Ajan joka päi­vä Itä­kes­kuk­sen ohit­se. Se mai­nos­taa ole­van­sa Suo­men suu­rin kaup­pa­kes­kus. Il­mei­ses­ti suu­ruus täs­sä kil­pa­sar­jas­sa kat­so­taan siis edul­li­sek­si omi­nai­suu­dek­si. Mai­nos­nik­ka­rit ovat kyl­lä oi­ke­as­sa sii­nä, et­tä suu­ruut­ta ja ko­meut­ta pii­saa. Ih­mi­nen tun­tee it­sen­sä suo­ras­taan pie­nek­si käys­ken­nel­les­sään la­si­hol­vi­ka­ton al­la.

Uu­tuus on se joka pu­huu. Joko päi­vi­tit uu­sim­man ver­si­on? On­ko ter­vet­tä, et­tä lap­set mit­taa­vat omaa ja ka­ve­rei­den­sa kel­vol­li­suut­ta pu­he­li­mien mal­leil­la, van­hem­pien palk­ka­nau­hoil­la tai teh­dyil­lä ul­ko­maan­mat­koil­la?

Ai­kam­me on sai­ras­tu­nut uu­tuu­den pal­von­taan. Se on tau­ti, jos­sa pal­vo­taan kaik­kea uut­ta ja han­ki­taan sitä koko ajan li­sää. Han­ka­lin oi­re on shop­pai­lu. Oi­reel­lis­ta on myös se, et­tä eri puo­lil­le on al­ka­nut il­mes­tyä vuok­ra­va­ras­to­ja, kos­ka ih­mis­ten ta­va­rat ei­vät enää mah­du hei­dän ko­tei­hin­sa.

Olen kui­ten­kin kau­pan alan unel­ma-asi­a­kas. Jo­kai­nen suur­per­heel­li­nen tie­tää, et­tä ruo­kaa, vaat­tei­ta, polt­to­ai­net­ta, ur­hei­lu­vä­li­nei­tä ja säh­köä ku­luu – vain en­sim­mäi­se­nä mie­lee­ni nou­se­vat han­kin­nat mai­ni­tak­se­ni. Vii­van al­le ei näi­den jäl­keen juu­ri yli­mää­räis­tä jää. Raha pan­naan kier­toon, mis­tä kan­san­ta­lous tyk­kää.

Ku­lu­tus­kult­tuu­ri on is­kos­tu­nut mei­hin niin sy­väl­le, et­tem­me edes ym­mär­rä elä­väm­me sii­nä. Yri­tän tol­kut­taa it­sel­le­ni, et­tä on­neen­sa tyy­ty­mi­nen ei ole on­nen os­ta­mis­ta. Paa­va­li muis­tut­taa ter­veel­li­ses­ti: ”Em­me ole mi­tään maa­il­maan tuo­neet em­me­kä voi vie­dä mi­tään tääl­tä pois” (1. Tim. 6:10).