Ke­räi­lin kamp­pei­ta len­to­pal­lo­vuo­roa var­ten. Olo oli vä­hän hu­te­ra ja mie­tin, voin­ko­han men­nä vuo­roon ol­len­kaan. Läh­din kui­ten­kin ja py­säh­dyin het­ken mat­kal­la­ni. To­te­sin, et­tei pe­laa­mi­nen tai­da ol­la mah­dol­lis­ta. Mat­ka jat­kui suo­raan ter­veys­kes­kuk­seen. Sain lää­kä­ri­a­jan seu­raa­vak­si päi­väk­si.

Aa­mul­la he­rä­tes­sä­ni olin vä­hän ou­dos­sa ti­lan­tees­sa. Rin­nas­sa tun­tui ok­set­ta­va olo ei­kä nä­kö­kent­tä oi­kein py­sy­nyt ojen­nuk­ses­sa. Kä­ve­ly su­jui, mut­ta va­ro­vai­ses­ti as­tel­len. Ajat­te­lin, et­tä on­nek­si nyt on se lää­kä­ri­ai­ka.

Lää­kä­ri teki kaik­ki tyy­pil­li­set tut­ki­muk­set, mitä tuos­ta vai­vas­ta voi­si pää­tel­lä. On­ko vai­va ken­ties asen­to­hui­maus­ta vai ai­vo­pe­räis­tä. Lop­pu­tu­los oli, et­tä mi­nun piti läh­teä vai­mo­ni saat­te­le­ma­na jat­ko­tut­ki­muk­siin kes­kus­sai­raa­laan.

Kes­kus­sai­raa­las­sa mo­nien tut­ki­mus­ten jäl­keen mi­nut pas­si­tet­tiin osas­tol­le odot­ta­maan vas­tauk­sia ja lau­sun­to­ja. Tä­hän kaik­keen meni ai­kaa yh­dek­sän tun­tia.

Huo­nees­sa, jo­hon mi­nut oh­jat­tiin, oli kak­si muu­ta po­ti­las­ta. Mo­lem­mil­la oli lä­hes sama vai­va kuin mi­nul­la. Vie­rei­ses­sä sän­gys­sä ole­va po­ti­las oli heti tut­tu. Muu­ta­mas­sa het­kes­sä sel­vi­si, et­tä hän on us­ko­vai­nen. Sat­tui muu­ten­kin mu­ka­vas­ti, et­tä sa­mas­sa huo­nees­sa oli­jat oli­vat koh­tuul­li­sen pu­he­li­as­ta vä­keä. Jut­tua riit­ti.

Hoi­to­hen­ki­lö­kun­ta oli erit­täin am­mat­ti­tai­tois­ta, ym­mär­tä­väis­tä ja hy­vä­hen­kis­tä vä­keä. Kii­tim­me ja an­noim­me heil­le po­si­tii­vis­ta pa­lau­tet­ta.

Mitä mi­nul­ta sit­ten löy­tyi? Mo­nen­lai­sia ku­van­ta­mis­tut­ki­muk­sia mi­nul­le on kyl­lä ai­kai­sem­min­kin teh­ty. Ky­syin, pi­täi­si­kö tut­kia kau­la­val­ti­mot. To­den­nä­köi­ses­ti ne tut­ki­taan au­to­maat­ti­ses­ti­kin näis­tä oi­reis­ta kär­si­vil­le, mut­ta mi­nul­ta nii­tä ei ol­tu vie­lä tut­kit­tu. Siel­tä se löy­dös sit­ten teh­tiin­kin: yh­des­sä kau­la­val­ti­mos­sa oli ah­tau­ma. Ai­vois­sa ei nä­ky­nyt mi­tään vau­ri­oi­ta. Ah­tau­ma ei ol­lut niin suu­ri, et­tä se vaa­ti­si leik­kaus­hoi­toa, kos­ka Luo­ja on jär­jes­tä­nyt ve­ren­ku­lun niin, et­tä ve­ren­kier­to­jär­jes­tel­mä osaa kul­jet­taa tar­peel­li­sen mää­rän ver­ta ai­voi­hin, vaik­ka jos­sa­kin val­ti­mos­sa oli­si ah­tau­ma. Lää­ke­hoi­toa hyy­ty­mä­ris­ki kui­ten­kin edel­lyt­tää.

Ai­vo­ve­ren­kier­ron on­gel­miin suh­tau­du­taan va­ka­vas­ti. Mi­tään ei jä­te­tä sat­tu­man va­raan, vaan kaik­ki mah­dol­li­set syyt tut­ki­taan ja kar­toi­te­taan. On myös niin, et­tä osa on­gel­mis­ta jää vas­taus­ta vail­le. Ny­ky­ään pys­ty­tään kor­jaa­maan vai­kei­ta­kin vau­ri­oi­ta. Ris­ki­nä kai­kis­sa ta­pauk­sis­sa on se, et­tä häi­riö jät­tää va­ka­via ja py­sy­viä vau­ri­oi­ta.

Vie­rei­sen sän­gyn po­ti­las ko­tiu­tet­tiin en­sin. Peti oli tyh­jä. Lai­toin sii­nä maan­neel­le vel­jel­le ku­van tyh­jäs­tä sän­gys­tä ja ky­sy­myk­sen, mis­sä olet. To­ki­han hän oli ko­to­na ja eh­ti­nyt jo sau­no­a­kin.

Olen mo­nes­ti huo­man­nut, kuin­ka Tai­vaan Isä jär­jes­te­lee asi­oi­ta. Häm­men­tä­väs­sä ja kriit­ti­ses­sä ti­lan­tees­sa vie­rel­lä on­kin us­ko­vai­nen veli tai sis­ko. Täl­lä­kin ker­taa näin oli. On tur­val­lis­ta ol­la Tai­vaan Isän var­je­le­van kä­den al­la. ”Rau­has­sa me­nen le­vol­le ja nu­kah­dan. Sinä, Her­ra, sinä yk­sin olet mi­nun suo­ja­ni, minä saan elää tur­vas­sa.” (Ps. 4:8.)

Kuun­te­lin ne­tis­tä lau­an­tai-il­lan seu­ro­ja ja sain jäl­leen to­de­ta, kuin­ka tur­val­li­ses­sa val­ta­kun­nas­sa saam­me asua. Evan­ke­liu­min ju­lis­tus ei ole la­kan­nut ja sitä tar­jo­taan kai­kil­le sitä kai­paa­vil­le. Oli jäl­leen tur­val­lis­ta nu­kah­taa evan­ke­liu­miin tur­va­ten.

TYH­JÄ SÄN­KY

Vie­rel­lä­ni on
tyh­jä sän­ky.

Tuon sän­gyn
asu­kas on
läh­te­nyt ko­tiin.

Voi ol­la
et­tä jos­kus
tuol­ta sän­gyl­tä
on­kin läh­det­ty
ian­kaik­ki­suu­teen.

Jos tuo sän­ky
voi­si ker­toa ta­ri­naan­sa
se oli­si var­mas­ti
mie­len­kiin­toi­nen.

Pal­jon la­ka­nan­vaih­to­ja
pal­jon nuk­ku­jia
pal­jon ta­ri­noi­ta,
pal­jon on var­mas­ti it­ket­ty
ja nau­ret­tu.

Sän­gyn vie­rel­lä
on käy­nyt
lää­kä­rei­tä, hoi­ta­jia,
la­bo­rant­te­ja ja
sii­voo­jia.

Sii­nä on kuul­tu
hy­viä uu­ti­sia
huo­no­ja uu­ti­sia
va­ka­via tie­to­ja
tut­ki­muk­sis­ta,
an­net­tu oh­jei­ta
elä­män vii­me päi­viin.

Vie­rel­lä on ol­lut
lä­hei­siä, ys­tä­viä
on pi­det­ty
kä­des­tä kiin­ni
si­li­tet­ty pos­kea
ja hiuk­sia.

Sa­not­tu tär­kei­tä
sa­no­ja
elä­mää kan­ta­via
loh­dut­ta­via
ja­et­tu su­ru­ja
ja ilo­ja
saar­nat­tu syn­te­jä
an­teek­si.

Sai­raa­las­sa sän­ky
on pal­ve­lu­teh­tä­väs­sä.

Vesa Kum­pu­la