Suvi Myllymäki
”Metsä on täynnänsä mustikkaa, Ollikin marjaan nyt mennä saa. Polku kun kauemmas kulkeutuu, Ollilta mustuvat sormet ja suu”.
Vanha lastenlaulu kertoo hauskasti Olli-pojan marjaretkestä, jonne hän saa karhun kaverikseen ja jota erehtyy luulemaan koiraksi. Karhu maistelee Ollin keräämiä mustikoita mutta säikähtää lopulta äidin tuloa ja juoksee karkuun.
Meidän perheessämme marjaretket mustikkaan ja puolukkaan on pitkään tehty koko perheen voimin. Tärkeintä onnistuneeseen marjaretkeen pienten lasten kanssa on tehdä hyvät ja maukkaat eväät, joita on mukava palkaksi syödä, kun marjoja on poimittu riittävästi.
Kaikille on ostettu sopivat poimurit, jotka ovat joko pinkkejä, sinisiä tai vihreitä. Kaikille on laitettu kumpparit jalkaan, vaikka olemmekin samalla rauhoitelleet lapsia siitä, ettemme ole koskaan marjametsässä nähneet käärmeitä. ”Mutta laitetaan silti varalta kumpparit”, olemme sanoneet.
Marjamättäät ovat suuria 1-vuotiaan näkövinkkelistä, ja pystyssä pysyminenkin on haasteellista. Siksi olen pukenut nuorimmaisen joskus kurahousuihin, jotta istuminen ja mustikoiden syöminen onnistuisi parhaiten. Myös muiden lasten vaatteiden on parasta olla niin sanotusti mustikan kestäviä.
Olemme kannustaneet lapsia poimimaan karkkipalkalla ja isompia lapsia myös rahapalkan avulla, mutta tärkeintä on ollut se, että lapset ovat mukana metsässä ja retkellä on mukavaa. ”Riittävästi poimittu” on käsitteenä siis erittäin vaihteleva. Toisille se on enemmän ja toisille kymmenen marjaa, jotka nekin lopulta päätyvät omaan suuhun.
Yhteiset marjaretkemme ovat mieheni lapsuudenkodin perintö. Hänellä on niin hyvät muistot koko perheen marjaretkistä, että hän on halunnut jatkaa sitä perinnettä omien lasten kanssa. Me emme ole kuitenkaan asuntovaunua vetäneet metsään, kuten mieheni vanhemmat ovat joskus tehneet.
Koska olemme halunneet, että retki olisi mukavaa yhdessäoloa, emme ole moittineet lapsia kaikkien eväskeksien syömisestä ja ajanviettämisestä leikkien marjanpoimimisen sijaan. Siksi olemmekin usein huomanneet poimivamme mieheni kanssa marjoja kahdestaan ja lasten keksineen muuta hommaa. 10-vuotias koirammekin on viime vuosina löytynyt yhä aikaisemmassa vaiheessa kuorsaamasta Transporterin lattialta.
Viime vuosina, kun teinien prosentuaalinen määrä on ollut perheessämme kasvusuunnassa, olemme huomanneet, että innokkaita marjametsään lähtijöitä on yhä vähemmän. Syöjien innokkuus kuitenkin ilahduttaa, kun tuore mustikkapiirakka häviää nopeasti pöydältä.
Tänä syksynä mieheni kävi puolukassa poikkeuksellisesti yksin, kun hänet lomautettiin työstään kätevästi puolukoiden kypsymisen aikaan muutamaksi päiväksi. Nähtyään hillotut puolukat keittiön pöydällä, 8-vuotias huudahti: ”Äiti, tee muusia ja mureketta!”
Omatekoinen, melko sokerinen puolukkahillo, maistuu meillä hyvin. Varsinkin murekkeen kanssa. Voisi sanoa, että meillä syödään puolukkahilloa murekkeella eikä toisinpäin, kuten ehkä muilla on tapana. Hymyssä suin katsoin, kun vanhinkin lapsista kaatoi isän tekemää hilloa suoraan purkista lautaselle.
Toivon, että kaikille lapsille jäisi kodin perintönä jonkun tasoinen marjanpoimimisvietti. Toivon, että he voisivat muistella koko perheen marjaretkiä lämmöllä ja ehkä jatkaisivat perinnettä omien lastensa kanssa.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys