JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Antamisen iloa

16.4.2024 8.25

Juttua muokattu:

16.4. 08:23
2024041608230320240416082500

Olim­me aloit­te­le­mas­sa per­he-elä­mää kol­men pie­nen ident­ti­sen tyt­tö­vau­van kans­sa. Olim­me muut­ta­neet juu­ri Suo­meen naa­pu­ri­maas­ta Nor­jas­ta. Työn­täy­tei­nen lap­si­per­he­ar­ki täyt­ti täy­sin joka päi­vän. Mel­kein voi sa­noa, et­tä olim­me jo las­ten­hoi­don kon­ka­rei­ta.

Vaip­po­ja hu­rah­ti päi­väs­sä noin 24 kap­pa­let­ta. Tun­tui, et­tä kel­los­sa voi­si ol­la enem­män tun­te­ja, et­tä sai­si kaik­ki työt teh­tyä ja le­vät­ty­ä­kin.

Suun­ta­sim­me su­ku­lais­kier­rok­sel­le en­sin Ou­lun seu­dul­le vai­mon su­kua ta­paa­maan ja sit­ten Kes­ki-Suo­meen mi­nun isä­ni ko­tiin.

Mat­kal­la ty­töt oli­vat ih­met­te­lyn ja ihai­lun koh­tei­ta, kun py­säh­dyim­me huol­to­a­se­mal­la syö­mään. Ja oli­vat­han he kyl­lä sil­loin ai­van älyt­tö­män su­loi­sia, mut­ta voin va­leh­te­le­mat­ta sa­noa, et­tä ovat kyl­lä sitä vie­lä­kin, yli 20 vuot­ta myö­hem­min.

Isän ko­to­na oli su­kua jo odot­te­le­mas­sa per­het­täm­me sin­ne saa­pu­es­sam­me. Ka­me­rat räp­syi­vät ja ty­töt kat­soi­vat suu­ril­la sil­mil­lään noi­ta kum­mia suo­ma­lai­sia ”vau­va­bon­ga­rei­ta”.

Huo­ma­sin erään tu­tun ole­van pai­kal­la. Olin kuul­lut, et­tä hä­nel­lä oli sil­lä het­kel­lä ra­hal­li­ses­ti tiuk­kaa. Kai­voin tas­kus­ta se­te­lin sa­mal­la kä­vel­len hä­nen luok­seen. Kät­te­lin hän­tä kä­del­lä, jos­sa ra­hat oli­vat: ”Mu­ka­va näh­dä, nämä ovat si­nul­le. Ha­lu­am­me aut­taa si­nua, kun ker­ran­kin voim­me”. Pie­nen vas­tus­te­lun ja ke­hi­tys­kes­kus­te­lun jäl­keen tuo tut­tu lait­toi ra­hat tas­kuun nöy­räs­ti kiit­tä­en.

Vai­mo oli huo­man­nut tou­hu­ni ja tuli vä­hän myö­hem­min ky­sy­mään: ”Pal­jon­kos an­noit?” ”Sen ver­ran kuin tun­tui hy­väl­tä, ja älä huo­li, kyl­lä se raha vie­lä ta­kai­sin tu­lee”, sa­noin. ”Kyl­lä me it­se­kin ol­tai­siin tuo raha tar­vit­tu”, vas­ta­si vai­mo ja kä­ve­li jat­ka­maan jut­tu­tuo­ki­oi­ta su­ku­lais­ten kans­sa.

Het­ken pääs­tä ovi­kel­lo soi ja ovel­la oli iloi­nen su­ku­lais­rou­va. Kät­te­lyi­den jäl­keen hän siir­tyi pe­rem­mäl­le kät­te­le­mään. Tuo rou­va oli ih­meis­sään vä­en­pal­jou­des­ta ja eten­kin pie­nis­tä kol­mos­ty­töis­tä, joi­ta ku­va­si ah­ke­ras­ti. Het­ken pääs­tä hän lä­hes­tyi mi­nua ja vai­mo­a­ni käsi ojos­sa. Ajat­te­lin, et­tä on­ko­han hän de­men­tik­ko, äs­ken­hän me kät­te­lim­me. Koh­te­li­aa­na ojen­sin kum­min­kin kä­te­ni ja olin val­mis esit­te­le­mään jäl­leen ker­ran it­se­ni. ”Nuo tei­dän ty­töt on ai­van iha­nia. Ha­lu­an an­taa teil­le tä­män, os­ta­kaa noil­le ty­töil­le jo­tain mitä he tar­vit­se­vat”, sa­noi tuo rou­va iloi­nen hymy kas­voil­laan kään­ty­en jo taas kol­mos­ten puo­leen. ”Olet­te kyl­lä ai­van mah­ta­via”, hän le­per­te­li ty­töil­lem­me nau­ra­en.

"Kii­tos, kii­tos", sa­noin ja häm­men­ty­nee­nä kat­soin kät­tä­ni, jos­ta tuo rou­va ir­rot­ti juu­ri äs­ken ot­teen­sa. En us­ko­nut sil­mi­ä­ni: juu­ri sama sum­ma oli kou­ras­sa­ni, jon­ka het­ki sit­ten olin it­se an­ta­nut tu­tul­le­ni. Kat­soin vai­mo­a­ni hy­myil­len: ”Kat­so­pas, ta­san tä­män ver­ran an­noin juu­ri äs­ken pois, ja se tuli jo ta­kai­sin vie­lä­pä sa­mal­la tyy­lil­lä­kin”, sa­noin. Vai­mo kat­soi mi­nua ja ra­ho­ja hil­jaa, ih­me­tys hä­nen­kin kas­voil­laan. Hy­myi­lin ja nau­rah­din. Nou­sin ja läh­din tuon rou­van pe­rään. Otin hän­tä kau­las­ta lu­jas­ti kiin­ni ja kii­tin äs­kei­ses­tä yl­lä­tys­lah­jas­ta. Meil­lä mo­lem­mil­la hymy kas­voil­lam­me, lah­jan an­ta­jal­la ja saa­jal­la.

Kyl­lä Luo­ja meis­tä huo­len pi­tää joka asi­as­sa, pis­tää mei­dät kun­kin toi­si­am­me pal­ve­le­maan ja aut­ta­maan tar­peen mu­kaan.

***

Olin ai­koi­naan töis­sä erääs­sä oma­ko­ti­ta­los­sa hiu­kan en­nen jou­lua. Ta­lon isän­tä oli mi­nul­la vän­kä­ri­nä eli apu­poi­ka­na. Työ­nan­ta­ja­ni soit­ti kes­ken työ­päi­vän ja ky­se­li kuu­lu­mi­sia. "Mi­tes apu­poi­ka An­te­rol­la me­nee?", hän ky­se­li. Ker­roin, et­tä hy­vin me­nee. Ky­syin pu­he­lun lo­pus­sa, voi­sin­ko teh­dä töi­tä pari tun­tia pi­tem­pään ar­ki­päi­vi­nä ja lau­an­tai­na myös, kun me­no­ja oli ker­ty­nyt niin pal­jon.

Ta­lon isän­tä kat­soi mi­nua pu­he­lun lo­put­tua miet­te­li­ää­nä ja ky­syi: ”On­ko si­nun to­del­la teh­tä­vä lau­an­tait­kin töi­tä?” Se­li­tin mei­dän per­heen me­not ja tu­lot, sekä mi­ten ne on mah­dol­lis­ta saa­da kun­toon te­ke­mäl­lä li­sää töi­tä. ”On­nek­si mi­nul­la on mah­dol­li­suus teh­dä töi­tä enem­män”, sa­noin. Isän­tä kat­se­li mi­nua miet­te­li­ääs­ti, sa­mal­la ko­me­aa par­taan­sa si­li­tel­len. Jat­koim­me töi­tä ju­tus­tel­len tuos­ta ai­hees­ta.

Noin vii­kon pääs­tä sain vai­mol­ta­ni ku­va­vies­tin töi­hin. Ku­vas­sa oli kort­ti ja se­te­li­ni­vas­ka. Kor­tis­sa luki näin: ”Hy­vää Jou­lua ja on­nel­lis­ta uut­ta vuot­ta. Ton­tut ovat kurk­ki­neet ik­ku­nois­ta ja su­pat­ta­neet, et­tä Apu­mies An­te­ro on an­sain­nut va­paa­päi­vän! Ol­kaa hyvä! T. Ta­lon väki." ”Kä­vi­vät isän­tä ja emän­tä ovel­ta an­ta­mas­ta tuom­moi­sen,” vai­mo oli kir­joit­ta­nut vies­tin pe­rään.

Is­tuin alas le­vy­ni­pun pääl­le ja huo­kai­sin. Täs­tä tu­lee­kin hyvä jou­lu, ajat­te­lin, eh­kä pi­dän muu­ta­man päi­vän va­paa­ta enem­män kuin ajat­te­lin. Jat­koin töi­tä hy­myil­len. Soit­te­len isän­näl­le, jah­ka pää­sen ko­tiin, mie­tin. Us­ko­mat­to­mia ka­ve­rei­ta mi­nul­la­kin. Sy­dän pai­kal­laan ja an­ta­mi­sen iloa täyn­nä.

AnteroIivarinen
Olen Vaajakoskelainen 14 lapsen isä. Harrastan perheen pyöritystä rakkaan vaimoni kanssa 24/7/365. Jossain välissä käyn myös töissä rakennusalalla. Perhe, usko ja normaali arki – nuo meille niin tärkeät asiat ovat kirjoitusteni keskiössä, huumorilla höystettynä. Mottoni on: joka asiasta löytyy aina jotain positiivista.
11.10.2024

Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Kol. 1:23

Viikon kysymys