Ul­la Ha­lo­nen

Ke­vääl­lä va­lon mää­rä li­sään­tyy ja luon­to ja ih­mi­set sen mu­ka­na tun­tu­vat he­rää­vän. Mo­net työ­i­käi­set yrit­tä­vät saa­da ”maa­il­man val­miik­si” en­nen ke­sä­lo­mia. Työs­sä­käy­vät te­ke­vät ja ky­se­le­vät ke­sä­lo­ma­suun­ni­tel­mia ja mo­net suun­nit­te­le­vat ke­sän juh­lia. Ei­kä ih­me. Ke­sä­lo­ma tuo ter­ve­tul­lut­ta vaih­te­lua tal­ven pi­me­ään ja ar­jen aher­ruk­seen. Va­lon li­säk­si kesä on myös koh­taa­mi­sia ja suu­ria seu­ro­ja. Ke­sä­lo­ma on vä­hän niin kuin sun­nun­tai vii­kon päät­teek­si: se on va­paa­ta ja mah­dol­li­suuk­sia Ju­ma­lan sa­nan kuu­loon. Se on vä­hän niin kuin py­hä­päi­vä­kin – teh­ty ih­mis­tä var­ten.

Aloi­tin töi­den mer­keis­sä su­ju­neen ke­sän jäl­keen uu­des­sa työs­sä. Kol­le­ga­ni ky­syi ihan hy­vän­tah­toi­ses­ti, et­tä mi­tes sun ke­sä­lo­ma meni. Si­vuu­tin ky­sy­myk­sen vas­ta­ky­sy­myk­sel­lä, kun en oi­kein tien­nyt, mitä oli­sin vas­tan­nut. En ker­to­nut kol­le­gal­le­ni, et­tä sain viet­tää muu­ta­mat va­paa­päi­vä­ni ke­sän suu­ris­sa seu­rois­sa.

Tänä ke­sä­nä olen aja­tel­lut si­nua ja mi­nua, jot­ka em­me eh­kä ol­leet ke­säl­lä lo­mal­la. Tie­dän, et­tä tei­tä on mui­ta­kin, vaik­ka eri­lais­ten vies­tin­tä­ka­na­vien kaut­ta saa hel­pos­ti kä­si­tyk­sen, et­tä ”kaik­ki muut” ovat teh­neet jo­ta­kin eri­tyis­tä ke­sän ai­ka­na. So­mes­sa nä­kyy ku­via koti- ja ul­ko­maan­mat­koil­ta, luon­to­ret­kil­tä ja eri­lai­sis­ta per­he­juh­lis­ta tai su­ku­lais­ten ta­paa­mi­sis­ta.

Some ei kui­ten­kaan näy­tä sitä, et­tä loma on joil­le­kin oi­ke­as­taan ai­ka vai­kea asia. Toi­sil­le loma näyt­täy­tyy tyh­jyy­te­nä, jo­hon on vai­kea kek­siä si­säl­töä. Su­vi­seu­roi­hin­kaan läh­tö ei vält­tä­mät­tä tule ky­see­seen, kos­ka siel­lä, jos jos­sa­kin, yk­si­näi­syys tun­tuu en­tis­tä­kin pai­na­vam­mal­ta.

Some täyt­tyy myös juh­la­ku­vis­ta. Jot­kut oi­kein miet­ti­vät ää­neen, et­tä ke­sän ka­len­te­ri on täyn­nä su­vun eri­lai­sia juh­lia. Omia ja mui­den juh­la­ku­via kat­sel­les­sa­ni mie­tin sitä, et­tä jou­kos­sam­me on ih­mi­siä, jot­ka pää­se­vät juh­liin vain har­voin – ei­vät ol­len­kaan joka vuo­si. Ku­vien ta­kaa ei myös­kään näy se, mi­ten suu­ri pon­nis­tus juh­lien jär­jes­tä­mi­nen on hen­ki­ses­ti ja/tai ta­lou­del­li­ses­ti saat­ta­nut ol­la.

Ajat­te­len myös tei­tä, omais­hoi­ta­jat tai lä­hei­set, jot­ka kan­nat­te jat­ku­vaa vas­tuu­ta lä­hei­sis­tän­ne. Ti­lan­ne voi ol­la sel­lai­nen, et­tä et­te voi pi­tää va­paa­ta kuin het­kit­täin. Ajat­te­len myös tei­tä, jot­ka it­se sai­ras­tat­te. Lo­ma­suun­ni­tel­mia ei voi tai kan­na­ta teh­dä, kos­ka sai­raus ei pa­ra­ne tai voin­tia on vai­kea en­nus­taa. Tie­dän myös, et­tä kai­kil­la ei ole ol­lut va­raa läh­teä lo­mal­le tai ke­sän suu­riin seu­roi­hin.

Eh­kä oli­si­kin syy­tä pu­hua enem­män hy­väs­tä ar­jes­ta ja sen pie­nis­tä het­kis­tä. Au­rin­gon­pais­tees­ta, vies­tis­tä tär­ke­äl­tä ih­mi­sel­tä tai Ke­sä­seu­ra­ra­di­os­ta. Sii­tä, et­tä nä­kee ne pie­net het­ket, joi­ta meil­le an­ne­taan oman ar­kem­me kes­kel­lä. Oli­sin­kin voi­nut vas­ta­ta kol­le­gal­le­ni: ”Kii­tos, kesä meni ihan hy­vin, jos ei ver­taa.”