JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kaksi tarinaa, yksi tarina

28.7.2021 8.00

Juttua muokattu:

22.7. 10:58
2021072210584620210728080000

Jos piir­tää vii­van pys­ty­suo­raan Suo­men kar­tal­le si­ten, et­tä vii­van toi­nen pää on Nuor­ga­min koh­dal­la ja toi­nen Lap­peen­ran­nan, pys­ty­ja­nal­le jää kak­si mi­nul­le mer­kit­tä­vää paik­ka­kun­taa, Tai­val­kos­ki ja Po­sio. Vaa­ka­ja­nal­la puo­les­taan Tai­val­kos­ki si­joit­tuu Ke­min ja Ou­lun vä­li­maas­toon, Po­sio on suu­rin piir­tein sa­mal­la le­vey­sas­teel­la kuin Ter­vo­la. Maan­tie­teel­li­ses­ti Tai­val­kos­ki ja Po­sio kuu­lu­vat Koil­lis­maa­han.

Ha­lu­an ker­toa si­nul­le nyt pie­net ta­ri­nat Mau­no-isäs­tä­ni ja Mat­ti-apes­ta­ni ja hei­dän kah­des­ta lap­ses­taan. Vuon­na 1935 tou­ko­kuus­sa syn­tyi Tai­val­kos­kel­la, In­keen ky­läl­lä Sai­mi ja Mag­nus Ta­sa­lan per­hee­seen poi­ka, jon­ka ni­mek­si tuli Mau­no Gab­riel. Kuu­kaut­ta ai­kai­sem­min oli syn­ty­nyt Po­si­ol­la, Va­ran­ka­vaa­ran ku­pees­sa Reet­ta ja Mat­ti Jur­mun per­hee­seen poi­ka, joka sai ni­men Mat­ti Au­kus­ti.

Ta­sa­laan, Kos­ton­jär­ven ran­nal­le kul­jet­tiin kint­tu­pol­kua. Jur­muil­le, Li­vo­jär­ven ran­nal­le Va­ran­kaan pääs­tiin ve­neel­lä jär­ven yli. Tei­tä ei ol­lut. Kum­mas­sa­kin ko­dis­sa oli pal­jon lap­sia, Ta­sa­las­sa 12, Jur­mul­la yh­dek­sän. Lyp­sy­kar­ja toi per­hei­siin elan­non. Ta­sa­lan Mag­nus hoi­ti myös met­sän­hoi­ta­jan teh­tä­vää. Per­heis­sä oli pal­jon työ­tä. Lap­set uu­ras­ti­vat maa­ti­lan ja ko­din töis­sä ja mo­nes­ti myös met­sä­töis­sä niin pal­jon kuin voi­mat an­toi­vat myö­ten. Jos­kus he uu­ras­ti­vat yli omien voi­ma­va­ro­jen­sa. Elä­mä ei ol­lut help­poa.

Ta­sa­lan Mau­no ja Jur­mun Mat­ti, nämä omat mah­dol­li­suu­ten­sa elä­mäs­sään tie­dos­ta­neet, tie­don­ja­noi­set nuo­ret mie­het päät­ti­vät sa­ma­na vuon­na kum­pi­kin ta­hol­laan pyr­kiä Ke­mi­jär­ven se­mi­naa­riin val­mis­tu­ak­seen siel­tä kan­sa­kou­lu­no­pet­ta­jik­si. Kou­luun pää­sy on­nis­tui ja syk­syl­lä koit­ti het­ki, jol­loin piti jät­tää koti ja per­he ja läh­teä koh­ti Ke­mi­jär­veä.

Ku­vit­te­len, et­tä Mau­no ja Mat­ti ovat nous­seet ko­ti­ky­lil­tään lin­ja-au­toon pie­nien kap­säk­kien­sä kans­sa. Evää­nä on var­maan­kin ol­lut äi­din tai sis­ko­jen val­mis­ta­mia ries­ko­ja. Pak­sua, iha­naa koil­lis­maa­lais­ta ries­kaa. Pul­los­sa ras­vais­ta mai­toa. Sil­mä­kul­ma on eh­kä kos­tu­nut, kun nuo­ru­kais­ten käsi on hei­lah­ta­nut hy­väs­tik­si lin­ja-au­ton por­tail­la. Voin ku­vi­tel­la, et­tä Sai­mi-mum­mi­ni on sa­no­nut pa­pal­le­ni, kun Mau­no on jo men­nyt: ” Mah­taa­ko­han se Mau­no pär­jä­tä siel­lä?” Pap­pa on var­maan vas­tan­nut: ”Ohan se var­ma, et­tä Mau­no kyl­lä pär­jää.” En pys­ty ku­vit­te­le­maan, mitä Reet­ta-äi­ti on sa­no­nut sen jäl­keen, kun Mat­ti on läh­te­nyt. Mut­ta sen pys­tyn ku­vit­te­le­maan, et­tä Sai­mi ja Reet­ta ovat il­lal­la ase­tel­leet na­vet­ta­töi­den ja pyyk­käys­ten ko­vet­ta­mat sor­men­sa ris­tiin ja ru­koil­leet, et­tä Ju­ma­la an­tai­si po­jil­le siu­nauk­sen­sa ja var­je­luk­sen­sa.

Sii­tä syk­sys­tä as­ti Mau­no ja Mat­ti is­tui­vat vii­si vuot­ta sa­mas­sa luo­kas­sa Ke­mi­jär­ven se­mi­naa­ris­sa. In­ten­sii­vis­tä opis­ke­lua. Tii­vis­tä opis­ke­li­ja­e­lä­mää. Val­ta­va mää­rä tie­don op­pi­mis­ta, tie­don vä­lit­tä­mi­sen op­pi­mis­ta, kä­den tai­to­ja, mu­siik­kia, lii­kun­taa. Pal­jon si­vis­tys­tä, pal­jon kult­tuu­ria. Se­mi­naa­ris­ta isä löy­si äi­ti­ni, Lam­pe­lan Lii­san, joka opis­ke­li myö­hem­mäl­lä vuo­si­luo­kal­la. Tu­le­va anop­pi­ni, Nie­me­län Ai­li oli opis­ke­le­mas­sa opet­ta­jak­si Ou­lus­sa. Ai­lin ja Ma­tin koh­taa­mi­sen ai­ka oli vie­lä edes­sä­päin.

Isä tuli Ter­vo­laan opet­ta­jak­si, ja äi­din val­mis­tut­tua he aloit­ti­vat pit­kän, yh­tei­sen työ­u­ran sa­mal­la ky­lä­kou­lul­la Ter­vo­las­sa. Täs­tä Kai­sa­jo­en kou­lus­ta, sen opet­ta­jan asun­nos­ta ja van­has­ta pi­ha­pii­ris­tä muo­dos­tui mi­nun lap­suu­te­ni en­si­vuo­sien kas­vu­ym­pä­ris­tö. Mat­ti sai en­sim­mäi­sen työ­paik­kan­sa Yli-Iis­tä, Ko­ta­lan kou­lul­ta, jos­sa oli opet­ta­ja­na yli-ii­läi­nen Nie­me­län Ai­li. Kuin­kas vain kä­vi­kään niin, et­tä nämä nuo­ret opet­ta­jat ra­kas­tui­vat toi­siin­sa ja avi­oi­tui­vat sa­ma­na vuon­na kuin mi­nun van­hem­pa­ni, vuon­na 1960. Täs­tä Ko­ta­lan kou­lus­ta, sen opet­ta­jan asun­nos­ta ja niin edel­leen… muo­dos­tui mi­nun puo­li­so­ni Mar­kun kas­vu­ym­pä­ris­tö.

Minä syn­nyin per­heem­me toi­se­na lap­se­na. Iso­sis­ko­ni on mi­nua vuo­den van­hem­pi. Näin on myös Mar­kun koh­dal­la. Kun Mau­non ja Ma­tin per­heet kas­voi­vat, he ra­ken­si­vat kum­pi­kin ta­hoil­laan yk­si­ker­rok­si­set tii­li­ta­lon­sa vai­mo­jen­sa ko­ti­kun­tiin re­he­vil­le pel­loil­le ja muut­ti­vat pe­su­een­sa pois kou­lu­ra­ken­nuk­sen sei­nien si­säl­tä. Ajan tyy­lin mu­kai­ses­ti uu­sien ko­tien olo­huo­nei­den ik­ku­nat oli­vat suu­ret, ja nii­den ta­kaa nä­kyi­vät laa­jat pi­ha­nur­mi­kot ja hy­vin kas­va­vat kas­vi­maat ja vii­ni­mar­ja­pen­saat.

– Mark­ku, muis­tat­ko sen tuok­sun, kun pääs­tiin isän ja äi­din mat­kas­sa ke­sän lo­pul­la pur­ka­maan kou­lu­tar­vik­kei­ta? Muis­tat­ko, mil­le tuok­sui vas­ta­maa­lat­tu kou­lun lat­tia? Muis­tat­ko, mil­tä näyt­ti­vät uu­det kir­jat, kun ne nos­tet­tiin laa­ti­kois­ta?

– Mark­ku, muis­tat­ko, mil­le tuok­sui, kun isä teki sprii­mo­nis­tus­ko­neel­la ko­pi­oi­den esi­as­tei­ta? Tuok­sui­han koko opet­ta­jan­huo­ne spriil­tä?

Mo­nis­teet oli­vat ih­meel­li­siä si­ni­teks­ti­siä, peh­mei­tä pa­pe­rei­ta, joi­den teks­ti­jäl­ki oli hie­man le­vin­nyt­tä ja joi­den val­mis­ta­mi­seen tar­vit­tiin sprii-liu­os­ta. Muis­tan, kuin­ka seu­ra­sin mo­nis­tuk­sen val­mis­tu­mis­ta. Oi, tu­lee ai­van isää ikä­vä! Yh­tei­set tuok­su­muis­tot. Yh­tei­nen isän ikä­vä.

Lap­suu­tem­me ke­sät. Hei­nän­tuok­sui­set. Mark­ku oli se­tien­sä maa­ti­lal­la hei­nä­töis­sä Li­vol­la mum­mo­las­sa. Mart­ti-setä ku­jei­li ja pel­lei­li ja lap­set nau­roi­vat. Minä pää­sin jos­kus Kos­tol­le isän lap­suu­den­ko­din maa­ti­lal­le. Rei­jo- setä ku­jei­li ja pel­lei­li ja me lap­set nau­roim­me. Muis­tan, kuin­ka is­tuim­me serk­ku­jen kans­sa far­ma­ri­au­ton pe­rä­o­sas­sa, jos­sa kul­je­tet­tiin usein myös mai­to­pä­ni­köi­tä. Jos nau­roim­me, Rei­jo-setä sa­noi kus­kin pai­kal­ta: ”Mik­si ne pä­ni­kät nau­raa?” Sit­ten yri­tim­me ol­la ai­van hil­jaa ja Rei­jo-setä sa­noi: ”Miks´ei ne pä­ni­kät nau­ra? ”Ja taas mei­tä nau­rat­ti. Tämä leik­ki jat­kui ties kuin­ka pit­kään Ta­sa­las­ta In­keen ky­lä­kau­pal­le. Sa­man­lai­set se­dät. Sa­man­lai­nen se­dän ikä­vä.

Minä olin mo­nes­ti Lau­ri-enon maa­ti­lal­la ke­säi­sin Ter­vo­las­sa. Opin oi­ke­as­ti sei­väs­tä­mään hei­nää. Sei­väs­tä­jien jäl­jes­sä ha­ra­voin­ti oli myös ki­vaa. Tap­pe­ja raa­hat­tiin pak­su­muo­vi­sis­sa apu­lan­ta­sä­keis­sä. Hei­nä­pel­lol­la syö­tiin ries­kaa kah­vin kans­sa. Ries­ka oli peh­me­ää ja pal­jon ohu­em­paa kuin mum­mo­las­sa. Ma­ku­yh­dis­tel­mä, joka vie­lä­kin liit­tyy lap­suu­den hei­nä­pel­loil­le. Mar­kun maa­ti­la Yli-Iis­sä oli Paa­vo-enon tila. Pal­jon serk­ku­ja, pal­jon yh­des­sä te­ke­mis­tä poi­kien kans­sa, pal­jon ki­sai­lua. Trak­to­ril­la ajoa. Oi­kei­ta maa­ti­lan töi­tä. Ja ries­ka – niin ohut­ta ja peh­me­ää! Las­ten teh­tä­vä oli pol­kea hei­nää la­dos­sa. Sa­mat tik­kui­set, ku­ti­a­vat muis­tot kui­vas­ta hei­näs­tä. Hei­nän pöly ja hei­nän tuok­su. Jano. Naar­mut.

