Su­vi­seu­rat on joka vuo­si odo­tet­tu ta­pah­tu­ma. En­sim­mäi­sen ker­ran sain ol­la mu­ka­na vuon­na 1977 Haa­pa­jär­vel­lä. Edel­li­se­nä syk­sy­nä Ju­ma­lan ai­ka oli täyt­ty­nyt mi­nun koh­dal­la­ni, kun sain ko­kea pa­ran­nuk­sen ar­mon.

Us­ko­vai­set ys­tä­vät pu­hui­vat pal­jon Su­vi­seu­rois­ta ja mi­nä­kin ha­lu­sin pääs­tä mu­kaan, kei­nol­la mil­lä hy­vän­sä. En osan­nut aa­vis­taa, mil­lais­ta siel­lä oli­si.

Sain isäl­tä­ni au­ton lai­naan pa­rik­si päi­väk­si ja yö­vyin au­tos­sa. Se on­nis­tui hy­vin, kun oli kova in­to. Nuo­re­na ei yö­pai­kal­la ol­lut niin vä­liä, kun­han sai het­kek­si pään­sä kal­lis­taa.

Su­vi­seu­rois­sa kaik­ki oli niin uut­ta ja ih­meel­lis­tä. Mi­nus­ta tun­tui us­ko­mat­to­mal­ta – olo­ni oli kuin tai­vaas­sa. Oli pal­jon ih­mi­siä, Ju­ma­lan sa­naa saar­nat­tiin koko ajan ja lau­lut rai­kui­vat joka puo­lel­la.

Tuo ko­ke­mus ei ole kos­kaan läh­te­nyt pois mie­les­tä­ni, vaik­ka ko­ke­muk­sia on tul­lut sit­tem­min li­sää, myös oman per­hee­ni kans­sa. Yk­si asia en­sim­mäi­sis­sä su­vi­seu­rois­sa kui­ten­kin har­mit­ti: se, et­tä jou­duin läh­te­mään jo lau­an­tai-il­ta­na pois.

Tänä ke­sä­nä Su­vi­seu­rat oli­vat ko­ti­maa­kun­nas­sa­ni, Kes­ki-Suo­mes­sa. Näis­sä ää­ne­kos­ken Su­vi­seu­rois­sa sain ol­la mu­ka­na aat­to­seu­rois­ta pää­tös­seu­roi­hin saak­ka. Täl­lä ker­taa ei ol­lut kii­ret­tä.

Tai­vaan Isä siu­na­si seu­rat. Tie­do­tus on­nis­tui hy­vin ja vä­keä oli seu­rois­sa run­saas­ti. Myös lii­ken­ne­jär­jes­te­lyt toi­mi­vat ja pit­kil­tä jo­noil­ta väl­tyt­tiin. Hie­noa ko­ke­mus­ta ei pi­lan­nut edes se, et­tä au­to­ni kyt­kin kä­räh­ti heti su­vi­seu­ra-alu­eel­ta läh­det­ty­äm­me.

Su­vi­seu­ro­jen ai­kaan sain ol­la pal­ve­lu­teh­tä­väs­sä Saa­ri­jär­ven kir­kos­sa, toi­mit­ta­mas­sa su­vi­seu­ra­ju­ma­lan­pal­ve­lus­ta. Paik­ka oli mi­nul­le en­nes­tään tut­tu, kos­ka olen ol­lut ai­kai­sem­min­kin pi­tä­mäs­sä siel­lä ju­ma­lan­pal­ve­luk­sia ja kir­kol­li­sia toi­mi­tuk­sia.

En­nen ju­ma­lan­pal­ve­lus­ta kä­vin isä­ni mum­mon ja pa­pan sekä mui­den­kin su­ku­lais­te­ni hau­dal­la. Sun­tio ja kirk­ko­her­ra toi­vot­ti­vat mi­nut läm­pi­mäs­ti ter­ve­tul­leek­si. Sa­moin kant­to­ri, jon­ka kans­sa olin­kin ol­lut tänä ke­sä­nä jo kak­si ker­taa sa­mai­ses­sa kir­kos­sa, vih­ki­toi­mi­tuk­sen mer­keis­sä.

Kirk­ko­her­ra ker­toi, et­tä Saa­ri­jär­ven seu­ra­kun­ta oli jär­jes­tä­nyt kai­kil­le ha­luk­kail­le per­jan­tai­na ret­ken ää­ne­kos­ken Su­vi­seu­roi­hin. Se tun­tui tosi mu­ka­val­ta. Ret­kel­lä oli ol­lut mu­ka­na sel­lai­si­a­kin ih­mi­siä, jot­ka ei­vät ol­leet kos­kaan käy­neet Su­vi­seu­rois­sa.

Ter­ve­tu­lo­sa­nois­sa kirk­ko­her­ra ker­toi, kuin­ka ju­ma­lan­pal­ve­lus liit­tyi par­hail­laan Lii­mat­ta­lan ky­läs­sä vie­tet­tä­viin Su­vi­seu­roi­hin. Ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen toi­mit­ta­ji­na oli mi­nun li­säk­se­ni Saa­ri­jär­ven Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen vä­keä, lu­ke­mas­sa teks­te­jä ja kan­ta­mas­sa ko­leh­tia. Esi­ru­kouk­ses­sa kirk­ko­her­ra ru­koi­li Ju­ma­lal­ta siu­naus­ta Su­vi­seu­roil­le.

Ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa mi­nun teh­tä­vä­nä­ni oli saar­na­ta päi­vän evan­ke­liu­mis­ta. Val­mis­tau­tu­es­sa­ni teh­tä­vä oli tun­tu­nut vai­ke­al­ta: pelk­kä Jee­suk­sen kut­su­mien apos­to­lien su­ku­lu­et­te­lo? Luin teks­tin mon­ta ker­taa, et­sin viit­teet ja kat­se­lin, mitä vel­jet oli­vat sii­tä kir­joit­ta­neet. Vie­lä kir­kon pen­kis­sä huo­kai­lin Tai­vaan Isän puo­leen.

Ju­ma­la ava­si kui­ten­kin teks­tiä niin, et­tä sain pait­si toi­vot­taa kirk­ko­vä­en ter­ve­tul­leek­si Su­vi­seu­roi­hin, myös kut­sua hei­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen päät­teek­si kät­te­lim­me kirk­ko­her­ran kans­sa kaik­ki kirk­ko­vie­raat. Kä­tel­les­sä sain loh­dut­ta­vaa pa­lau­tet­ta ja voi­mak­kai­ta kä­den­pu­ris­tuk­sia ih­mi­sil­tä, joi­ta Ju­ma­lan sana oli pu­hu­tel­lut. Ta­pa­sin myös pit­käs­tä ai­kaa erään su­ku­lai­se­ni, mikä se­kin ilah­dut­ti.

Saa­ri­jär­ven seu­ra­kun­ta tar­jo­si ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen päät­teek­si kirk­ko­kah­vit kel­lo­ta­pu­lis­sa. Se­kin tun­tui hy­väl­tä. Saim­me ju­tel­la kah­vin lo­mas­sa tut­tu­jen ja tun­te­mat­to­mien kans­sa. Läh­ties­sä­ni tut­tu veli siu­na­si mi­nua evan­ke­liu­mil­la ja roh­kai­si kiu­saus­ten al­la ol­lut­ta saar­na­mies­tä.

Ke­vein mie­lin pa­la­sin Su­vi­seu­roi­hin ja ju­ma­lan­pal­ve­lus jäi mie­lee­ni miel­lyt­tä­vä­nä ko­ke­muk­se­na.