JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kuvia menneestä ja tulevasta

14.7.2024 6.00

Juttua muokattu:

10.7. 13:57
2024071013573120240714060000

An­te­ro Ii­va­ri­nen

Se­lai­lim­me per­heem­me kans­sa olo­huo­nees­sam­me van­ho­ja va­lo­ku­vi­am­me. Huo­neen täyt­ti pu­heen­so­ri­na ja huu­dah­duk­set "kat­so­kaa­pa tätä!" ja "kuka toi oi­kein on?” Muis­tot tu­li­vat mie­leen siel­tä ja tääl­tä. ”Mil­loin tää oi­kein on otet­tu?” ”Kat­so­kaa tuo­ta il­met­tä!” Nau­rua ja ky­sy­myk­siä.

Va­lo­ku­vien kat­se­lu on yh­teis­tä ai­kaa par­haim­mil­laan. Se­lail­laan yh­tei­siä muis­to­ja mei­dän per­hees­tä, joka pik­ku­hil­jaa kas­va­nut, ai­van huo­maa­mat­ta. Tär­kei­tä ku­via mat­kan var­rel­ta. Leh­ti­leik­kei­tä, pii­rus­tuk­sia ja ku­via juh­lis­ta ja hau­ta­jai­sis­ta. Jo pois nuk­ku­nei­ta lä­hei­siä, ys­tä­viä. Su­ku­lai­sia, vie­rai­ta ja ka­ve­rei­ta. Tut­tu, us­ko­vai­nen pap­pi kas­ta­mas­sa pie­nin­tä, ym­pä­ril­lä kum­mit. Mo­nes­ko­han lap­si tuol­le pa­pil­le mei­dän per­hees­sä? Kau­nii­ta muis­to­ja, jot­ka he­rä­si­vät muis­tois­sa uu­des­taan elä­vik­si, kuin ei­len ta­pah­tu­neik­si.

Eräs ku­vis­ta oli Su­vi­seu­rois­ta, jois­sa pie­nim­mät lap­sem­me oli­vat ve­li­poi­kie­ni sy­lis­sä. Kuva he­rät­ti nau­rua, kun taus­tal­ta nä­kyi kylt­ti "Vä­hä­ar­voi­set löy­tö­ta­va­rat" – ihan kuin nuo sy­lis­sä ole­vat pik­kui­set lap­su­kai­set oli­si­vat juu­ri löy­det­ty ja odot­te­li­vat nou­ta­jaan­sa kyl­tin al­la. Rou­va, tuon ku­van ot­ta­ja, sa­noi: "Mi­ten on­nis­tun ai­na ot­ta­maan tuol­lai­sia ku­via?” Nau­rua... Se­kin on lah­ja, jos osaa ot­taa ku­via jois­ta tu­lee iloi­nen ja hyvä mie­li. Tun­nel­ma vä­lit­tyy ku­van kaut­ta kat­so­jal­le ja saa hä­net sa­mais­tu­maan ku­van ker­to­maan het­keen.

Se­laa­mis­tam­me ku­vis­ta ke­hit­tyi mie­lis­säm­me uu­sia ku­via, kun muis­te­lim­me ku­vien ot­to­het­kiä edel­tä­viä tai nii­den jäl­kei­siä ta­pah­tu­mia. Saim­me siis ikään kuin kat­sel­la vi­de­oi­ta nois­ta ele­tyis­tä het­kis­tä. Kuun­nel­la lau­lu­ja ja sa­no­ja. Tun­sin ha­lauk­sen, jon­ka an­noin nyt jo pois­nuk­ku­neel­le ano­pil­le hä­nen maa­tes­saan sai­ras­vuo­teel­la. Muis­tin öl­jyn tuok­sun ja ju­tut, joi­ta ju­tel­tiin rak­kaan ap­piu­kon kans­sa, kun hie­roin hä­nen ki­pe­ää sel­kään­sä. Näin taas kyy­ne­leet, jot­ka vie­räh­ti­vät hä­nen pos­kil­leen, kun vii­mei­sen ker­ran hy­väs­te­lim­me. Kuu­lin taas rak­kaan isä­ni neu­vot us­kon­kil­voi­tuk­ses­ta ja hä­nen vii­mei­sen hy­väs­te­lyn­sä ja vii­mei­set sa­nan­sa: ”Voi.. kyl­lä tuo Ii­sa-pie­ni… on en­ke­li.” Muis­tan ai­don hy­myn. Syn­ny­tys­sa­lin tun­nel­man, en­sim­mäi­sen lap­sen ään­näh­dyk­sen. Muis­tan tuok­sut ja tun­teet. Tun­nen ne ke­hos­sa­ni. Muis­te­len ja nau­tin. On­nek­si on ku­vat, joi­den kaut­ta pää­sem­me ai­na pa­rem­min muis­to­jen ää­rel­le.

Myös unis­sam­me saa­tam­me näh­dä ku­via, juu­ri vas­taa­van­lai­sia. Jos­kus ihan ou­to­ja ja kum­mal­li­si­a­kin. Haa­ve­ku­vi­a­kin meil­lä mo­nil­la on. Sii­tä, mil­lais­ta elä­mää toi­voi­sim­me tu­le­vai­suu­den tuo­van tul­les­saan. Mie­les­sä voi ol­la myös uh­ka­ku­via, jot­ka pe­lot­ta­vat. Toi­saal­ta siel­lä voi ol­la ku­via tai­vas­toi­vos­ta, sii­tä, mil­lais­ta on tai­vaas­sa. Ne­kin muut­tu­vat kyl­lä ker­ran to­dek­si. Kun­han jak­sam­me vain us­koa.

Skan­naam­me muu­ta­mia ku­via tie­to­ko­neel­le, muu­ta­ma kuva on lap­sen kä­des­sä me­nos­sa omaan huo­nee­seen laa­tik­koon tai ke­hyk­siin. "Nämä minä ha­lu­an it­sel­le­ni", kuu­luu por­tai­kos­ta. Nii­tä sit­ten saa­vat kat­sel­la use­am­min, päi­vit­täin. Ku­via on myös pi­a­non pääl­lä, sei­nil­lä ja vit­rii­nis­sä. Osu­vat siel­tä sil­miin ai­na sil­loin täl­löin. Mo­nes­ti vas­ta sit­ten, kun is­tum­me alas tai rau­hoi­tum­me soh­val­le le­päi­le­mään. Mut­ta tär­kei­tä ne ovat meil­le kai­kil­le.

AnteroIivarinen
Olen Vaajakoskelainen 14 lapsen isä. Harrastan perheen pyöritystä rakkaan vaimoni kanssa 24/7/365. Jossain välissä käyn myös töissä rakennusalalla. Perhe, usko ja normaali arki – nuo meille niin tärkeät asiat ovat kirjoitusteni keskiössä, huumorilla höystettynä. Mottoni on: joka asiasta löytyy aina jotain positiivista.
11.10.2024

Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Kol. 1:23

Viikon kysymys