Tänä syk­sy­nä on ol­lut har­maa­ta ja eri­tyi­sen pi­me­ää. Au­rin­ko ei ole juu­ri meil­le näyt­täy­ty­nyt. Mo­nia ih­mi­siä pi­meä vuo­de­nai­ka uu­vut­taa, pu­hu­taan kaa­mos­ma­sen­nuk­ses­ta. Aa­mul­la he­rä­tys­kel­lon soi­des­sa tun­tuu: ”Voi ei, en jak­sa nous­ta sän­gys­tä, kun on niin väsy.”

Asi­an­tun­ti­joi­den mu­kaan kaa­mos­ma­sen­nus eli tal­vi­sin tois­tu­va ma­sen­nus­ti­la on kui­ten­kin koh­ta­lai­sen har­vi­nai­nen sai­raus. Kym­me­nes­tä suo­ma­lai­ses­ta sii­tä kär­sii kak­si tai kol­me hen­ki­löä, ker­too psy­ki­at­ri­an eri­kois­lää­kä­ri Sami Le­po­mä­ki jou­lu­kuus­sa il­mes­ty­neen Hyvä Ter­veys -leh­den haas­tat­te­lus­sa. Sitä lie­vem­pi muo­to, kaa­mos- tai tal­vi­vä­sy­mys, on puo­les­taan hy­vin ta­val­li­nen.

Le­po­mä­ki ar­ve­lee, et­tä kaa­mos­ma­sen­nuk­sen taus­tal­la on ih­mi­sen si­säi­sen kel­lon toi­min­ta­häi­riö. Kaa­mos­ma­sen­nuk­sel­le alt­tii­den hen­ki­löi­den si­säi­sen kel­lon ryt­mi al­kaa jä­tät­tää ja ih­mi­nen tun­tee it­sen­sä jat­ku­vas­ti vä­sy­neek­si. Myös ruo­ka­ha­lu kas­vaa, ja ih­mi­nen kär­sii unet­to­muu­des­ta. Kaa­mos­ma­sen­nuk­ses­ta toi­puu, kun sel­vi­ää tal­ven pi­me­än ajan yli.

It­se­ä­ni al­kaa vä­syt­tää, kun syk­syl­lä va­lon mää­rä luon­nos­sa vä­he­nee. Unen tar­ve on pal­jon suu­rem­pi. Olen aja­tel­lut, et­tä se joh­tui­si sii­tä, kun olen syn­ty­nyt ke­vääl­lä. Ke­vät on­kin lem­pi­kuu­kau­te­ni. Sil­loin valo voit­taa ja elä­mä luon­nos­sa he­rää. Va­lon voit­ta­es­sa myös unen­tar­ve vä­he­nee. Ny­kyi­sin tämä pi­meä ai­ka ei mi­nua juu­ri hait­taa, kun olen eläk­keel­lä. Saan nuk­kua niin kau­an kuin hu­vit­taa. Sää­lik­si käy vain vai­mo­a­ni, joka he­rää töi­hin.

On myös ih­mi­siä, jot­ka suo­ras­taan naut­ti­vat hä­mä­räs­tä ja kaa­mok­ses­ta. Hei­tä ei pi­meys hait­taa, päin­vas­toin. Mut­ta ku­ka­pa ei naut­ti­si pi­me­än tul­len si­ni­ses­tä het­kes­tä, kynt­ti­län lois­tees­ta tai re­von­tu­lis­ta?

Kaa­mos­vä­sy­myk­seen tai -ma­sen­nuk­seen var­ma eh­käi­sy­kei­no oli­si muut­taa syys­pi­me­än ai­kaan lä­hem­mäs päi­vän­ta­saa­jaa. Kaik­kien ra­hat ei­vät rii­tä ete­lään muut­toon tal­vek­si. Puo­li­so­kin voi suh­tau­tua asi­aan epäi­le­väs­ti. Täs­sä ta­pauk­ses­sa kan­nat­taa hank­kia ko­tiin kir­kas­va­lo. Kir­kas­va­lo­lam­pun edes­sä oli­si hyö­dyl­lis­tä pais­ta­tel­la heti he­rää­mi­sen jäl­keen. Si­ten se lie­ven­tää te­hok­kaim­min ma­sen­nu­soi­rei­ta. Riit­tä­vä uni sekä lii­kun­ta ja ter­veel­li­nen ra­vin­to ovat myös hy­vä­nä apu­na. En­nen sa­not­tiin, et­tä kun nuo­ri mies nuk­kuu, se on sama kuin pank­kiin pa­ni­si ra­haa. Var­mas­ti tuo pi­tää paik­kan­sa nuo­riin nai­siin­kin ja mei­hin kaik­kiin. Hyvä uni an­taa voi­mia uu­teen päi­vään.

Unen­laa­tuun ja hy­vin­voin­tiin on mer­ki­tys­tä sil­lä­kin, mil­lai­set ovat nuk­ku­mi­so­lo­suh­teet. Jää­des­sä­ni eläk­keel­le os­tin uu­den sän­gyn. Se oli pa­ras os­tos ai­koi­hin. Nu­kuim­me ai­na­kin 30 vuot­ta jous­tin­pat­jal­la, jon­ka lap­set oli­vat hyp­pi­neet jo vuo­sia sit­ten jous­ta­mat­to­mak­si. Me, jot­ka omis­tam­me au­ton ja ajam­me sil­lä, ajat­te­lem­me usein, et­tä sen tu­li­si ol­la hyvä. Au­tol­la kui­ten­kin ajam­me elä­mäs­säm­me vä­hän ver­rat­tu­na nuk­ku­mi­seen. Nyt vas­ta olen eläk­keel­lä huo­man­nut, et­tä sän­kyyn ja nuk­ku­mi­seen kan­nat­taa in­ves­toi­da.

Jou­lu tuo hel­po­tus­ta tä­hän pi­meim­pään vuo­de­nai­kaan. Mo­net jou­lu­va­lot ovat syt­ty­neet mer­kik­si suu­ren juh­lan tu­los­ta. Jou­lu­ka­dut, jou­lu­lau­lut, jou­lu­juh­lat ja ih­mis­ten iloi­nen mei­nin­ki tem­pai­see mu­kaan. Jou­lun va­loi­sa sa­no­ma, jos­ta Raa­mat­tu ker­too, eläh­dyt­tää ai­van eri­tyi­ses­ti mo­nia ih­mi­siä. Kuu­lem­me jou­lu­aa­mun kir­kos­sa pro­fe­ti­aa ja evan­ke­liu­mia va­los­ta. Je­sa­ja odot­ti ja en­nus­ti: ”Kan­sa, joka pi­mey­des­sä va­el­taa, nä­kee suu­ren va­lon” (Jes. 9:6). Bet­le­he­min pi­me­äs­sä yös­sä pai­me­net nä­ki­vät Her­ran en­ke­lin ja Her­ran kirk­kaus ym­pä­röi hei­dät. He kuu­li­vat ilo­sa­no­man, kaik­kein kal­leim­mat sa­nat: ”Tä­nään on teil­le Daa­vi­din kau­pun­gis­sa syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja. Hän on Kris­tus, Her­ra” (Luuk. 2:11). Ju­ma­lan an­ta­ma lu­paus täyt­tyi. Ju­ma­lan valo syt­tyi tän­ne pi­mey­den maa­il­maan, kun Jee­sus syn­tyi ih­mi­sek­si.

Hen­gel­li­ses­sä mie­les­sä pi­meys mer­kit­see tä­män maa­il­man syn­tie­lä­mää. Jee­sus sa­noi: ”Minä olen maa­il­man valo. Se, joka seu­raa mi­nua, ei kul­je pi­me­äs­sä, vaan hä­nel­lä on elä­män valo” (Joh. 8:12). Olem­me kuul­leet nämä sa­nat kas­te­juh­las­sa, kun pap­pi ojen­taa kas­te­kynt­ti­län kas­te­tun lap­sen van­hem­mil­le. Kas­te­tun kris­ti­tyn tur­va ja voi­ma on Jee­suk­sen seu­raa­mi­ses­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan osal­li­suu­des­sa. Pyhä Hen­ki va­lai­see mei­tä it­ses­säm­me pi­mei­tä ai­no­as­sa oi­ke­as­sa us­kos­sa Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa. Jee­sus muis­tut­ti myös, et­tä ”joka kul­kee pi­me­äs­sä, ei tie­dä, min­ne on me­nos­sa” (Joh. 12:36).

Ajat­te­len, et­tä pa­ras­ta sie­lun va­lo­hoi­toa on se, kun saa le­vä­tä Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­sa. Tätä va­loa ei tar­vit­se läh­teä ha­ke­maan päi­vän­ta­saa­jal­ta, vaan voi vir­kis­tyä ko­ti­sii­o­nin kes­kel­lä. Toki jot­kut ovat on­nis­tu­neet yh­dis­tä­mään nämä kak­si asi­aa. Olem­me saa­neet lu­kea Päi­vä­mies-leh­des­tä ker­to­muk­sia lä­he­tys­seu­rois­ta niin Ka­na­ri­al­ta kuin Af­ri­kas­ta­kin.

Va­pah­ta­jan ar­mo­sa­no­jen ää­rel­lä syn­tis­tä ar­mah­de­taan, mur­heel­lis­ta nos­te­taan, heik­koa roh­kais­taan ja pi­me­äs­sä ole­vaa kut­su­taan va­lon val­ta­kun­taan. Se on pa­ras­ta hoi­toa ei­kä mak­sa yh­tään mi­tään. Saa us­koa il­man eh­to­ja. Evan­ke­liu­mi vah­vis­taa ja vir­kis­tää ja siir­tää kat­set­ta omas­ta it­ses­tä va­lon läh­tee­seen Jee­suk­seen Kris­tuk­seen. Sik­si saam­me iloi­si­na ja hy­vil­lä mie­lin viet­tää jou­lu­juh­laa ja teh­dä mat­kaa koh­ti kirk­kau­den val­ta­kun­taa.