JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Mehukas juttu johtaa juoruiluun ja liiotteluun

14.5.2024 7.00

Juttua muokattu:

10.5. 09:46
2024051009463120240514070000

An­te­ro Ii­va­ri­nen

Raa­mat­tu­luo­kas­sa olem­me jos­kus leik­ki­neet rik­ko­nai­nen pu­he­lin -leik­kiä. Leik­ki ete­nee si­ten, et­tä jo­non en­sim­mäi­nen kuis­kaa seu­raa­val­le jon­kun lau­seen kor­vaan ja hän taas seu­raa­val­le kun­nes jo­non vii­mei­nen sa­noo, mitä hä­nel­le kuis­kat­tiin. Lei­kis­sä tu­lee konk­reet­ti­ses­ti esil­le, mi­ten pal­jon ta­ri­na on muut­tu­nut al­ku­pe­räi­ses­tä lau­sees­ta. Tuol­lai­sia ovat siis juo­rut. Ne muut­ta­vat mat­kan var­rel­la mo­nen suun kaut­ta kul­kies­saan muo­to­aan. Sana "puu" on­kin muut­tu­nut "kuuk­si" ja pie­nes­tä pi­ha­puus­ta, vii­me vuon­na is­tu­te­tus­ta pih­la­jas­ta, tip­pu­mi­nen muut­tu­nut kuus­ta tip­pu­mi­sek­si.

"Olet­ko muu­ten kuul­lut, mitä se nyt on teh­nyt?" "Et kyl­lä var­mas­ti us­ko, mut­ta se oli teh­nyt sitä ja tätä. Sel­lai­nen se on!" Kuin­ka mo­nes­ti sor­rum­me­kaan noi­ta juo­ru­ja eteen­päin ker­to­maan, miet­ti­mät­tä sen enem­pää. Niin me­hu­kas jut­tu, et­tä pak­ko kyl­lä ker­toa eteen­päin vai­vau­tu­mat­ta ky­se­le­mään asi­a­no­mai­sel­ta it­sel­tään.

Tuo­mit­sem­me­ko pel­kän kuu­le­man pe­rus­teel­la? Eh­kä alam­me kart­te­le­maan lä­him­mäis­täm­me, joka juo­run koh­tee­na on, tai vä­ri­täm­me me­hu­kas­ta jut­tua vie­lä enem­män en­nen kuin ker­rom­me sen eteen­päin.

Olet­ko kos­kaan aja­tel­lut it­se­ä­si juo­run koh­teek­si? Mil­lai­sia tun­te­muk­sia se he­rät­täi­si? Oli­si­ko se si­nus­ta mu­ka­vaa? It­se­kin olen ol­lut mo­nen juo­run koh­tee­na töis­sä ja muu­ten­kin. Pää­hen­ki­lö­nä siis. Ai­koi­naan ti­puin ka­tol­ta. Lä­hel­lä oli ne­li­raa­ja­hal­vaan­tu­mi­nen. Tuol­lai­set ju­tut ovat var­mas­ti mie­len­kiin­toi­sia jut­tu­ja toi­sel­le­kin ker­toa. Kol­men met­rin kor­keus muut­tuu hel­pos­ti kuu­dek­si met­rik­si. Koh­ta koko jut­tu kuu­los­taa ma­koi­san us­ko­mat­to­mal­ta, jota on pak­ko ker­toa eteen­päin.

Ta­ri­na pa­pis­ta ja kant­to­ris­ta on jää­nyt mie­lee­ni. Kant­to­ri sa­noi pa­pil­le: ”Kuu­le­pas, olet­ko it­se huo­man­nut, et­tä sinä lii­oit­te­let ai­na pu­heis­sa­si?” Pap­pi oli ih­meis­sään. ”Mie­les­tä­ni en”, hän vas­ta­si sil­mät ym­myr­käi­se­nä. Het­ken kes­kus­tel­tu­aan pap­pi eh­dot­ti, et­tä seu­raa­val­la ker­ral­la, kun hän kant­to­rin mie­les­tä lii­oit­te­lee pu­hees­saan, kant­to­ri ry­käi­see kuu­lu­vas­ti kir­kon par­vel­ta. Sil­loin pap­pi voi tar­kas­tel­la pu­het­taan ja kor­ja­ta, jos kor­jat­ta­vaa löy­tyy.

