja tunne, että omista asioista voi puhua turvallisesti, taakka käy keveämmäksi. Välillä jutut menevät niin murheellisiksi, että sitten on jo pakko nauraa.
"Sitten ne laulavat laulujaan ja puhuvat Jumalasta. Vielä ne kaatavat kahviaan ja lähtevät sitten vasta."
(Rauhala)
Kun ystävien kanssa pohdiskellaan vaikeita asioita, usein joku kysyy, että mikähän tarkoitus tälläkin on. Tai sanoo, että vaikka olemme yrittäneet parhaamme, emme voi asialle mitään. Silloin on hyvä jäädä Jumalan huolenpidon alle ja luottaa, että hän tietää murheemme ja auttaa sopivalla ajalla.
Olen kysellyt mieheltäni blogin aiheita, kun ne alkavat olla jo melko hukassa. Luonteeni tuntien hän ehdotti heti aihetta: "Muistanko murehtia tarpeeksi?" Tähän juttuun se olisi ehkä käynyt otsikoksi. Ilonaiheitakin on kuitenkin olemassa. Viimeisimpänä se, kun nuorin tyttömme oli liittänyt minut syntymäpäivänäni WhatsApp-ryhmään, missä oli hän ja hänen kolme kaveriaan. Kysyessäni, että mitenkähän minä tällaiseen ryhmään pääsin, sain vastaukseksi: "Haluttiin vain onnitella sinua!"
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys