Askartelin uudet lauteet. Projekti alkoi jo viime talvena, kun lankomiehen metsästä noudettiin tervaleppiä. Ne kasvavat Turun saaristossa yhtä komeiksi kuin Virossa konsanaan. Kesän puhdetöinä sain istuimet viimein kasaan. Kehtaan väittää, että ovat talon komeimmat lauteet. Harmi, kun niitä ei voi oikein kylillä esitellä.
Mukavassa hankkeessa mieli piristyi. Matkan varrella sattui kuitenkin kaksi tapausta, jotka vetivät naamaa kurttuun. Sahautin rungot kenttäsahalla. Sahuri hoiti hommansa moitteettomasti, kunnes tuli aika puhua maksusta. Kuititonta hintaa tarjosi ja katsoi kuin tyhmää sanoessani, että haluan maksaa verollisen hinnan.
Ei liene tarpeen tässäkään pitää moraalioppituntia siitä, mitä veronkierto merkitsee. Tyydyn vain toteamaan, että se on havaintoni mukaan harmillisen yleistä. Siitäkään huolimatta en pidä itseäni tyhmänä maksaessani kiltisti arvonlisäveroa. En rakasta verottajaa, mutta paras tapa alentaa kaikkien taakkaa on kantaa oma korsi kekoon. Se on oikein ja kohtuullista paitsi yhteiskunnan kannalta, myös suorastaan kristillistä.
Toinen välikohtaus sattui pohtiessani, miten tervaleppälaude on käsiteltävä. Harhauduin tutkimaan aiheesta käytyjä nettikeskusteluja. Ehkä kukaan ei provosoidu paljastaessani, että parafiiniöljyllähän minä ne puut käsittelin. Mutta netissä oli saatu aikaan varsin mehevä riita siitä, pitääkö pintaa käsitellä vai ei. Väittelyissä vilisi ilmaisuja, joita ei ole sopivaa toistaa. Selvyyden vuoksi: itse en osallistunut sananvaihtoon.
Tämä netti on sellainen vempele, että se voi antaa alustan aivan tavattomalle käytökselle. Pidäkkeetön huutelu rehottaa anonymiteetin suojassa. Omilla nimilläkin käytävä keskustelu taantuu monesti eipäs-juupas-vääntämiseksi. Paras kommunikaatio on naamatusten tapahtuvaa. Silloin ei ole servereitä välissä sekaannuksia aiheuttamassa.
Saunassani ei ole internetiä. Mutta on kiuas, rivi poikia ja hyvät jutut. Ja lauteet, totta kai.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys