Lasse Kokko
Lasse Kokko
Antero Iivarinen
Tämä on tapahtunut kymmeniä vuosia sitten ja on silti tuoreena mielessä, arvet ovat niin syvät. Tarinan kertojana nainen, jonka sisimmässä asuu arpinen tyttö.
"Jouduin koulukiusatuksi kakkosluokalta asti. Syynä olivat uskoni ja Luojan lahjoittama poikkeava fyysinen ominaisuuteni. Kiusaamista oli läpi peruskoulun, ja se oli systemaattista ja jatkuvaa. Nimittelyä ja hakkaamista. Välitunnilla minut piiritettiin ja hakattiin, pakoon en päässyt. Tavaroitani ja vaatteitani rikottiin, liattiin ja hävitettiin. Oppitunnilla haukuttiin ja nimiteltiin. Kukaan ei puuttunut asiaan millään tavalla, opettajatkin sulkivat korvansa ja silmänsä. Minulla ei ollut ketään, joka olisi puolustanut tai auttanut minua. Itse asiassa sana 'kiusaaminen' on vähättelevä. Se aliarvioi tilannetta ja ilmiötä. Tilannetta pahensi väkivaltaiset ja muuten haastavat kotiolot. Muistan nuo hetket kuin eilisen päivän.
Aamulla herätessäni tunsin, että siirryin painajaisesta toiseen, ja iltapäivällä koulun jälkeen siirtymä tapahtui toiseen suuntaan. Askeleet olivat kouluun mennessä raskaat, ja ilo oli poissa. Koulusta päästyäni jouduin kulkemaan kiertoteitä, etten joutuisi jo kolmannen kerran pahoinpidellyksi sille päivää. Kotonakin uskovaiset olivat roskasakkia. Nelosluokalta en muista juuri mitään, vitosella ikään kuin heräsin. Silloin elämäni oli kaikkein vaikeinta. Mieleni oli suojellut minua resetoimalla eletyn elämän vuodeksi.
Olen miettinyt monesti, miksi opettajat eivät puuttuneet asiaan mitenkään. Miksi kukaan ei auttanut? Kerran kerroin kotona ja sain neuvon olla välittämättä. Mutta miten nyrkiniskut voi ottaa vastaan välittämättä, varsinkin kun on piiritettynä oppilasringin keskellä? Kerroin tilanteestani eräälle mukavalle uskovaiselle perheenäidille. Sama vaikutus: konkreettista tukea en saanut. En uskaltanut enää seuraavien kahdeksan vuoden aikana kertoa tunteistani ja kokemuksistani kenellekään.
Myös uskovaisten nuorten keskellä minua kiusattiin. Kiusaaminen oli kuitenkin toisenlaista. Se oli vähättelyä, naurun kohteena olemista ja ulkopuolelle jättämistä. Kävin rippikoulun SRK:n leirikeskuksessa. Siellä sain kuulla tutun pojan suusta, että koko leiri on pilalla, kun olin siellä. Ysiluokan jälkeen lähdin heti kotoa. Muutin kauaksi toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Se olikin pelastukseni, siitä alkoi minun elämäni uudestaan.
Luoja on lahjoittanut ystäviä ympärilleni. Olen sisäistänyt vuosikymmenten saatossa sen tosiasian, että olen arvokas ja kaunis juuri tällaisena sekä rakas ja tärkeä monelle ihmiselle. Uskon omalle kohdalleni, että olen ihme, suuri ihme, kuten Raamatussa sanotaan. Luoja on siunannut minua ajallisesti runsaasti.
Kokemastani on paljon hyötyä. Työssäni aistin ihmisten tunnetilat ja pääsen siten helposti samalle aallonpituudelle. Minulla on vahva oikeudentaju, ja minun ylitseni ei enää kävellä. Mitään ei tapahdu meille Luojan sallimatta, kaikella on aikansa ja tarkoituksensa. Olen helposti ylpistyvää, itseriittoista sorttia; lapsuus- ja nuoruusajan kokemukset pitävät nöyrän paikalla.
Ihmettelen yhä vain, miten olen selvinnyt noista ajoista tervejärkisenä ja yhteiskuntakelpoiseksi. Näen selvästi, kuinka usko on varjellut minua katkeroitumiselta ja elämän laitapuolen kujien tallaamiselta. Olisi ollut erittäin helppo hukuttaa tuskainen olo päihteisiin ja muuhun syntielämään ja unohtaa edes hetkeksi kaikki se paha. Väkivalta, joka on henkisen ja fyysisen vallankäytön mikseri, rikkoo ihmisen tehokkaasti. Sellainen jättää jäljet loppuelämäksi. Korjaavia kokemuksia on oltava valtava määrä, jotta ihminen oppii muuttamaan mitätöinnin ja alistamisen seurauksena tulleet ajatusmallinsa negaatiosta valoisan puolelle. Se on kivulias, aikaa vievä prosessi. Minun on edelleen vaikea luottaa ihmisiin. Luottamukseni on ansaittava.
Osaatko kuvitella, millaista on, jos sinut ajetaan nurkkaan vuosiksi? Miksi kukaan uskovainenkaan ei auttanut minua? Miksi kouluissa opetetaan puuttumaan kiusaamisiin, jos opettajat eivät näytä esimerkkiä? Miksi opetetaan, että kiusaaminen on väärin, jos se kuitenkin hyväksytään? Onko opetus vain kauniita korulauseita? Tällaisia ajatuksia pyörii mielessäni, kun luen uutista kouluväkivallanteosta. On erityisen tuskallista lukea artikkelia kouluampujasta, joka osoittautuu koulukiusatuksi. Väkivalta vie aina ojasta allikkoon."
– –
Koulun pitäisi olla kaikille oppilaille turvallinen oppimisympäristö. Ei koulu, jossa pitää pelätä ja varoa. Koulun pitää olla paikka, jossa puututaan kiusaamiseen heti ja napakasti. Tarvittaessa viranomaisten avulla.
Kiusaaminen on valitettavasti myös nykypäivää, vapaa-ajallakin. Läsnä kouluissa ja työpaikoilla, kotona ja jopa seuroissa. Oletko tullut ajatelleeksi, että jättämällä yksinäisen lähimmäisesi aivan yksin ja sulkemalla hänet pois kaveripiiristäsi kiusaat? Että naureskelemalla ja kääntämällä selkäsi jollekin vaikkapa ry:n naulakolla kiusaat? Että puhumalla toisesta pahaa tai perättömiä kiusaat? Kiusaamista on monenlaista ja monentasoista. Kaikki Raamatun sanan vastaista. Kohtele lähimmäistä niin kuin itseäsi haluaisit kohdeltavan. Lähimmäisiämme ovat aivan kaikki.
Anteeksi antaminen voi olla vaikeaa, mutta niin myös anteeksi pyytäminen. Elämänmuutoksen voi tehdä onneksi aina, koskaan ei ole liian myöhäistä. Kiusaamisen voi lopettaa. Lähteä elämään uudestaan, niin kiusaaja kuin kiusattu, kuten tarinan kertoja on tehnyt. Puhtain sydämin se on helpompaa ja puhtain sydämin se on oikeanlaista elämää. Elämää, joka on Raamatun sanan mukaista.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys