Moni lie­nee ha­vain­nut, et­tä vii­me vuo­si­na on yleis­ty­nyt tapa mer­ki­tä yli 2000 vuot­ta sit­ten ta­pah­tu­nei­den asi­oi­den yh­tey­teen eaa. (en­nen ajan­las­kun al­kua). Van­has­taan va­kiin­tu­neet il­mai­sut eKr. tai jKr. ei­vät kai­kil­le enää kel­paa.

Suh­tau­dun muu­tok­seen hu­vit­tu­nees­ti, vaik­ka toi­saal­ta se su­ret­taa­kin. Oi­ke­as­ti­han ajan­las­kum­me al­koi 500-lu­vul­la, kun roo­ma­lai­nen munk­ki Di­o­ny­sius Exi­cus las­ki Jee­suk­sen syn­ty­mä­vuo­den ol­leen 754 vuot­ta Roo­man pe­rus­ta­mi­sen jäl­keen. Kris­ti­tyl­le mun­kil­le oli ai­van luon­nol­lis­ta si­joit­taa vuo­si nol­la Va­pah­ta­jan syn­ty­män ajan­koh­taan, jos­kin ny­ky­tie­don va­los­sa mää­ri­tys meni joi­ta­kin vuo­sia pie­leen.

Mer­kit­se­mäl­lä eaa. tai jaa. py­ri­tään luul­lak­se­ni niin sa­not­tuun neut­raa­liu­teen. Var­sin­kin tie­teel­li­ses­sä teks­tis­sä puo­lu­eet­to­muus on tie­ten­kin hyve. Ajan las­ke­mi­nen ny­kyi­sel­lä ta­val­la al­koi vuon­na 525 (jKr.). Uu­det mer­kit­se­mis­ta­vat ovat­kin sik­si mie­les­tä­ni hul­lun­ku­ri­sia, sil­lä tark­kaan ot­ta­en­han eläm­me vuot­ta 1491 jäl­keen ajan­las­kun alun (jaa.).

Me­net­tää­kö va­ka­vak­si tar­koi­tet­tu ar­tik­ke­li us­kot­ta­vuut­taan, jos sii­nä esiin­tyy viit­taus Kris­tuk­seen? Ha­vain­to­ni mu­kaan eng­lan­nin­kie­li­sis­sä teks­teis­sä esiin­ty­vät edel­leen ylei­ses­ti B.C. (Be­fo­re Christ, en­nen Kris­tus­ta) ja a.D. (an­no Do­mi­ni, jäl­keen Her­ran syn­ty­män). Uu­det kir­jain­ly­hen­teet kie­li­vät tar­pees­ta ir­rot­tau­tua kris­til­li­ses­tä pe­rin­tees­tä, mikä on su­rul­lis­ta.

Mitä on kult­tuu­ri­nen it­se­tun­to? Mie­les­tä­ni sii­hen yh­te­nä osa­na si­säl­tyy kult­tuu­riim­me pe­rin­tei­ses­ti liit­ty­nei­den ele­ment­tien ar­vos­tus. On mie­les­tä­ni tär­ke­ää, et­tä säi­ly­tet­täi­siin sel­lai­si­a­kin us­kon­nol­li­sia asi­oi­ta, joi­den hen­gel­lis­tä mer­ki­tys­tä ei vält­tä­mät­tä ylei­ses­ti enää al­le­kir­joi­ta – si­kä­li kuin esi­mer­kik­si ly­hen­teel­lä eKr. sel­lai­nen yli­pää­tään on. 1970-lu­vul­la re­vit­tiin van­ho­ja ta­lo­ja edis­ty­neen ark­ki­teh­tuu­rin tiel­tä. Nyt nä­kö­jään kir­joi­te­taan kiel­tä uu­sik­si. Muu­ten, sana luon­to pi­tää si­säl­lään ly­hy­en us­kon­tun­nus­tuk­sen. Luon­to­han on luo­tu!

Kris­til­li­sen us­kon juu­ri­mi­sek­si on koko ajan­las­ku­ta­pa yri­tet­ty toi­si­naan uu­dis­taa. Sekä Rans­kan et­tä Ve­nä­jän val­lan­ku­mouk­sis­sa laa­dit­tiin täy­sin uu­si ka­len­te­ri. Kan­sa ei kui­ten­kaan op­pi­nut käyt­tä­mään uut­ta ver­si­o­ta, jo­ten pa­luu van­haan oli vält­tä­mä­tön. Kris­tuk­sen ni­meä on mo­der­ni­soi­tu­vas­sa yh­teis­kun­nas­sa yri­tet­ty pai­naa unoh­duk­siin. Ajat­te­len kui­ten­kin, et­tei hä­nen te­ke­män­sä työn mer­ki­tys sil­lä him­me­ne.