– Kaik­ki on niin sot­kus­sa.

– Luo­tat vaan. Kyl­lä kaik­ki jär­jes­tyy.

– Varo tai koh­ta us­kon tuo­hon itek­kin.

– Pa­rem­pi ois, niin sa­no­taan Raa­ma­tus­sa­kin.

Vel­jen run­saat hiuk­set pu­toi­li­vat sun­nun­tai-il­ta­na etei­sen lat­ti­al­le. Hius­ten­leik­kuu­ko­ne toi­ses­sa kä­des­sä isä pör­röt­ti sii­li­pää­tä ja se­lit­ti, et­tä ei­pä sitä usein enää saa po­jan pää­tä ra­vis­taa. Tuli ihan kol­ti­ai­sen nä­köi­nen.

Seu­raa­va­na aa­mu­na seit­se­mäl­tä lin­ja-au­to vei jou­kon ih­mi­siä, mi­nun ih­mi­si­ä­ni, koh­ti poh­joi­sia ka­sar­me­ja. Lai­toin si­sua mu­kaan ja hil­jai­sem­man pyyn­nön, et­tä var­jel­tui­si­vat. Sen maa­nan­tai­sen työ­päi­vän elin hiu­kan kah­des­sa pai­kas­sa – kuu­mil­la ka­duil­la ka­me­ra kau­las­sa ja kui­ten­kin sii­nä bus­sis­sa, jos­sa mat­kaa­vien sii­li­päi­den si­säl­lä var­mas­ti läi­käh­te­li mo­nen­lais­ta aja­tus­ta.

Kaik­ki läi­käh­din­tä­ei läh­te­nyt hei­dän mu­ka­naan. Van­hal­la ka­ve­ri­jou­kol­la­ni on Fa­ce­boo­kis­sa ryh­mä ni­mel­tä Aja­tuk­sia. Yh­tä hy­vin se voi­si ol­la Läi­käh­te­ly­jä, sil­lä vies­tit­te­lyn kir­jo on var­sin nuo­ruu­den­ma­kui­nen.

Py­hä­jo­en su­vi­seu­rois­sa is­tuim­me pa­rin tuon ryh­män ty­tön kans­sa kir­ja­myy­mä­län truk­ki­la­voil­la vaih­ta­mas­sa kuu­lu­mi­sia. Ys­tä­vä­ni pun­nit­si­vat tuo­rei­ta jul­kai­su­ja kä­sis­sään. Mikä on tänä vuon­na mi­nun kir­ja­ni: Mu­sii­kin lah­ja vai Kris­ti­tyn va­paus? Pei­lai­si­ko tun­to­ja­ni par­hai­ten uu­si nuor­ten­kir­ja, Yk­si näis­tä? Vai sit­ten­kin ru­no­ja me­ne­tyk­ses­tä, Vil­ku­tan en­ke­lil­le?

Täs­sä läi­keh­din­nän keh­dos­sa mie­tim­me elä­män pos­tia. Mi­ten osai­sin ava­ta jo­kai­sen kir­jeen rau­hal­li­ses­ti, tyy­tyä ja sa­noa ta­pah­tu­koon?

Jos­kus pos­ti­laa­ti­kos­ta ver­soo por­tai­ta yl­lät­tä­viin suun­tiin. Yk­si meis­tä ty­töis­tä­kin päät­ti ot­taa oman as­ke­leen­sa puo­lus­tus­voi­mien pal­ve­luk­seen, tuo­hon si­sun ja vel­jel­li­syy­den lo­ke­roi­tuun maa­il­maan, joka ken­ties tar­jo­aa ar­keen ai­van uu­sia mit­ta­pui­ta.

Si­su­as­kit tyh­je­ne­vät, mut­ta toi­von et­tei se hil­jai­sem­pi pyyn­tö lopu. Ke­nel­lä­kään meis­tä.