Kii­tos äi­ti, kun ope­tit mi­nul­le elä­män aak­ko­sia. Osoi­tit rak­kaut­ta ja hel­lyyt­tä. Esi­mer­kil­lä­si ja pu­heil­la­si opas­tit yk­sin­ker­tais­ta us­koa. Osoi­tit luot­ta­mus­ta, vaik­ka en ai­na ol­lut luot­ta­muk­se­si ar­voi­nen. Omal­la toi­me­li­ai­suu­del­la­si an­noit esi­mer­kin työn ar­vos­tuk­ses­ta.

Äi­ti, olet ker­to­nut syn­ty­mä­päi­väs­tä­ni. Ke­säi­se­nä hei­nä­kuun päi­vä­nä kä­ve­lit sai­raa­lan pi­hal­la ja tut­kis­te­lit voin­ti­a­si. Pää­tit sii­nä, et­tä tuon­ne en mene, pa­laan lin­ja-au­tol­la ko­tiin. Puo­li­vä­lis­sä ko­ti­mat­kaa huo­ma­sit, et­tä on sit­ten­kin men­tä­vä sai­raa­laan ja jäit au­tos­ta tien pos­keen. Pa­la­sit kir­kon­ky­läl­le toi­ses­sa lin­ja-au­tos­sa ja me­nit syn­ny­tys­sai­raa­laan. Ku­lui vain het­ki, ja syn­nyin.

Äi­ti, si­nul­le oli tär­ke­ää, et­tä pää­sen seu­roi­hin. Muis­tan, kun olin läh­dös­sä Ou­luun ke­vät­seu­roi­hin ei­kä si­nul­la ol­lut an­taa ra­haa. Sil­loin lai­na­sit ra­haa naa­pu­rin mum­mol­ta ja näin mat­ka­ni jär­jes­tyi.

Läh­ties­sä­ni opis­ke­le­maan vie­raal­le paik­ka­kun­nal­le sinä neu­voit mi­nua: Ole re­hel­li­nen, älä­kä va­ras­ta. Vaik­ka si­nul­la oli­si näl­kä, älä sil­loin­kaan va­ras­ta, vaan pyy­dä ruo­kaa. Mo­nia mui­ta­kin neu­vo­ja an­noit, jot­ka aut­toi­vat mi­nua tuol­loin ja myö­hem­min­kin. Ih­meel­li­ses­ti Ju­ma­la var­je­li sil­loin­kin, kun oli vai­ke­aa. Ajat­te­len, et­tä olin tuol­loin­kin ru­kous­te­si lap­si.

Äi­ti, olet ol­lut mu­ka­na elä­mäs­sä­ni ai­na. Avi­o­liit­toon men­nes­sä­ni sain si­nul­ta ja isäl­tä lah­jak­si Raa­ma­tun. Raa­ma­tun al­ku­leh­dil­le oli kir­joi­tet­tu sa­nat: Mut­ta se on suu­ri voit­to ol­la Ju­ma­li­nen ja tyy­tyä on­neen­sa. Noit­ten sa­no­jen mer­ki­tys on sy­väl­li­nen. Var­mas­ti äi­din ja isän toi­vee­na oli, et­tä minä ja per­hee­ni sai­sim­me säi­lyt­tää us­kon lah­jan. Mon­ta ker­taa olet mi­nua siu­nan­nut evan­ke­liu­mil­la, ja se on loh­dut­ta­nut mi­nua.

Äi­ti, tämä on en­sim­mäi­nen kir­je, jon­ka kir­joi­tan si­nul­le. Var­maan vuo­si­kym­me­nien ku­lu­es­sa ja var­sin­kin nuo­ruu­des­sa oli­si ol­lut pal­jon ai­het­ta kir­joit­taa. Olen kyl­lä kir­joit­ta­nut ly­hyi­tä What­sapp-vies­te­jä, mut­ta ei­vät­hän ne ole oi­kei­ta kir­jei­tä.

Tie­tys­ti olen myös soit­ta­nut si­nul­le, ja näin olem­me saa­neet vaih­taa aja­tuk­sia. Si­nul­le on mu­ka­va soit­taa, kun voin kuul­la ää­ne­si ja nau­ru­si. Ker­rot mie­lel­lä­si, mon­ta­ko ka­laa olet saa­nut pil­kil­lä. Ke­sä­mök­ki on si­nul­le kaik­ki kai­kes­sa, ja siel­lä mie­le­si le­pää ja ki­vut­kin ovat pois­sa. Olen iloi­nen, et­tä olet säi­lyt­tä­nyt elä­vyy­te­si ja iloi­suu­te­si.

Tänä ke­vää­nä on si­nun kuu­des­kym­me­nes­kah­dek­sas äi­tien­päi­vä­si. Kii­tol­li­suus täyt­tää sy­dä­me­ni en­kä pys­ty edes tar­peek­si kiit­tä­mään si­nua kai­kes­ta sii­tä, mitä olen si­nul­ta saa­nut ja op­pi­nut. On­nea ja Tai­vaan Isän siu­naus­ta si­nul­le, ra­kas Äi­ti.

Äi­din kä­det

hel­läs­ti las­ta hoi­ta­vat.

Olen saa­nut ko­kea

äi­din sy­lin läm­pöä

tuo­reen mai­don tuok­sua

hy­myn ja ihai­lun

tuu­ti­lau­lun kut­sun

ja sy­dä­men rak­kau­den.

Nuo asi­at kan­ta­vat

läpi elä­män.

Voi­ko lap­si unoh­taa

äi­din rak­kaut­ta.