Seu­raa­va­na sun­nun­tai­na pap­pi piti kir­kon saar­nas­tuo­lis­ta pu­het­ta Sim­so­nis­ta, joka si­toi ket­tu­jen hän­nät yh­teen en­nen nii­den sy­tyt­tä­mis­tä tu­leen ja pääs­ti ne sit­ten fi­lis­te­a­lais­ten vil­ja­pel­toi­hin juok­se­maan (Tuom. 15:4–5).

”Niil­lä ke­tuil­la oli 12-met­ri­set hän­nät”, sa­noi pap­pi. ”Krö­höm”, kuu­lui ur­ku­par­vel­ta kuu­lu­vas­ti kant­to­rin ry­käi­sy. ”Niil­lä ke­tuil­la oli 10-met­ri­set hän­nät”, pap­pi sa­noi uu­des­taan. ”Krö­höm”, kuu­lui taas par­vel­ta. Pap­pi huo­kai­si ja sa­noi: ”Kyl­lä niil­lä ke­tuil­la oli var­mas­ti ai­na­kin 6-met­ri­set hän­nät.” Taas ry­käi­sy par­vel­ta. Häm­mäs­ty­nee­nä pap­pi kat­soi ur­ku­par­vel­le.”Ei ne ke­tut kyl­lä hän­nät­tö­mi­ä­kään ol­leet”, pap­pi to­kai­si jo hiu­kan tym­pään­ty­nee­nä.

Ta­ri­na ei ker­ro, kuin­ka pit­kät hän­nät niil­lä ke­tuil­la lop­pu­jen lo­puk­si oli. Luu­li­sin, et­tä sii­nä va­jaa met­rin luok­kaa, mitä it­se olen ket­tu­ja näh­nyt. Ta­ri­na­kin tuo hu­mo­ris­ti­ses­ti esiin lii­oit­te­lun, joka kyt­key­tyy juo­rui­hin yh­tä hy­vin, kuin tuo hän­tä­kin ta­ri­nan ke­tul­le, ol­koon hän­tä sit­ten kuin­ka pit­kä ta­han­sa.

Nor­jas­sa asu­es­sa­ni eräis­sä seu­rois­sa vie­rai­le­va pu­hu­ja ker­toi erääs­tä mum­mus­ta, jota kut­sut­tiin juo­ru­pe­säk­si. Tuon mum­mun luo­na kävi pal­jon ky­lä­läi­siä ker­to­mas­sa kuu­lu­mi­si­aan ja uu­sim­pia juo­ru­jaan. Mum­mu oli luon­teel­taan hyvä kuun­te­li­ja ja sik­si kai hä­nel­le oli help­po ker­toa sy­dä­men pääl­lä ole­via asi­oi­ta. Hän oli myös ni­men­sä ve­roi­nen, sil­lä juo­rut jäi­vät mum­mun luok­se, ei­vät­kä le­vin­neet siel­tä eteen­päin. Hä­nel­lä ei ol­lut tar­vet­ta ker­toa juo­ru­ja ja jut­tu­ja jäl­leen toi­sel­le, vain aut­taa kuun­te­le­mal­la noi­ta lä­him­mäi­siä. Mum­mus­ta voin ot­taa op­pia it­se­kin ja toi­mia ai­van sa­moin, ru­ve­ta juo­ru­pe­säk­si, ai­dok­si kuun­te­li­jak­si, juu­ri oi­ke­an­lai­sek­si lä­him­mäi­sek­si.

AnteroIivarinen
Olen Vaajakoskelainen 14 lapsen isä. Harrastan perheen pyöritystä rakkaan vaimoni kanssa 24/7/365. Jossain välissä käyn myös töissä rakennusalalla. Perhe, usko ja normaali arki – nuo meille niin tärkeät asiat ovat kirjoitusteni keskiössä, huumorilla höystettynä. Mottoni on: joka asiasta löytyy aina jotain positiivista.
11.10.2024

Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Kol. 1:23

Viikon kysymys