Kaksikymmentä vuotta sitten lukiolaispoikana kävin lyhyen mutta merkittävän sananvaihdon. Istuin rauhanyhdistyksen kahviossa pullaa nutustaen, kun toiselle puolelle pöytää istahti mies, minua huomattavasti vanhempi uskonystävä. En tarkkaan muista keskustelunaihettamme, mutta yksi tämän miehen repliikki jäi mieleeni. Hän sanoi, että menestyksen ja lahjakkuuden ei saa antaa sumentaa elämän kaikkein tärkeintä asiaa. Jäin pohtimaan tuota ajatusta.
Lukion jälkeen löysin itseäni kiehtovan alan. Opiskeluaikana kohtasin samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä, joiden kanssa oli riemukasta harrastaa älyllistä peippailua. Panimme sileäksi filosofioita. Mikään haaste ei tuntunut valloittamattomalta. Itsevarmuudella ei ollut rajoja.
Itselläni eräs älyllisen valppauden ilmenemismuoto oli tarve selittää koko uskominen filosofian termein. Että usko voitaisiin avata oikeaa terminologiaa käyttäen. Että lopulta syntyisi peräti kokonaisesitys siitä, miten kristinusko nyt vain menee. Tällä tavoinhan uskosta saisi hovikelpoisen ja viisaillekin ymmärrettävän ismin.
Mutta usko ei ole ajattelusuunta, jonka periaatteita viisaat filosofit säätävät. En minä osaa uskoa selittää. Se on lahja, jonka ihminen voi Luojaltaan saada. Sitä ei voi lukemalla omaksua. Tämän asian kirkastuminen otti minulta vuosia. älyllistä ponnistelua se ei edellyttänyt. Toiset varoittivat minua ryhtymästä liian viisaaksi. Järjen pääsemistä isännäksi ei itse huomaa, niin järkevä kuin uskookin olevansa.
Joskus mieleeni ovat nousseet tuon vanhemman miehen rauhalliset sanat menestyksen toisarvoisuudesta. Kun huomaa, että yhteiskunnassa olisi mahdollisuuksia saavuttaa vaikka mitä, voi olla vaikeaa nähdä uskoa elämänsä suurimpana lahjana. Loistava ura ei toki ole ristiriidassa uskon kanssa. Ihminen on vain valitettavasti niin pieni, että valtava ajallinen hyvä altistaa iankaikkisuusnäköalan ja jumalasuhteen unohtamiselle.
Olen kuullut sanottavan, että uskon vastakohta ei ole järki vaan epäusko. Noinhan asia on, mutta myös järki voi olla vaarallinen kapistus esimerkiksi silloin, kun se synnyttää uskonepäilyksiä. Uskossa valvominen voi joskus olla oman kunnianhimon ja viisauden hillitsemistä.
Uskon, että Jumala on olemassa alkuräjähdys- ja evoluutioteorioista huolimatta. Tieteellistä argumentaatiota ihailevassa ajassamme muuhun kuin kylmiin faktoihin perustuvaa ajattelua ei mielellään sulateta. Tähän vedoten saatetaan sanoa, että koska henkimaailmaa ei voi nähdä, sitä ei ole. Filosofisesti ilmaistakseni: idealismi on kuollut. Ajattelen, että uskoa ei voi selittää tieteellä eikä tiedettä uskolla. Usko ei tee kenestäkään tyhmää. Kristitty voi vapain mielin hankkia tietoa ja taitoja, tutkia ja menestyä.
Ihmisen viisaus ei estä näkemästä Jumalan olemassaoloa. Paavali kylläkin huomauttaa, että Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi (1. Kor. 1:25). Tänäkin päivänä usko ylösnousseeseen Kristukseen on useimmille ihmisille hulluutta.
Tapasin paljon myöhemmin saman miehen, joka oli minua vuosia sitten puhutellut. Hän oli yllättynyt siitä, että olin moista sanomaa jäänyt ajattelemaan. Emme voi tietää, milloin kylvämme ympärillemme kultajyviä. Muistan keskusteluamme lämmöllä ja olen kiitollinen Luojalle siitä, että hän antoi silloin tälle miehelle oikeita sanoja. Niillä on ollut minulle suuri merkitys.
Voi suurta sokeutta,
jos kuullaan enemmän
maailman viisautta
kuin sanaa elämän!
Janoinen voiko juoda
kuivista kaivoista?
Vain herran Henki luoda
voi lähteen sanasta.
(VK 186:2.)
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys