Jou­lu on hy­vän tah­don juh­la. Maa­seu­dul­la on pe­rin­tei­ses­ti vie­ty lin­nuil­le lyh­de tai ta­li­pa­la ai­na­kin jou­lu­na. Mo­net tal­veh­ti­vat lin­nut muut­ta­vat met­sis­tä pi­ha­pii­rei­hin juu­ri jou­lun al­la. Tal­vi­lin­tu­ja on mo­nen­vä­ri­siä ja mo­nen­luon­tei­sia. Muu­ta­mat ovat to­del­li­sia vä­ri­läik­kiä jou­lu­hä­mä­räs­sä. Mikä näis­tä lin­nuis­ta on jou­lun lin­tu?

Lin­nuis­ta pu­hu­taan mo­nis­sa jou­lu­lau­luis­sa ja -kor­teis­sa. Kaik­ki lin­nut, jot­ka jää­vät tal­vek­si ilok­sem­me, an­sait­si­si­vat jou­lun lin­tu -ni­mi­tyk­sen. Jou­lu­tau­luis­sa ja -kor­teis­sa suo­si­taan vä­rik­käi­tä lin­tu­ja, eri­tyi­ses­ti pu­na­tulk­kua ja ta­li­ti­ais­ta. Jou­lu­lau­luis­sa ku­va­taan apu­am­me tar­vit­se­via ja vä­hä­ar­voi­sia lin­tu­ja, ku­ten var­pus­ta (Var­pu­nen jou­lu­aa­mu­na), ja kau­ko­kai­puu­ta he­rät­tä­viä muut­to­lin­tu­ja ku­ten pääs­kys­tä (Kun jou­lu on) ja mus­ta­pää­kert­tua (Syl­vi­an jou­lu­lau­lu).

Tar­kas­te­len seu­raa­vas­sa lä­hem­min Suo­meen tal­vek­si jää­viä lin­tu­ja, ta­li­ti­ais­ta, pu­na­tulk­kua ja var­pus­ta. Nämä tal­veh­ti­vat koko maas­sa. Ta­li­ti­ai­set ja pu­na­tul­kut ovat riip­pu­vai­sia ih­mi­sis­tä tal­vel­la ja var­pu­set ym­pä­ri vuo­den.

Ta­li­ti­ai­nen on tal­vi­lin­nuis­tam­me ylei­sin ja ta­val­li­sin vie­ras lin­tu­lau­doil­la. Se on kau­niin kel­lan­mus­ta ja ku­va­tai­tei­li­joi­den suo­si­os­sa. Se on pir­teä, iloi­nen, vil­kas ja nok­ke­la – sa­nan­las­kun mu­kai­ses­ti jopa hu­pak­ko­mai­nen. Ruo­an lop­pu­es­sa se rä­pyt­te­lee nä­ky­väs­ti ik­ku­nan ta­ka­na ja saat­taa na­pu­tel­la no­kal­laan ruu­tua.

Van­han sa­non­nan mu­kaan rak­kaal­la lap­sel­la on pal­jon ni­miä. Kan­sa on an­ta­nut ta­li­ti­ai­sel­le kuu­ti­sen­kym­men­tä ni­meä eli enem­män kuin mil­le­kään muul­le lin­nul­le. Näi­tä ovat muun mu­as­sa ta­li­tint­ti, talk­ka­ri, pak­kas­ti­ai­nen ja ras­va­ti­ai­nen.

Var­pu­sel­le kan­sa on an­ta­nut noin nel­jä­kym­men­tä ni­meä (muun mu­as­sa rot­ti­nen, hot­ti­nen, röl­li, nurk­ka­lin­tu). Var­pu­nen on vaa­ti­mat­to­man nä­köi­nen, ja sitä ku­va­taan­kin nöy­räk­si ja köy­häk­si. Ta­ri­nan mu­kaan Luo­jan luo­des­sa var­pus­ta oli­vat vä­ri­ai­neet jo lo­pus­sa ("har­maa­var­pu­nen"). Mo­net ni­mi­tyk­set ku­vaa­vat var­pus­ta rep­pa­nak­si. Var­pu­nen ei saa suo­ma­lai­sil­ta yk­si­no­maan ym­mär­rys­tä ja myö­tä­tun­toa. Raa­ma­tus­sa var­pu­nen esiin­tyy Ju­ma­lan huo­len­pi­don koh­tee­na.

Kaik­kein ra­kas­te­tuin lin­tui­hin liit­ty­vä jou­lu­lau­lu on Sa­ka­ri To­pe­liuk­sen sa­noit­ta­ma ja Ot­to Ko­ti­lai­sen sä­vel­tä­mä lau­lu Var­pu­nen jou­lu­aa­mu­na. Lau­lus­sa tyt­tö an­taa sie­me­nen var­pu­kul­lal­le. Var­pu­nen osoit­tau­tuu Ju­ma­lan lä­het­tä­mäk­si lin­nuk­si, joka tuo vies­tin ty­tön vel­jel­tä en­ke­leit­ten maas­ta. To­pe­lius kir­joit­ti lau­lun kos­ket­ta­vat sa­nat nuo­rim­mai­sen lap­sen­sa kuo­le­man jäl­keen. Yk­si Sa­ka­ri To­pe­liuk­sen tyt­tä­ris­tä ja mo­lem­mat po­jat kuo­li­vat pie­ni­nä. Po­jis­ta nuo­rem­pi, Ra­fa­el, kuo­li isän­sä sy­liin vuo­den van­ha­na. Lau­lu sai eri­tyis­tä mer­ki­tys­tä so­tiem­me jäl­keen. Sen avul­la muis­tet­tiin so­dis­sa me­ne­tet­ty­jä vel­jiä.

Pu­na­tul­kul­la­kin on usei­ta kan­sa­no­mai­sia ni­miä: kop­pa­lak­ki, tuo­mi­o­her­ra, py­ry­lin­tu, hur­me­rin­ta. Se on ylei­nen vie­ras lin­tu­lau­dal­la ja ar­vo­kas, hi­das­liik­kei­nen, kau­nis lin­tu. Sen puku on juh­la­va ja jou­lui­sen pu­nai­nen. Pu­na­tulk­ku, eten­kin pu­na­rin­tai­nen koi­ras, on tu­tuim­pia tal­vi­lin­tu­jam­me. Se on ole­muk­sel­taan pul­le­ah­ko ja jy­ke­vä­nok­kai­nen, sitä pi­de­tään vä­hän pöyh­ke­ä­nä.

Pu­na­tulk­ku on jou­lu­kor­teis­sa yli­voi­mai­ses­ti ylei­sin lin­tu ja kil­pai­lee suo­si­os­sa jou­lu­pu­kin ja jou­lu­en­ke­lien kans­sa. Ta­ri­nan mu­kaan pu­na­tul­kun rin­ta oli ai­em­min vi­ti­val­koi­nen, mut­ta vär­jäy­tyi pu­nai­sek­si lin­nun len­tä­es­sä aut­ta­maan ris­til­lä riip­pu­nut­ta Jee­sus­ta. Kun ku­kaan muu ei hän­tä aut­ta­nut, py­räh­ti pu­na­tulk­ku nyp­pi­mään or­jan­tap­pu­ran piik­ke­jä pois Jee­suk­sen ot­sas­ta. Sil­loin lin­nun rin­ta pu­ner­tui ve­res­tä, ja sel­lai­nen se on ol­lut sii­tä as­ti.

Mikä edel­lä ku­va­tuis­ta lin­nuis­ta oli­si jou­lun lin­tu? To­pe­liuk­sen sa­not­ta­ma lau­lu nos­taa var­pu­sen osak­kei­ta. Lää­kä­ri Juk­ka Lu­mio poh­dis­ke­li ai­het­ta ja to­te­si, et­tä var­pu­sel­la on eni­ten piir­tei­tä, joi­hin ih­mi­nen voi koh­dis­taa kris­til­li­sen jou­lun em­pa­ti­aa, tur­vaa, ym­mär­tä­mys­tä, an­teek­si­an­toa ja ar­moa: ”Jos yh­den on ol­ta­va eri­tyi­nen jou­lun lin­tu, ol­koon se var­pu­nen, polo.”

Erää­nä aa­mu­na ko­ti­pi­hal­la­ni is­tui pu­na­tulk­ku puun ok­sal­la ja seu­ra­si mi­nua pe­lot­to­man tun­tui­ses­ti. Ojen­sin kä­te­ni sitä koh­den. Lin­tu hy­päh­te­li hi­taas­ti mi­nua koh­den ja lo­pul­ta len­näh­ti kä­del­le­ni. Kat­se­lim­me sii­nä pit­kän ajan to­si­am­me ja pu­na­tul­kus­ta tuli suo­sik­ki­lin­tu­ni – mi­nun jou­lu­lin­tu­ni.

Luo­ja loi en­sin luon­non ja sit­ten ih­mi­sen. Ih­mi­sen teh­tä­väk­si tuli vil­jel­lä ja var­jel­la luo­ma­kun­taa (1. Moos. 2:15). Li­säk­si Luo­ja pyy­si ih­mis­tä an­ta­maan ni­met muun mu­as­sa kai­kil­le tai­vaan lin­nuil­le (1. Moos. 2:19). Tätä teh­tä­vää ih­mi­nen on sii­tä al­ka­en to­teut­ta­nut – jopa run­sain mää­rin, niin kuin edel­lä kävi il­mi.

Jee­sus kiin­nit­ti ver­taus­ku­vis­saan eri­tyis­tä huo­mi­o­ta lin­tui­hin: ”Kat­so­kaa tai­vaan lin­tu­ja…” (Matt. 6:26–27, 10:29–30). Lin­nut ovat esi­merk­ki­nä sii­tä, et­tä ne ei­vät huo­leh­di lii­kaa huo­mi­ses­ta, vaan Ju­ma­la huo­leh­tii niis­tä.

Raa­mat­tu opet­taa, et­tä lin­nut, ku­ten muut­kin luon­to­kap­pa­leet, kär­si­vät ih­mis­ten pa­hois­ta te­ois­ta: ”Lin­nut­kin ka­to­a­vat ih­mis­ten pa­huu­den täh­den” (Jer. 12:4). Teh­tä­väm­me on kor­ja­ta ai­heut­ta­maam­me va­hin­koa. Sa­ka­ri To­pe­lius pe­rus­ti vuon­na 1870 en­sim­mäi­sen luon­non­suo­je­lu­jär­jes­tön (Ke­vät-yh­dis­tys) ja kes­kit­tyi ni­me­no­maan lin­tu­jen­suo­je­luun. Sitä työ­tä kan­nat­taa jat­kaa.

Lin­nut tar­vit­se­vat apu­am­me tal­vel­la – muul­loin­kin kuin jou­lu­na.