Olin ve­li­po­jan häis­sä. Tun­tuu, et­tä van­ha­kin nuor­tuu näh­des­sään nuor­ta on­nea. Ei­vät­kä vih­ki­pa­ril­le lau­sut­ta­vat elä­mä­noh­jeet ja kan­nus­tuk­set tee pa­haa pi­tem­pään­kään avi­o­lii­tos­sa ol­leel­le.

On­ni ei ole siel­lä, mis­sä on täy­del­li­siä ih­mi­siä, vaan siel­lä, mis­sä on an­teek­si­an­to. Näin lau­sui mor­si­a­men isä pu­hees­saan. Aja­tus on hä­kel­lyt­tä­vän vii­sas – sel­lai­nen, jota kan­nat­taa so­vel­taa omas­sa avi­o­lii­tos­saan. Ei­kä hait­taa, jos pe­ri­aa­tet­ta nou­dat­taa elä­mäs­sä ylei­ses­ti­kin.

Olen har­ras­ta­nut suo­men kie­len sa­non­to­jen kään­te­lyä. Esi­mer­kik­si väi­te sii­tä, et­tä asi­at rii­te­le­vät, ei­vät ih­mi­set, on mie­les­tä­ni men­nyt vää­rin päin. Mi­ten muka asi­at voi­si­vat rii­del­lä? Kyl­lä sii­hen ih­mis­tä tar­vi­taan. Ja sit­ten, kun asi­at on saa­tu sol­muun, on ole­mas­sa sana, joka ker­too enem­män kuin tu­hat ku­vaa. Se on an­teek­si.

Ih­mi­sen on mah­do­ton­ta ol­la moit­tee­ton. Sel­lai­sen tees­ken­te­le­mi­nen­kin pal­jas­tuu en­nen pit­kää. Jos ih­mis­suh­de, oli­pa se etäi­nen tai lä­hei­nen, pe­rus­tuu täy­del­li­syy­den vaa­ti­mi­sel­le, ta­voit­te­lul­le tai näyt­te­le­mi­sel­le, ei en­nus­te suh­teen on­nis­tu­mi­sel­le ole ko­vin hyvä. Jos sen si­jaan osaam­me ol­la ar­mol­li­sia it­sel­lem­me ja lä­hei­sil­lem­me, voi on­ni mei­tä koh­da­ta. It­se en ai­na osaa ol­la ar­mol­li­nen muil­le, vaik­ka omal­la koh­dal­la jous­ta­vuut­ta löy­tyi­si­kin.

Häät ovat uu­den al­ku. Mut­ta elä­mäs­sä on uu­sia al­ku­ja jat­ku­vas­ti. Kun ih­mi­set rii­te­le­vät, ovat an­teek­si an­ta­mi­nen ja saa­mi­nen oi­ke­aa uu­del­leen aloit­ta­mis­ta. Eri­pu­ra syn­tyy usein pik­ku­a­si­as­ta. Oli­si­pa niin so­vin­non­kin lai­ta! Sil­loin vä­le­jä hait­taa­vat kuor­mat ei­vät kas­va niin suu­rik­si, et­tä nii­den pääl­tä on jo vai­kea las­keu­tua.

An­teek­si­an­to on mah­ta­va lah­ja. Sen käyt­töä opet­te­len. On­nek­si olen saa­nut pie­niä opet­ta­jia lä­hel­le­ni. Kii­vas­tut­tu­a­ni jo­tain ko­to­na sat­tu­nut­ta kolt­tos­ta kat­soo pik­ku­poi­ka sil­miin ja sa­noo: ”Isä, so­vi­tel­laan.” Ja taas olem­me ka­ve­rei­ta, lap­sen­mie­li­ses­ti.