Vesa Kumpula
Istuin lääkärin vastaanotolla. Olin varannut ajan lääkärille, koska halusin saada selvyyden jo muutaman vuoden olleeseen vaivaan. Lääkäri tutki ja kysyi sitten, olenko käynyt ultratutkimuksissa. Kerroin, että olen käynyt erikoislääkärillä vaivani takia, eikä ultraa mielestäni tarvita. Jospa kuitenkin tehtäisiin, lääkäri vastasi. No tehdään sitten, totesin lyhyesti.
Pääsin tutkimukseen jo muutaman päivän kuluttua. Ultralääkäri totesi, että tuossa toisessa munuaisessa on jotain ylimääräistä. Päättelin itse, että siellä on varmaan munuaiskiviä. Tutkin myös netistä itse, miten niitä hoidetaan.
Olin myöhemmin lounaalla erään ystäväni kanssa. Kun rupesimme syömään, puhelimeni soi. Soittaja oli lääkärini ja hän kertoi, että munuaisessani on kasvain. Säikähdin uutisesta ja ruokahaluni hävisi. Kerroin ystävälleni lääkärin viestistä ja totesin, etten voi nyt syödä. Oli kuitenkin turvallista keskustella asiasta ystäväni kanssa. Hän lohdutti minua.
Soitin vaimolleni ja kerroin, että munuaisestani on löytynyt kasvain ja tulen pian kotiin. Kerroin hänelle, että haluan käydä kuitenkin lääkärin luona kysymässä, miten edetään. Sain yhteyden lääkäriini, ja hän lupasi ottaa minut vastaanotolleen välittömästi. Terveyskeskukseen mennessäni minusta tuntui, että koko paikka on pysähtynyt juuri minun asiani takia. Sairaanhoitaja huikkasi ovesta, että paperini ovat jo menneet kiireellisenä keskussairaalaan. Lääkäri kertoi tutkimuksista ja tulevasta hoidosta. Hän puhui ainoastaan kasvaimesta, ei syövästä.
Kotona yövuoteella pohdimme vaimoni kanssa tilannetta. Emme tienneet, mitä oli tulossa. Mietin elettyä elämääni ja ajattelin, että olen kyllä saanut elämältäni paljon. Ei ole sellaisia asioita, joita pitäisi välttämättä vielä kokea. Tuli ihmeen rauhallinen olo. Kerroin vaimolleni, että minulla on ollut hyvä elämä hänen rinnallaan. Mielessäni hyräilin Siionin laulujen sanoja. Päivisin puolen päivän aikaan tuli ahdistunut olo ja pelko. Vakavan sairauden aikana mielen vaihtelut ovat varmaan luonnollisia ja elämän loppumisen pelko on luonnollinen.
Kasvain oli noin 6 cm:n kokoinen, ja toinen munuaiseni pitää poistaa. Lääkäri ehdotti munuaisen poistamista tähystämällä. Se olisi täysin turvallinen uusi menetelmä. Jos tulisi jokin ongelma, leikkaus voitaisiin muuttaa perinteiseksi.
Leikkauspäivä oli jotenkin jännittävä, vaikka nukutettuna en tiennyt, mitä tapahtui. Herääminen oli kuitenkin kamalaa. Joku ravisteli minua olkapäästä ja palelin kovasti. Pöpperöisenä yritin avata silmäni. Kun pääni vähän selvisi, sain soittaa vaimolleni. Puuroisella äänellä ilmoitin, että kaikki on hyvin.
Katselin sairaalavuoteeltani osaston elämää. Olin urologian osastolla, jota voi kuvailla hiljaisten miesten osastoksi. Ei näy kukkia pöydillä eikä käy ollenkaan vieraita. Ilmeisesti eturauhasen höyläykset ja muut miesten ongelmat halutaan hoitaa hiljaisuudessa. Yöllä kuulin hoitajien kiireiset askeleet. Jostakin huoneesta kuului kivulloista ääntä. Itse en halunnut vaivata hoitajia, kun tuntui, että oma kipuni oli vähäinen.
Leikkaava lääkäri tuli kierrokselle ja kertoi, että munuainen saatiin hyvin pois. Kasvain ei ollut kasvanut verisuoniin eikä rasvakudokseen. Luin sairaalassa hoito-ohjeita ja niissä kerrottiin, että hyvälaatuiset kasvaimet kasvavat 3 sentin kokoisiksi. Yht´äkkiä tajusin, että minulla oli ollut syöpäkasvain, koska sen koko oli 6 senttiä.
”Jospa kuitenkin” olivat kaksi merkittävää sanaa. Syöpäkasvain löydettiin niin sanottuna satunnaislöydöksenä riittävän ajoissa. Elämämme päivät ovat Taivaan Isän tiedossa. Loppujen lopuksi ei ole merkitystä, kuinka lyhyt tai pitkä elämämme on. Tärkeää on vain, että on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa. Elämä on kuitenkin lahjaa, ja me saamme iloita jokaisesta päivästä.
Näistä tapahtumista on kulunut 18 vuotta. Elämä on jatkunut.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys