Suvi Myl­ly­mä­ki

Meil­lä on Ko­din ku­va­raa­mat­tu, jota olem­me las­ten kans­sa lu­ke­neet. Tä­hän ku­va­raa­mat­tuun on help­po tart­tua. Sen vä­rik­käät ku­vat ja sel­keä ker­ron­ta tuo­vat Raa­ma­tun ker­to­muk­set las­ten ta­sol­le. Py­hä­päi­vi­nä, esi­mer­kik­si hel­lun­tai­na, on ol­lut help­po las­ten kans­sa käy­dä päi­vän ta­pah­tu­mia läpi.

Mi­nul­la­kin on lap­se­na ol­lut Ku­va­raa­mat­tu. Oma ko­ke­muk­se­ni ku­va­raa­ma­tun lu­ke­mi­ses­ta lap­se­na on hie­man eri­lai­nen; lap­suu­des­sa­ni ku­va­raa­ma­tut oli­vat eri­lai­sia kuin tämä Ko­din ku­va­raa­mat­tu, jota olen las­te­ni kans­sa lu­ke­nut.

Oma Ku­va­raa­mat­tu­ni on A4-ko­koi­nen, rus­ke­a­kan­ti­nen teos, jos­sa on kul­tai­set ko­ris­te­lut. Oma ni­me­ni on pai­net­tu Raa­ma­tun kan­teen myös kul­tai­sin kir­jai­min. Muis­tan, kun lap­se­na otin Raa­ma­tun kir­ja­hyl­lys­tä ja nos­tin sen pöy­däl­le. Se oli pai­na­va, ja sitä piti kä­si­tel­lä va­ro­en. Raa­ma­tun si­vu­jen leh­tei­le­mi­nen ja ku­vien kat­se­le­mi­nen oli jo­ten­kin juh­lal­lis­ta ja eri­tyis­tä.

Muis­tan, mi­ten kään­te­lin si­vu­ja va­ro­en, et­tei­vät ne re­pey­tyi­si. Pa­pe­ri oli ai­ka ohut­ta. Teks­ti oli ko­ris­teel­lis­ta, ja jo­kai­sen si­vun kes­kel­lä oli vie­lä ko­ris­teel­li­nen pyl­väs.

Ku­vat oli­vat iso­ja, koko si­vun ko­koi­sia. Mus­ta­val­koi­set ku­vat oli­vat lap­ses­ta ai­ka pe­lot­ta­via. Mie­kat oli­vat te­rä­viä ja ih­mis­hah­mot ai­to­ja kaik­ki­ne piir­tei­neen. Jo­ten­kin ne kui­ten­kin vie­hät­ti­vät ja he­rät­ti­vät mie­len­kiin­non, mut­ta jäi­vät var­sin­kin lu­ku­tai­dot­to­mal­le lap­sel­le ai­ka sa­la­pe­räi­sik­si.

Ku­va­raa­mat­tu­ni al­ku­leh­dil­lä on per­he­ta­pah­tu­mia-sivu, jos­sa on vii­vat tär­keil­le per­he­ta­pah­tu­mil­le. ”Kir­joi­tin” pie­ne­nä näil­le vii­voil­le tär­kei­tä asi­oi­ta. Olin eh­kä 5-vuo­ti­as, en­kä osan­nut oi­ke­as­ti kir­joit­taa. Mut­ta ha­lu­sin tal­len­taa Raa­mat­tu­ni leh­dil­le muis­to­ja. Kir­joi­tin teks­ti­ni ai­kuis­ten ky­näl­lä eli kuu­la­kär­ki­ky­näl­lä – näin­hän sitä ei voi­nut pyyh­kiä. Muis­tan hä­mä­räs­ti tun­teen, kuin­ka tär­keä tuo het­ki oli. Sii­nä Raa­mat­tu­ni al­ku­leh­dil­lä nämä tär­ke­ät mer­kin­nät ovat vie­lä­kin, kol­me ri­viä eri­lai­sia ha­ra­kan­var­pai­ta.

Las­te­ni Ko­din ku­va­raa­mat­tu on kiel­tä­mät­tä ar­ki­sem­pi kuin mi­nun Ku­va­raa­mat­tu­ni. Lap­se­ni ei sitä myös­kään koh­te­le sitä niin va­ro­en kuin minä omaa­ni. Se on jää­nyt jos­kus jopa lo­ju­maan lat­ti­al­le. Toki täs­tä olen asi­an­mu­kai­ses­ti lap­sil­le­ni huo­maut­ta­nut. Mi­tään kir­jaa, var­sin­kaan Raa­mat­tua, ei sai­si koh­del­la huo­nos­ti.

Lap­si­lu­ki­joil­le tämä uu­dem­pi Ku­va­raa­mat­tu on kui­ten­kin pa­rem­pi. Ku­vat ovat ys­tä­väl­li­siä ja ker­to­vat jo it­ses­sään osan ker­to­muk­ses­ta, vaik­ka ei vie­lä lu­kea osai­si­kaan. Sen ää­rel­le on mu­ka­va koo­ta lap­set kuun­te­le­maan, kun it­se luen. Ai­kui­se­na voi sit­ten sy­ven­tyä vä­hän vaa­ti­vam­pien kir­jain­ten ja ku­vien maa­il­maan. Mo­lem­mat Raa­ma­tut ovat hy­viä ol­la ole­mas­sa.