Vii­me sun­nun­tai­na, vä­hän eri­koi­ses­ti kes­kel­lä paas­to­nai­kaa, vie­tet­tiin lei­pä­sun­nun­tai­ta. Mi­nul­le lei­pä on ni­mit­täin se, joka usein saa päi­vit­täi­sen ener­gi­an­tar­pee­ni ylit­ty­mään. Tyk­kään lei­väs­tä, jo­ten syön sitä usein lii­kaa juus­ton kera tai kaik­ki­ne mui­ne li­suk­kei­neen. Suh­tee­ni lei­pään on ol­lut vuo­sia ris­ti­rii­tai­nen. Muu­ta­mia vuo­sia sit­ten lo­pe­tin lei­vän syön­nin ke­ven­nys­mie­les­sä ko­ko­naan, vä­lil­lä olen syö­nyt vain glu­tee­ni­ton­ta lei­pää ja nyt opet­te­len mal­til­li­sem­paa lei­vän syön­tiä. Tätä kir­joit­ta­es­sa­ni mi­nul­la on vaa­lea ha­pan­juu­ri­tai­ki­na odot­ta­mas­sa suo­lan li­säys­tä ja en­sim­mäis­tä tait­te­lua.

In­nos­tuin ko­ro­na-ai­ka­na mo­nien mui­den ta­voin vaa­le­an lei­vän lei­po­mi­ses­ta ha­pan­juu­reen. Ruis­lei­vän lei­po­mi­nen juu­reen on ol­lut mi­nul­le tut­tua ja help­poa, kun sain van­han ruis­juu­ren ja sel­ke­än oh­jeen lei­po­mi­seen yli 18 vuot­ta sit­ten nuo­re­na äi­ti­nä naa­pu­rin mum­mol­ta. Tämä vaa­le­an lei­vän lei­po­mi­nen sen si­jaan tup­paa ole­maan lä­hes tai­det­ta. Olen käy­nyt verk­ko­kurs­sin ja lu­ke­nut kir­jaa lei­po­mi­sen pe­rus­teis­ta. Sil­ti esi­juu­ret, au­to­lyy­sit ja lei­pu­rin pro­sen­tit tun­tu­vat tur­han mo­ni­mut­kai­sil­ta. Nyt­kin ko­ho­a­mas­sa ole­van tai­ki­nan olen aloit­ta­nut jo ei­len juu­ren ruo­kin­nal­la ja jat­ka­nut tänä aa­mu­na uu­del­leen tie­tyil­lä suh­teil­la. Lei­pää lei­vo­taan kai­kes­sa rau­has­sa use­an päi­vän ai­ka­na. Ha­pan­juu­ri­lei­von­nas­sa kä­sil­lä te­ke­mi­seen yh­dis­tyy opet­te­lua le­vol­li­seen odo­tuk­seen ja yh­teys pe­rin­tei­siin.

Mi­nua kieh­too aja­tus sii­tä, et­tä Raa­ma­tus­sa pu­hu­taan pal­jon lei­väs­tä. Ha­pan­juu­rel­la lei­po­mi­nen ei ole ihan uu­si kek­sin­tö, tuo­re­hii­va sen si­jaan on. Is­ra­e­lin kan­san läh­det­tyä pa­ko­mat­kal­le Egyp­tis­tä lei­pää ei ke­ret­ty ha­pat­taa, jo­ten sil­loin syö­tiin poik­keuk­sel­li­ses­ti hap­pa­ma­ton­ta lei­pää. Muu­ten lei­pä lie­nee ha­pa­tet­tu edel­li­ses­tä tai­ki­nas­ta ote­tul­la tai­ki­nan pa­lal­la eli juu­rel­la. Pe­ri­aa­te on edel­leen sama.

Uu­des­sa tes­ta­men­tis­sa Jee­sus pu­huu lei­väs­tä usei­ta ker­to­ja ja ker­too it­se ole­van­sa elä­män lei­pä. Kuu­li­jat pyy­si­vät Jee­suk­sel­ta sitä lei­pää, joka an­taa elä­män. Hän vas­ta­si heil­le: ”Minä olen elä­män lei­pä. Joka tu­lee mi­nun luok­se­ni, ei kos­kaan ole nä­lis­sään, ja joka us­koo mi­nuun, ei enää kos­kaan ole ja­nois­saan.” (Joh. 6:35.) Kuin­ka kum­mal­li­ses­ti puu­sep­pä Joo­se­fin poi­ka pu­hui! Kuu­li­jat ei­vät kä­sit­tä­neet pu­het­ta, ja toi­set jopa vi­has­tui­vat ja me­ni­vät pois. Elä­män lei­vän et­si­mi­sen li­säk­si Jee­sus opet­ti myös ru­koi­le­maan jo­ka­päi­väis­tä lei­pää, jo­hon si­säl­tyy kaik­ki se, mitä tääl­lä maan pääl­lä tar­vit­sem­me.

Kan­san­kirk­kom­me pap­pe­ja on syy­tet­ty sii­tä, et­tei­vät he tar­joa enää oi­ke­aa lei­pää. Tämä ei lie­ne ou­toa sii­nä va­los­sa, et­tä lu­ke­ma­ni tut­ki­muk­sen mu­kaan mo­net kir­kon pa­pit ei­vät edes it­se us­ko Ju­ma­laan. Kir­kos­sa työs­ken­te­lee siis kir­jai­mel­li­ses­ti lei­pä­pap­pe­ja, jot­ka saa­vat työs­tä vain ajal­li­sen elan­ton­sa. Nämä oi­ke­as­ta lei­väs­tä vie­raan­tu­neet pa­pit ovat lei­po­moi­den ta­paan al­ka­neet ke­hit­tää uu­den­lai­sia lei­piä. He tar­jo­a­vat eri­lai­sia lei­vok­sia eri­lai­sen viih­teen muo­dos­sa. Ne ruok­ki­vat eh­kä joi­den­kin kuu­li­joi­den miel­tä, mut­ta jät­tä­vät ih­mis­ten sie­lut näl­käi­sik­si.

Tuo­reen lei­vän si­jas­ta kai­kil­le meil­le tut­tu ti­lan­ne keit­ti­ös­sä on kui­va lei­pä, jo­hon joko vain tyy­dy­tään tai sit­ten se pe­las­te­taan köy­hiin ri­ta­rei­hin, lei­vän­paah­ti­meen tai lo­pul­ta korp­pu­jau­hoi­hin. Olen jos­kus puo­li­sol­le­ni to­den­nut seu­rois­ta läh­ties­sä­ni hie­man pil­ke sil­mä­kul­mas­sa, et­tä lei­pä oli tä­nään hie­man kui­vaa. Sil­ti se on ra­vin­nut.

Tätä teks­tin lop­puo­saa kir­joit­ta­es­sa­ni on ku­lu­nut tun­te­ja. Olen eh­ti­nyt jo mais­ta­maan va­lu­rau­ta­pa­das­sa pais­ta­maa­ni tuo­ret­ta, ha­pan­juu­reen teh­tyä vaa­le­aa lei­pää. Har­joit­te­lun ja usei­den tois­to­jen jäl­keen se ei pel­käs­tään ko­hoa hy­vin, vaan myös mais­tuu hy­väl­le! Tie­sit­te­kö muu­ten, et­tä juu­reen teh­ty lei­pä on ter­veel­lis­tä? Lu­ke­kaa­pa ne­tis­tä li­sää, jos et­te vie­lä ole tu­tus­tu­neet ai­hee­seen. Tätä lei­pää voin syö­dä muu­ta­man pa­lan huo­let­ta, ja suh­tee­ni lei­pään on nor­ma­li­soi­tu­nut. Se on myös täyt­tä­väm­pää, jo­ten sitä ei tar­vit­se syö­dä niin pal­joa kuin kau­pan lei­pää. Tä­nään tein lei­pää­ni viil­lot ko­ho­a­mis­ta var­ten ris­tin muo­toon. Lei­pä muis­tut­ti niis­tä mo­lem­mis­ta lei­vis­tä, joi­ta olen tä­nään­kin saa­nut riit­tä­väs­ti tä­män päi­vän mat­kal­le.