Antero Iivarinen
Minulle niin rakas vaimoni Johanna sanoi eräänä sunnuntai-iltana vuosia sitten näin: "Kyllä me, Antero, tarvittaisiin lisäpakastin ja -jääkaappi, kun perheemme kasvanut kovasti." Nyökyttelin hymyillen ja vastasin: "Kun sinä harvoin jotain huokaiset, niin Luoja sen sinulle antaa ennemmin kuin arvaatkaan. Aina ennenkin antanut, kun ollaan jotain oikeasti tarvittu ja sinä olet sen ääneen sanonut."
Seuraavana aamuna lähdin töihin ja ensimmäisenä jouduin käymään hakemassa rakennustarvikkeita eräästä kaupasta päivän töihini. Kaupan oven aukaistuani tuttu myyjä, joka kutsui minua kaikkien muidenkin myyjien tapaan aina kummipojakseen, tervehti iloisesti: "Huomenta, meidän kummipoika!" Vastasin tervehdykseen ja sanoin leikkisästi: "Kummipoikapa hyvinkin, missäs ne kummilahjat oikein ovat? Eikös kummilapselle ruukata silloin tällöin jotain muistamista antaa?"
Myyjä meni mietteliääksi ja hetken päästä sanoi: "Itse asiassa, olisiko sinulle käyttöä ihan uusille jää- ja pakastinkaapeille? Olivat menossa yhteen kohteeseen, mutta ovat vääränlaiset. Olivat työmaalla kerenneet aukaista paketista ja käyttää paikoillaan ennen kuin huomasivat, joten emme voi enää palauttaa niitä takaisin tehtaalle." Olin hämmästynyt. Ajatukset kävivät Johannan eilisessä huokauksessa. "Näytäppä, millaiset ne on", sanoin myyjälle.
Kohta seisoinkin uusien, kiiltävien kylmäkoneiden edessä. Katselin koneita ihaillen ja mietin, miten ne varmasti sopisivat keittiöömme hyvin. Tinkaamisen osaavana kysyin: "Annatko ilmaiseksi vai pitääkö noista jotain maksaa?" Myyjä hymyili ja kertoi, että koneet ovat laadukkaita, kun ne oli palautettu asuntomessukohteesta. "Olisiko rahdin hinnalla hyvä lahja?" hän kyseli. Mietin hetken. Huominen hääpäivämme pyörähti ajatuksissani. "Tehdään kaupat, jos tulostatte hääpäiväonnittelut noiden laitteiden oveen ja toimitatte perille kotiini. Niin, ja kuljettaja voisi laulaa vaimolleni onnittelulaulunkin, kun soittelee ovikelloa?" ehdotin. Myyjää nauratti. "Sovitaan niin, mutta laulua pitää kysellä kuskilta vielä", hän sanoi hymyillen.
Päivä oli lähtenyt hyvin käyntiin. Minut oli ohjailtu oikeaan paikkaan juuri oikeaan aikaan.
Seuraavana päivänä sain soiton töihini. Johanna soitteli ihmeissään: "Minulle tuotiin lähetys, jossa lukee: Hyvää hääpäivää Johanna! Toivottaa kaupan väki ja Antero! Ruusujakin ovat painattaneet korttiin. Paljonko sinä olet mennyt taas tuhlaamaan? Nauroin. "Eipä maksanut paljon, bensan hinnalla sain", vastasin. Kysyin vielä: "Mutta kuule, lauloiko kuski sinulle onnittelulaulua?" "Mitä! Olitko sinä pyytänyt sitä laulamaankin?" Johanna huudahti. "Ilmankos sitä nauratti niin kovasti."
Tuota kaupan kuskia kutsun aina kohdatessamme leikkisästi "Tenoriksi". Meitä molempia se hymyilyttää, hän kun ei kuulemma omista lauluääntä, kuten en minäkään.
Kerran Johanna taas huokaisi, että "olisipa meillä isompi ruokapöytä". Kahden viikon sisään meille tarjottiin kolmesta paikasta erilaisia ruokapöytiä, vaikka ei kyseltykään niitä mistään. Niistä sitten valittiin se meidän perheelle juuri sopivan kokoinen.
Näin ihmeellisesti meille annetaan kaikki tarvittava. Joskus vain huokaus, ja se on jo täytetty. Ihmeelliset on Luojan johdatukset koko elämämme saralla. Tuohon johdatukseen luottaen on turvallista elää tänäänkin. Pyydä, niin sinulle annetaan, niin ettei sinulta mitään puutu.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys