La­ti­nan­kie­len op­pi­tun­nil­la opin len­tä­vän lau­seen, ”no­men est omen”, joka mer­kit­see, et­tä nimi on en­ne.

Ke­säl­lä läh­din hy­vis­sä ajoin Jäm­sän kris­til­li­sen opis­ton jär­jes­tä­miin maa­kun­nal­li­siin ke­sä­seu­roi­hin. Mat­ka oli kah­des­ta­kin syys­tä mie­len­kiin­toi­nen. En­sik­si seu­rat oli­vat nyt eri pai­kas­sa, Ison Kir­jan opis­to­a­lu­eel­la Keu­ruul­la. Toi­sek­si tun­sin, et­tä olen va­paa mies. Mi­nua ei­vät si­to­neet enää ajal­li­set työ­vel­voit­teet. Sain va­paas­ti läh­teä seu­roi­hin ja ol­la lop­puun saak­ka.

Ilo val­ta­si mie­len, kun Keu­ruun kes­kus­tas­sa näin opas­teen, jos­sa luki ”Opis­to­seu­rat”. Tie­sin, et­tä koh­ta olem­me pe­ril­lä. Mie­tin mie­les­sä­ni ohi­tet­tu­a­ni kyl­tin, et­tä mi­tä­pä muut kuin us­ko­vai­set ajat­te­le­vat lu­et­tu­aan kyl­tin. Ajat­te­le­vat­ko he, et­tä Ison Kir­jan opis­tol­la on hel­lun­tai­lais­ten seu­rat vai et­tä seu­rat on tar­koi­tet­tu joil­le­kin opis­to­lai­sil­le? Tie­sin, et­tä seu­ro­jen tie­do­tus­toi­min­ta oli mal­lik­kaas­ti hoi­det­tu. Me­di­as­sa oli ol­lut ai­hees­ta hy­vin tie­toa. Kai­kes­ta huo­li­mat­ta ta­val­li­nen keu­ruu­lai­nen tus­kin kui­ten­kaan tie­si, mis­tä oli kyse opis­to­seu­rois­sa, joi­hin kylt­ti oh­ja­si.

Kun sain pa­ran­nuk­sen ar­mon, mi­nus­ta tuli Ju­ma­lan lap­si ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nan jä­sen. Nämä ni­mi­tyk­set ovat Raa­ma­tus­ta ja ker­to­vat pal­jon. Li­säk­si minä olen myös us­ko­vai­nen. Tä­mä­kin nimi he­rät­tää mo­nis­sa ny­kyih­mi­sis­sä pal­jon aja­tuk­sia, ja sii­hen ote­taan kan­taa. Mei­tä us­ko­vai­sia kut­su­taan myös van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sik­si ero­tuk­sek­si van­ha­les­ta­di­o­lai­sis­ta eli esi­koi­sis­ta ja uus­les­ta­di­o­lai­sis­ta eli uus­he­rän­neis­tä. Nämä ni­mi­tyk­set liit­ty­vät 1800-lu­vul­la syn­ty­neen, les­ta­di­o­lai­sek­si kut­su­tun he­rä­tys­liik­keen opil­li­siin ha­jaan­nuk­siin.

Meil­le us­ko­vai­sil­le rau­ha­nyh­dis­tys on ra­kas ja tut­tu sana. Se mer­kit­see us­ko­vais­ten pe­rus­ta­maa yh­dis­tys­tä, joka omal­la paik­ka­kun­nal­laan jär­jes­tää seu­ro­ja ja ke­rää va­ro­ja toi­min­taan­sa. Ai­koi­naan syn­tyi myös kaik­kien rau­ha­nyh­dis­tys­ten kes­ku­syh­dis­tys (SRK) or­ga­ni­soi­maan lä­he­tys­työ­tä ja jul­kai­se­maan kris­til­li­siä jul­kai­su­ja. Us­kon, et­tä mo­net näis­tä edel­lä mai­ni­tuis­ta ni­mi­tyk­sis­tä ovat suu­rel­le ylei­söl­le täy­sin tun­te­mat­to­mia. Moni to­sin tie­tää Su­vi­seu­rois­ta, sil­lä me­dia on kiin­nos­tu­nut niis­tä.

Us­ko­vai­siin lii­te­tään mo­nia hen­gel­li­siä ja maal­li­sia ni­miä. Nii­tä me jou­dum­me eh­kä ai­na se­lit­tä­mään. Jee­suk­seen us­ko­via ru­vet­tiin An­ti­o­ki­as­sa ni­mit­te­le­mään kris­ti­tyik­si. Us­kon­puh­dis­tus­liik­kee­seen liit­ty­nei­tä sa­not­tiin Sak­sas­sa lu­te­ri­lai­sik­si. La­es­ta­diuk­sen vai­ku­tuk­ses­ta syn­tyi suu­ria he­rä­tyk­siä, joi­den kaut­ta elä­vän us­kon saa­nei­ta ih­mi­siä alet­tiin ni­mit­tää les­ta­di­o­lai­sik­si. Mo­net us­ko­vais­ten saa­mat ni­met ovat ul­ko­puo­lis­ten an­ta­mia pilk­ka­ni­miä, jot­ka ovat ajan saa­tos­sa va­kiin­tu­neet. Maa­il­ma ei ai­na ole suh­tau­tu­nut us­ko­vai­siin po­si­tii­vi­ses­ti.

Olen lu­ke­nut, et­tä To­gon Ju­ma­lan lap­set ovat an­ta­neet kir­kol­leen ni­mek­si ”Syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen kirk­ko”. Se on hie­no nimi ja ker­too kaik­kein oleel­li­sim­man us­ko­vais­ten toi­min­nas­ta. Oli­si­ko opis­to­seu­ro­jen pai­kal­la voi­nut lu­kea ”Syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­sen seu­rat”? Eh­kä ei. Se oli­si kyl­lä he­rät­tä­nyt huo­mi­o­ta, mut­ta kals­kah­ta­nut kor­vaan ou­dol­ta. Joka ta­pauk­ses­sa opis­to­seu­rat oli hy­vin jär­jes­tet­ty, vä­keä oli ai­kai­sem­paa enem­män, paik­ka oli hyvä ja syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen sa­no­ma kuu­lui seu­rois­sa. Opas­te­kylt­tien avul­la osa­sim­me hy­vin seu­ra­pai­kal­le.

On ole­mas­sa sa­non­ta: ”Ei nimi mies­tä pa­hen­na, jos ei mies ni­me­ään.” Meil­lä Ju­ma­lan lap­sil­la on kil­voi­tuk­sen paik­ka, et­tä elä­mäl­läm­me ker­toi­sim­me us­kos­tam­me. Ru­kous on, et­tä mi­nä­kin sai­sin kan­taa Ju­ma­lan lap­sen ni­meä, niin et­tä se en­tee­nä ker­toi­si ha­lus­ta­ni pääs­tä tai­vaan ko­tiin.