Met­sän kes­kel­lä kul­ke­va so­ra­tie on ka­pea ja sen mo­lem­min puo­lin on sy­vät ojat, jois­sa kas­vaa kor­ke­aa hei­nik­koa. Au­tom­me huo­juu, kun etu­ren­gas osuu kuop­paan.

Hei­lah­dan tuo­lil­la­ni en­sin va­sem­mal­le ja sit­ten oi­ke­al­le. Kur­kis­tan ojaan päin vä­hän her­mos­tu­nee­na ja kiin­ni­tän sit­ten kat­see­ni eteen­päin. Edes­säm­me on jo­nos­sa usei­ta kym­me­niä au­to­ja, asun­to­vau­nu­ja ja asun­to­au­to­ja. Huo­maan, et­tä ra­di­os­ta kuu­lu­vaan lau­luun se­koit­tuu ul­koa kai­ut­ti­mis­ta kuu­lu­vaa lau­lua.

Ra­di­on lau­lu tu­lee hie­man jäl­jes­sä. On hel­pom­pi kuun­nel­la, jos sam­mut­taa ra­di­on. Her­kis­tyn täs­tä het­kes­tä ja kyl­mät vä­reet kul­ke­vat sel­kää­ni pit­kin. Olem­me jo tosi lä­hel­lä.

Edes­sä ole­vis­sa ris­teyk­sis­sä on val­koi­sia opas­kylt­te­jä. Et­sim­me niis­tä sitä, jota seu­raam­me. Kol­man­nen ris­teyk­sen koh­dal­la tu­lee AS-LA (Ai­na Sa­mat – Lup­sa­kat Asuk­kaat). Alu­een lai­ta­mil­la kä­ve­les­ke­lee lep­poi­sas­ti van­hem­pi her­ras­mies piip­pu suus­saan. ”Jaa­has, ky­lä­pääl­lik­kö­kin on jo tul­lut”, mie­he­ni to­te­aa hy­myn­ka­re suu­pie­les­sään.

Tun­tuu ko­toi­sal­ta näh­dä sa­mat ih­mi­set joka vuo­si sa­mal­la alu­eel­la. Et­sim­me tut­tu­ja au­to­ja. Kak­si­ker­rok­si­nen, sal­mi­ak­ki­ku­vi­oi­nen, lei­jo­na­kyl­ki­nen, pu­nai­nen, rai­dal­li­nen. Wii­ma, Hel­mi. Val­koi­sia lin­ja-au­to­ja on mon­ta.

Tut­tu­jen su­vi­seu­ra­vie­rai­den au­to tun­nis­te­taan vii­meis­tään re­kis­te­ri­kil­ves­tä. Lap­set tie­tä­vät, mis­sä au­tos­sa on sa­ma­ni­käi­siä ka­ve­rei­ta. Mie­he­ni tie­tää, ke­nel­lä on 360 lit­ran ve­si­säi­liö tai säh­kö­mag­nee­tit keit­ti­ön laa­ti­kois­sa. Mei­dät tun­nis­te­taan si­ni­ses­tä lin­ja-au­tos­tam­me, jon­ka os­tim­me us­ko­vai­ses­ta per­hees­tä. Se on tut­tu au­to mo­nel­le alu­eel­la ma­joit­tu­val­le.

AS-LA – alu­een lup­sa­kat asuk­kaat ovat ai­ka pit­käl­le sa­man­hen­ki­siä. Lin­ja-au­to­per­hei­den isät ke­rään­ty­vät rin­kiin vuo­ro­tel­len tois­ten­sa au­to­jen vie­reen kes­kus­te­le­maan sii­tä, mi­ten ku­kin on oman au­ton­sa ra­ken­ta­nut. He ja­ka­vat ko­ke­muk­si­aan ja huo­maa­mi­aan hy­viä rat­kai­su­ja sekä yh­des­sä poh­ti­vat, jos jol­la­kin on oman au­ton­sa kans­sa tek­ni­siä on­gel­mia. Olen mo­nes­ti hy­myil­len kat­so­nut noi­ta rin­ke­jä ja poh­ti­nut, et­tä tai­si löy­tyä mie­lui­nen rat­kai­su, kun noin ma­ke­as­ti nau­rat­taa.

Niis­sä rin­geis­sä on jo­tain ih­meel­lis­tä. Us­ko­vais­ten yh­teys maus­tet­tu­na yh­tei­sel­lä kiin­nos­tuk­sen koh­teel­la ja ko­ke­mus­ten jako maa­il­man par­haal­la het­kel­lä, Su­vi­seu­rois­sa. Rin­gin ul­ko­puo­lel­la lap­set juok­se­vat avo­ja­loin hei­ni­kos­sa. Jos­sa­kin au­tos­sa nuo­ri­so viet­tää ai­kaan­sa omas­sa ma­kuu­ti­las­saan, joka on ra­ken­net­tu lin­ja-au­ton ruu­maan. Äi­dit vaih­ta­vat kuu­lu­mi­si­aan lin­ja-au­ton edes­sä is­tu­en, per­heen pie­nim­pien leik­kies­sä ja­lois­sa. Jol­la­kin on hei­nän kor­si suus­saan ja joku hy­räi­lee Sii­o­nin lau­lua kai­ut­ti­mis­ta kuu­lu­van lau­lun mu­ka­na.

Nyt­kin, ko­ti­soh­val­la tätä kir­joit­ta­es­sa­ni, voin pääs­tä tuo­hon tun­nel­maan. Tun­nen hak­keen tuok­sun ne­näs­sä­ni, au­rin­gon­sä­teet kä­si­var­sis­sa­ni. Si­säl­lä­ni rak­kaus tätä us­ko­vais­ten jouk­koa koh­taan läm­mit­tää sy­dän­tä­ni, kai­puu Su­vi­seu­roi­hin kas­vaa taas. Voi, kun pää­si­sim­me pian uu­des­taan.