Sit­ten me kas­vet­tiin. Tuli rip­pi­kou­lui­kä. Sa­mal­la lei­ril­lä ol­tiin. Sa­man­lai­sia muis­to­ja ke­rät­tiin. Sa­mo­ja tun­nel­mia ko­et­tiin. Sa­mo­ja ai­kui­sia mei­dän ym­pä­ril­läm­me. Ei vie­lä tu­tus­tut­tu. Elä­män yh­dek­si mer­kit­tä­väk­si pai­kak­si tuli Rau­ti­o­saa­ri.

Sit­ten me oi­ke­as­ti koh­dat­tiin.

Ei ole kah­ta ta­ri­naa tai yh­tä ta­ri­naa. Ei ole sa­muut­ta tai eri­lai­suut­ta. Sa­muut­ta­kaan ei seu­raa sa­man­kal­tai­suus. Ei­kä yh­tei­sen elä­män hy­vyys tai help­pous tai haas­ta­vuus joh­du sa­muu­des­ta tai eri­lai­suu­des­ta.

On vain mon­ta ta­ri­naa.

Hanna-MariaJurmu
Olen vuonna 1962 syntynyt tervolalainen Hamma. Arvostan kotiseutuani, tätä vehmasta Kemijoen vartta ja kaunista Meri-Lappia. Asun nykyisin kahdestaan mieheni kanssa. Lapsemme ovat aikuisia, ja he asuvat eri puolilla Suomea. Ajatukseni kulkevat heidän luonaan. Olen Kaarin sekä Sulon ja Alvan isoäiti. Musiikki tuo syvyyttä ja rikkautta elämääni. Se on sydämeni harrastus. Sydämeeni on hiipinyt myös Posio. Sähköpostiosoitteeni on hannamariajurmu@gmail.com
Hanna-MariaJurmu

Maja

25.11.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Rakkaudesta ja sen tunnustamisesta

28.10.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Hakaneuloin kiinnitetyt

27.9.2022 6.15
Hanna-MariaJurmu

”Siunaa vieläkin häntä ja hänelle rakkainta ihmistä”

21.8.2022 7.00
Hanna-MariaJurmu

Taivaassa ei enää kukaan tiuski

26.7.2022 10.15
Hanna-MariaJurmu

Ideointia ja harkittua hyötykäyttöä

23.6.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Pala maisemaa

26.5.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Perintö

21.4.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

”Koko maailma jakaa kyyneleenne”

20.3.2022 7.00
Hanna-MariaJurmu

Suuri helmikuu

17.2.2022 6.00
Hanna-MariaJurmu

Kirjalahjoja

29.1.2022 8.30
Hanna-MariaJurmu

Pieniä joulukuisia muistiinmerkintöjä

30.12.2021 6.00
Hanna-MariaJurmu

Puu

26.11.2021 6.00
Hanna-MariaJurmu

Laulu, jossa on kaikki

1.11.2021 6.00
Hanna-MariaJurmu

Sävellytyttää

23.9.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Joko menit pois, minun kesäni?

30.8.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Koulunkäyntiä ja opiskelua

28.6.2021 7.05
Hanna-MariaJurmu

Arkea ja pyhää

30.5.2021 7.05
Hanna-MariaJurmu

Huhtikuussa ilon kautta

1.5.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Murheen miekka

30.3.2021 7.15
Hanna-MariaJurmu

Peruskysymysten äärellä

19.2.2021 7.00
Hanna-MariaJurmu

Liian suuria sammakoita ja ihanan kauniita rinnesoita

1.2.2021 6.15
Hanna-MariaJurmu

Vuodet vaihtuvat

6.1.2021 7.20
Hanna-MariaJurmu

Puhdetöitä

29.11.2020 6.15
Hanna-MariaJurmu

Päiväkirjamerkintöjä

30.10.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Marjastussähläystä

4.10.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Lasten ystävä, kiitos lasten ystävistä

28.8.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Psalmien kesä

1.8.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Miksi puut elävät kauemmin kuin ihmiset?

28.6.2020 6.45
Hanna-MariaJurmu

Alttoelämää

30.5.2020 6.55
Hanna-MariaJurmu

Pieniä onnellisia hetkiä

29.4.2020 6.05
Hanna-MariaJurmu

Öljylehdon nyyhkytykset

10.4.2020 6.00
Hanna-MariaJurmu

Mitä olette, taivas ja avaruus?

23.2.2020 6.10
Hanna-MariaJurmu

Joulu hellii meitä

6.1.2020 6.05
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys