Sa­ka­ri To­pe­lius kir­joit­ti 1800-lu­vun lo­pul­la: ”Jota enem­män ajat­te­len, mitä olen lu­ke­nut tä­män kan­san men­nei­syy­des­tä, sitä pa­rem­min kä­si­tän, kuin­ka ih­meel­li­ses­ti Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut sitä sy­väin, pi­mei­den laak­so­jen kaut­ta va­lon kuk­ku­loil­le.” Sama luot­ta­mus si­säl­tyi myös hä­nen tu­le­vai­suu­den en­nus­tuk­siin­sa.

Ou­lus­sa kou­lun­sa käy­nyt To­pe­lius ku­va­si leh­ti­kir­joi­tuk­ses­saan, mil­lai­nen Hel­sin­ki oli­si sa­dan vuo­den pääs­tä eli vuon­na 1984: "Säh­kö­käyt­töi­set lai­vat sei­lai­le­vat pit­kin ran­to­ja, säh­kö­rai­ti­o­tiet ris­tei­le­vät ka­duil­la ja puis­tois­sa… Sää­ty­jen pa­lat­sis­sa Ul­lan­lin­nan­mä­el­lä lie­huu suu­ri si­ni­val­koi­nen lip­pu." Tu­le­vai­suut­ta, tie­det­tä ja tek­no­lo­gi­aa kä­sit­te­le­vän teks­tin­sä jouk­koon hän pii­lot­ti ar­ka­luon­tei­sen en­nus­teen – Suo­mes­ta tu­lee it­se­näi­nen kan­sa­kun­ta. Se to­teu­tui run­saan 30 vuo­den ku­lut­tua.

To­pe­lius oli näh­nyt, kuin­ka 1800-lu­vun alus­ta al­ka­en Suo­men vä­ki­lu­ku oli al­ka­nut li­sään­tyä voi­mak­kaas­ti. Suo­ma­lais­ten mää­rä oli yh­des­tä mil­joo­nas­ta kol­min­ker­tais­tu­nut sii­hen men­nes­sä, kun si­ni­val­koi­nen lip­pu ve­det­tiin sal­koon it­se­näis­ty­mi­sen kun­ni­ak­si. It­se­näis­ty­mi­sen pe­rus­ta­na oli vah­va kan­sal­lis­tun­to. Suo­ma­lai­sen yh­teis­kun­nan si­säi­set jän­nit­teet joh­ti­vat kui­ten­kin si­säl­lis­so­taan.

Kun Suo­mi it­se­näis­tyi, isän­maal­li­suu­den ko­et­tiin ole­van si­säl­lis­so­dan voit­ta­jien yk­si­noi­keus. Kan­sa­kun­ta yh­dis­tyi vas­ta ul­koi­sen uhan ja toi­sen maa­il­man­so­dan myö­tä. Tal­vi­so­dan al­ka­es­sa yli­pääl­lik­kö Man­ner­heim sa­noi päi­vä­käs­kys­sään: ”Tämä sota ei ole mi­tään muu­ta kuin Va­paus­so­tam­me jat­koa ja lop­pu­näy­tös”. Suo­mi säi­lyt­ti it­se­näi­syy­ten­sä ja ehey­tyi si­säi­ses­ti. Ym­mär­ret­tiin, et­tä Suo­mi on ra­kas kai­kil­le suo­ma­lai­sil­le.

Yhä vä­hem­män on nii­tä, jot­ka muis­ta­vat oma­koh­tai­ses­ti sota-ai­kaa. Mo­nil­le sota-ajan tun­nel­mat ja ta­pah­tu­mat ovat tul­leet lä­hel­le van­hem­pien tai iso­van­hem­pien ker­to­ma­na. Mi­nul­le on van­hem­pien ker­to­muk­sis­ta ja kir­joi­tuk­sis­ta jää­nyt mie­lee­ni luot­ta­mus hy­vän Ju­ma­lan huo­len­pi­toon.

Isä muis­te­li tal­vi­so­dan al­kua, hän läh­ti rin­ta­mal­le heti avi­o­lii­ton sol­mi­mi­sen jäl­keen: ”Elin to­del­la elä­mä­non­nen en­si­tun­nel­mis­sa. Mut­ta kau­an ei tätä on­nea kes­tä­nyt. Jo kuu­den päi­vän pe­räs­tä tuli pos­tis­sa lap­pu, joka mää­rä­si saa­pu­maan… ase­voi­miin. Niin on­nel­li­sis­sa mer­keis­sä al­ka­nut elä­mä sai uu­den kään­teen. Ai­no saat­te­li mi­nua Li­min­gan ase­mal­le. Siel­lä män­ni­kös­sä oli meil­lä vie­lä ti­lai­suus vii­mei­siin hel­lyy­den osoi­tuk­siin. Ei­kä ol­lut tie­toa näh­dään­kö enää elä­vä­nä.”

Muu­ta­man vii­kon pääs­tä äi­ti­ni kir­joit­ti päi­vä­kir­jaan­sa: ”Minä tääl­lä ko­to­na olen Ju­ma­lan var­je­le­van kä­den al­la sa­mas­sa Jee­suk­sen ar­mo­hel­mas­sa, jos­sa mie­he­ni­kin on. Ru­kouk­se­ni on, et­tä Isä siir­tää mei­dät sa­mal­la het­kel­lä tai­vaan au­tuut­ta naut­ti­maan.”

Myö­hem­min isä kir­joit­ti so­ta­rin­ta­mal­ta Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­teen: ”Mi­ten mie­lel­lä­ni läh­ti­sin­kään täs­tä vai­vo­jen maas­ta iki-iloon tai­vaa­seen. Mut­ta mie­leen tu­lee vai­mo ja pie­no­kai­nen siel­lä ko­to­na sekä äi­ti, ja nou­see ru­kous Ju­ma­lan luo: älä ra­kas Isä, jätä omai­si­a­ni su­re­maan! Jos otat mei­dät luok­se­si, pääs­tä mei­dät yh­des­sä. Kui­ten­kin tah­to­si ta­pah­tu­koon!”

Isä sai pa­la­ta so­das­ta elä­vä­nä. Muis­tel­mis­saan hän poh­dis­ke­li sota-ai­kaa: ”Olen usein miet­ti­nyt, mikä an­toi rau­tai­sen tah­don niin lin­joil­la kuin lin­jo­jen ta­ka­na. Luot­ta­mus Kor­keim­man voi­maan ja tun­to sii­tä, et­tä ol­laan oi­ke­al­la asi­al­la, sii­vit­ti sy­dä­met.” Tuo­ta rau­tais­ta tah­toa, luot­ta­mus­ta ja tun­net­ta on tar­vit­tu myös so­dan jäl­kei­se­nä ai­ka­na.

Yli­pääl­lik­kö Man­ner­heim lo­pet­ti en­sim­mäi­sen päi­vä­käs­kyn­sä tal­vi­so­dan al­ka­es­sa sa­noi­hin: ”Me tais­te­lem­me ko­din, us­kon­non ja Isän­maan puo­les­ta.” So­tien jäl­keen sa­non­ta on kau­an säi­lyt­tä­nyt ar­von­sa, ja po­liit­ti­set puo­lu­eet­kin ovat käyt­tä­neet sitä ar­vo­pe­rus­tan­sa ku­vaa­ja­na.

Oma kult­tuu­rim­me on his­to­ri­an muok­kaa­ma, ja sii­hen on ki­tey­ty­nyt pal­jon sekä ny­kyis­ten et­tä men­nei­den su­ku­pol­vien vii­saut­ta. On help­po ar­vos­taa omaa läm­min­tä ja tur­val­lis­ta ko­tia. Us­kon­to ko­e­taan edel­leen tär­ke­äk­si. Kir­kos­ta ero­a­mi­nen on vii­meis­ten vuo­sien ai­ka­na kiih­ty­nyt, mut­ta tut­ki­mus­ten mu­kaan Ju­ma­lan ole­mas­sa­o­loon us­koo 92% suo­ma­lai­sis­ta. Ylei­sen ase­vel­vol­li­suu­den kan­nal­la on yli 80 % suo­ma­lai­sis­ta. Ase­vel­vol­li­suu­den suo­rit­taa Suo­mes­sa poik­keuk­sel­li­sen kor­kea osuus vä­es­tös­tä.

Tämä vuo­si on 100-vuo­ti­aan Suo­men juh­la­vuo­si. En­si vuon­na vie­täm­me Sa­ka­ri To­pe­liuk­sen juh­la­vuot­ta. Hä­nen syn­ty­mäs­tään tu­lee sil­loin ku­lu­neek­si 200 vuot­ta. To­pe­liuk­sen en­nus­te lii­ken­teen säh­köis­ty­mi­ses­tä on täyt­ty­nyt. Vä­ki­lu­vun ke­hi­tys on kui­ten­kin mel­kein py­säh­ty­nyt, ja se ei ole ylit­tä­nyt 10 mil­joo­naa, ku­ten To­pe­lius en­nus­ti.

Edel­li­set su­ku­pol­vet ovat teh­neet ko­vas­ti töi­tä, ei vain rin­ta­mal­la, vaan myös ko­ti­o­lois­sa, ar­jes­sa ja työs­sä. Vuo­si­kym­men­ten ku­lu­es­sa Suo­mi on ke­hit­ty­nyt yh­dek­si maa­il­man tur­val­li­sim­mis­ta ja elin­voi­mai­sis­ta val­ti­ois­ta. Tä­män päi­vän Suo­mes­sa on hyvä elää. Kii­tol­li­si­na voim­me yh­tyä To­pe­liuk­sen lau­luun: ”Sen ver­tais­ta tois­ta en mis­tään ma saa, on ar­main ja kal­lein mull' ain Suo­men­maa!”

Ju­ma­la oh­jaa ih­mis­ten ja kan­sa­kun­tien vai­hei­ta. Hän on luo­nut ”kaik­ki kan­sat asu­maan eri puo­lil­la maan pääl­lä, hän on sää­tä­nyt niil­le mää­rä­a­jat ja asu­ma-alu­ei­den ra­jat” (Ap. t. 17:26). Ju­ma­la an­taa omil­leen tu­le­vai­suu­den ja toi­von – ja ker­ran ikui­sen ko­din tai­vaas­sa: ”Iha­na maa on tul­lut osak­se­ni, kau­nis pe­rin­tö on mi­nul­le an­net­tu” (Ps. 16:6). Saam­me tur­va­ta ja luot­taa Ju­ma­laan.