Olim­me it­se en­sim­mäis­tä ker­taa AS-LA- alu­eel­la Vaa­san Su­vi­seu­rois­sa vii­si vuot­ta sit­ten os­tet­tu­am­me oman lin­ja-au­tom­me nuo­ruu­de­nai­kai­sen haa­veen ja ys­tä­vä­per­heen kan­nus­ta­ma­na. Se oli val­miik­si ra­ken­net­tu, mut­ta mie­he­ni fik­sai­li sitä sil­kas­ta te­ke­mi­sen ilos­ta. Hyvä au­to se oli­kin, ja kul­jim­me sil­lä mo­net seu­ra- ja ke­sä­lo­ma­reis­sut. Yk­si asia sii­nä mei­tä vä­hän vai­va­si. Sen oli teh­nyt joku muu. Sik­si me pää­dyim­me myy­mään sen.

Myy­mi­nen on kui­ten­kin ai­na hai­ke­aa. Vii­me ke­sä­nä Ra­nu­an opis­to­seu­rois­sa tie­sim­me, et­tä ne ovat vii­mei­set seu­rat si­ni­ses­sä ma­ja­pai­kas­sam­me. Myyn­ti-il­moi­tus oli ol­lut jo jon­kin ai­kaa ne­tin myyn­ti­pals­toil­la. Sun­nun­tai-il­ta­na mie­he­ni huo­ma­si kiin­nos­tu­neen vies­tin tul­leen pal­ve­luun jo per­jan­tai­na ja vä­hän an­teek­si­pyy­del­len lait­toi vies­tin os­ta­ja­eh­dok­kaal­le. Vies­tis­sä hän pa­hoit­te­li, et­tei ol­lut huo­man­nut vies­tiä ai­em­min ja ker­toi mei­dän ol­leen reis­sus­sa vii­kon­lo­pun. Ko­ti­mat­kal­la pu­he­li­meen tuli jo vas­taus­vies­ti. ”Joo, huo­ma­sin­kin, kun ajoit ohi. Olin juu­ri lii­ken­net­tä oh­jaa­mas­sa.”

Olin iloi­nen lin­ja-au­tom­me puo­les­ta. Se sai­si jat­kaa Suvi- ja opis­to­seu­ra­reis­su­jaan. Se toi­vo­tet­tai­siin ter­ve­tul­leek­si AS-LA – alu­eel­le ja sen uu­sis­ta omis­ta­jis­ta tu­li­si lup­sa­koi­ta asuk­kai­ta, jot­ka saa­pui­si­vat alu­eel­le joka vuo­si. Oli­si mu­ka­va ter­veh­tiä van­haa tut­tua au­toa, kun tie­si sen ole­van hy­vis­sä kä­sis­sä.

Os­tim­me uu­den ai­hi­on eli lin­ja-au­ton, jos­ta ra­ken­tai­sim­me mei­dän nä­köi­sem­me asun­to­au­ton. Se oli ol­lut pi­has­sa noin vii­kon, kun pai­kal­li­nen ener­gi­ayh­tiö tuli kai­va­maan joh­to­ja maa­han ta­lom­me eteen. Kai­vin­ko­ne­kus­ki ju­tut­ti mies­tä­ni asun­to­au­top­ro­jek­tis­tam­me ja ker­toi ra­ken­ta­neen­sa ai­koi­naan si­ni­sen asun­to­lin­ja-au­ton ja myy­neen­sä sen Vi­han­tiin. Mie­he­ni ker­toi hä­nel­le mei­dän os­ta­neen hä­nen ra­ken­ta­man­sa lin­ja-au­ton Vi­han­nis­ta ja myy­neem­me sen eteen­päin pari viik­koa ai­kai­sem­min. Sat­tu­ma oli haus­ka ja hy­myi­lyt­ti mo­nes­ti jäl­keen­päin­kin.

Uu­den asun­to­au­ton oli mää­rä tul­la val­miik­si seu­raa­viin Su­vi­seu­roi­hin. Tie­ten­kin. Mie­he­ni oli ra­ken­ta­nut sitä an­tau­muk­sel­la jo kuu­kau­sien ajan, kun tie­to Reis­jär­ven Su­vi­seu­ro­jen pe­ru­mi­ses­ta tuli.

Toki au­to teh­dään val­miik­si, mut­ta kyl­lä in­nos­tus hie­man las­ki. Min­ne me sit­ten sil­lä me­ni­sim­me? Suo­mi on täyn­nä kieh­to­via ja mie­len­kiin­toi­sia mat­ka­koh­tei­ta, mut­ta yk­si­kään niis­tä ei ole Su­vi­seu­ro­jen ve­roi­nen.

To­den­nä­köi­ses­ti läh­dem­me kui­ten­kin su­vi­seu­ra­mat­kal­le jo­hon­kin. Yri­täm­me ta­voit­taa par­haan mah­dol­li­sen su­vi­seu­ra­tun­nel­man. Syöm­me rii­si­puu­roa, ja lap­set voi­vat myy­dä jää­te­löä kyl­mä­lau­kus­ta. Pi­däm­me su­vi­seu­ra­ra­di­on pääl­lä, jot­ta voim­me aa­mul­la he­rä­tä tut­tuun lau­luun: ”Kau­nis aa­mu­au­rin­kom­me, kuin­ka pais­tat puh­taas­ti. Her­ran hy­vyys ih­meel­li­nen, täyt­tää köy­hät lap­se­si.” (SL 46.)