Kun sain pyyn­nön ryh­tyä blo­gin kir­joit­ta­jak­si Päi­vä­mie­hen verk­ko­leh­teen olin jär­kyt­ty­nyt.

Mi­nus­ta­ko, näin aras­ta ja ujos­ta oli­si tuo­hon teh­tä­vään? Tun­sin sei­nän nou­se­van es­teek­si.

Mie­tin kai­ken­lais­ta, aja­tuk­sis­sa ar­kuut­ta. Lä­hes­tyin verk­ko­toi­mi­tus­ta pyyn­nöl­lä, oli­si­ko mah­dol­lis­ta teh­dä noi­ta kir­joi­tuk­sia ni­mi­mer­kil­lä. Sain pian pyyn­töö­ni kau­niis­ti muo­toil­lun kiel­tei­sen vas­tauk­sen.

Tun­sin kum­min­kin tuo­hon teh­tä­vään pien­tä ve­toa ja ajat­te­lin sen ole­van mi­nul­le luon­tai­nen ja oi­kea tapa osal­lis­tua Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­hön omal­la pa­nok­sel­la­ni. Jon­kin ai­kaa mie­tit­ty­ä­ni kir­joi­tin säh­kö­pos­tia toi­mi­tuk­sel­le: "Kyl­lä minä sil­ti läh­den blo­gi­kir­joit­ta­jak­si. Ai­na­han tuon oman ni­men voi on­nek­si vaih­taa jos mai­ne me­nee tuon kol­men vuo­den kir­joi­tus­pes­tin ai­ka­na.” ”Niin­pä, on­nek­si on tuo help­po ni­men­vaih­to­mah­dol­li­suus, niin ei mi­tään huol­ta!” tuli vas­taus verk­ko­leh­den toi­mi­tuk­ses­ta hymy-emo­jin kera.

Tuos­ta vies­tien vaih­dos­ta on nyt jo­ku­nen het­ki, ja olen jo pääs­syt in­nol­la blo­gi­teks­te­jä te­ke­mään.

Tein ko­e­ve­dok­sek­si yh­den kir­joi­tuk­sen, et­tä tie­täi­sin, oli­si­vat­ko kir­joi­tuk­se­ni edes jul­kai­su­kel­poi­sia. Olin häm­mäs­ty­nyt, kun mi­nul­le näy­tet­tiin vih­re­ää va­loa ja sain pyyn­nön, et­tä tuo kir­joi­tuk­se­ni jul­kais­ta­siin jo seu­raa­val­la vii­kol­la vie­rasb­lo­gis­sa.

Nyt teks­te­jä on syn­ty­nyt jo yli kak­si­kym­men­tä, ja kol­mi­vuo­ti­nen urak­ka on jo koh­ta siis voi­ton puo­lel­la, vaik­ka pes­ti­ni ei ole vie­lä var­si­nai­ses­ti al­ka­nut­kaan. Lä­he­tin lop­pu­vuo­des­ta teks­te­jä ta­sai­seen tah­tiin verk­ko­toi­mi­tuk­seen ”va­ras­toon”, jot­ta ovat siel­lä var­mas­sa tal­les­sa ja jot­ta tie­dän, et­tä ovat py­sy­neet so­pi­vi­na ja jul­kai­su­kel­poi­si­na. Ai­na­kin pa­laut­teen pe­rus­teel­la olen us­kal­ta­nut jat­kaa mi­nul­le luon­tai­sel­la kir­joi­tus­tyy­lil­lä­ni.

Sain pes­tiin oh­jeis­tuk­sek­si kir­joi­tel­la noin ker­ran kuu­kau­des­sa kol­men vuo­den ajan it­sel­le­ni tär­keis­tä asi­ois­ta omal­la tyy­lil­lä­ni. Us­ko ja omat ar­vot saa­vat nä­kyä teks­teis­sä. Help­poa siis, kun voit it­se päät­tää ai­heet ja tyy­lin. Pie­nis­tä lau­sah­duk­sis­ta saat ide­an ja sii­hen ym­pä­ril­le sit­ten ra­ken­nat teks­tin. ”Huo­men­ta ka­na­se­ni”, mei­dän Sii­lak­sen to­kai­su ka­na­las­sa, sai ko­e­ve­dok­seen pie­nen ta­ri­nan ym­pä­ril­leen.

Asi­as­ta kuin asi­as­ta saa kyl­lä teks­tin, kun­han vain an­taa aja­tus­ten vie­dä. Ta­ri­nat saa­vat muo­don pik­ku­hil­jaa, ja sit­ten nii­tä voi lu­kea ja muo­ka­ta vaik­ka seu­raa­va­na päi­vä­nä. It­se olen kir­joit­ta­nut teks­tin ja an­ta­nut sen ol­la ko­neel­la ui­nu­mas­sa noin päi­vän, kun­nes olen lu­ke­nut sen uu­del­leen kor­jail­len sit­ten sa­na­muo­to­ja ja kir­joi­tu­sa­sua. Sii­nä­pä se sit­ten on­kin val­mii­na lä­he­tyk­seen verk­ko­toi­mi­tuk­sen va­ras­ton pö­lyt­tö­miin lo­ke­roi­hin.

Jos mi­nus­ta­kin on tä­hän työ­hön, niin on si­nus­ta­kin. Tämä on oi­ke­as­ti mu­ka­va pes­ti – ja niin va­paa­kin. Vas­ta het­ki sit­ten aloi­tin, ja nyt koh­ta jo vii­mei­nen teks­ti hää­möt­tää. Kir­joi­tel­la voi omaan tah­tiin ja mis­tä ha­lu­aa. Ku­ka­pa muu ih­mi­nen tie­täi­si si­nun elä­mäs­tä pa­rem­min kuin sinä it­se, jo­ten olet pa­ras ker­to­maan juu­ri niis­tä si­nul­le tär­keis­tä asi­ois­ta ja omis­ta aja­tuk­sis­ta­si muil­le­kin iloa tuot­ta­en. An­ta­mal­la ver­tais­tu­kea omil­la kir­joi­tuk­sil­la­si tuot us­ko­ne­lä­mään vah­vis­tus­ta niin it­sel­le­si kuin lu­ki­joil­lek­kin. Toi­saal­ta: huu­mo­ri aut­taa elä­mäs­sä, ja ilol­la pää­set huo­non­kin päi­vän ylit­se.

Toi­von an­teek­si an­ta­vaa miel­tä lu­ki­joil­ta myös mei­tä blo­gis­te­ja koh­taan, epä­täy­del­li­siä kui­ten­kin me kaik­ki kui­ten­kin olem­me. Tu­lem­me erin­lai­sis­ta taus­tois­ta ja eläm­me ku­kin oman­lai­sis­sa per­heis­sä ja elä­män­ti­lan­teis­sa. Niis­tä lu­ke­mal­la ja ker­to­mal­la au­ke­aa yk­sit­täi­sen us­ko­nys­tä­vän aja­tuk­set ja elä­mä. Yk­si­näi­sen, van­huk­sen, nuo­ren tai per­heel­li­sen. Ilot ja elä­män kau­neus tms. po­si­tii­vi­nen kat­san­to. Ki­pu­jen, su­ru­jen tai vas­toin­käy­mis­ten ko­ke­muk­set ja niis­tä se­viy­ty­mi­set. Tois­ten kir­joit­ta­mien teks­tien lu­ke­mi­nen on tuo­nut it­sel­le­ni­kin op­pia ja sil­miä avaa­via ko­ke­muk­sia. Ko­ke­muk­sia, joi­ta voi ja­kaa.

It­se kir­joi­tan us­ko­vai­sen suur­per­heen isän nä­kö­kul­mas­ta, it­sel­le­ni rak­kais­ta ja tär­keis­tä asi­ois­ta. Sel­lai­sis­ta, joi­ta elä­mäs­säm­me ar­vos­tam­me. Pe­ru­sar­jes­tam­me. Pie­nis­tä ilon pil­kah­duk­sis­ta, las­ten ja puo­li­son kans­sa ko­e­tuis­ta het­kis­tä. Luo­jan siu­naa­mas­ta elä­mäs­täm­me, hä­nen an­ta­mis­taan lä­him­mäi­sis­täm­me. Us­kos­ta ja toi­vos­ta. Kuo­le­mas­ta ja syn­ty­mäs­tä. Syn­nis­tä ja an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta.

Voi­sit­ko si­nä­kin kir­joi­tel­la omia aja­tuk­si­a­si ja ta­ri­noi­ta elä­mäs­tä­si? Mik­si­käs ei? Vai mitä? No, läh­ti­sit­kö si­nä­kin blo­gis­tik­si? Ai­van koh­ta, kol­men vuo­den pääs­tä, ti­lal­le­ni ni­mit­täin tar­vit­tai­siin uu­si blo­gi­kir­joit­ta­ja. Voi­sit­ko jo nyt kir­joit­tel­la kir­joi­tuk­si­a­si ko­neel­le­si va­ras­toon tai vaik­ka­pa vie­rasb­lo­giin, ihan niin kuin mi­nä­kin vii­me vuon­na tein?