Syksyn luonto tarjoaa upeita elämyksiä. Muuttolintujen parvet lentävät taivaalla. Luonnon ihmeitä on nähtävissä myös lähempänä. Niiden vuoksi kannattaa kumartua ja kurkistaa lähelle.
Syksyä elävöittävät muun muassa vesien lähellä sudenkorennot – syyskorennot ja ukonkorennot. Ne näkevät suurilla silmillään joka puolelle ja pakenevat kulkijaa jo muutaman metrin etäisyydeltä. Mutta jos heinänkorrella tai puun rungolla lepäilevää sudenkorentoa lähestyy hitaasti, pääsee aivan sen lähelle.
Raamatussakin puhutaan useista pienistä eläimistä luomakunnan ihmeinä, joista kannattaa oppia. Vaikka niiden aivot ovat kuulakärkikynän kuulan kokoiset, ihminen voi oppia niiltä. Monien elämä päättyy syksyllä – kauniisti ja tarkoituksenmukaisesti. Muutamat vaipuvat horrokseen herätäkseen kevään lämpöön.
Pihlajan oksalla istuu ruskoukonkorento. Lähestyn sitä kamera kädessä hyvin hitain liikkein. Korento ei pakene. Lopulta saan valokuvata sitä parinkymmenen senttimetrin etäisyydeltä eri puolilta. Korennon silmistä näen, että se seuraa tarkoin liikkeitäni. Jätän tämän korennon ja siirryn toiseen paikkaan. Istun maahan ja annan luonnon tulla lähelle. Polvelleni lentää ruskoukonkorento. Se on sama korento, jota olen jo aiemmin kuvannut. Korento katsoo minua – ja ”hymyilee”.
Sudenkorennolla on kaksi siipiparia, joita se voi käyttää toisistaan riippumatta. Se on taitava lentäjä ja maailman paras saalistaja. Sen silmät ovat hyönteismaailman suurimmat ja tarkimmat. Amerikkalaiset ovat ottaneet sudenkorennon taidoista oppia miehittämättömien lennokkien kehittämiseen.
Heinäsirkat sirittävät pitkälle syksyyn. Kun olen liikkunut luonnossa lasten kanssa, he ovat ihmetelleet: ”Pappa, etkö sinä oikeasti kuule heinäsirkkojen ääntä. Niitä on nytkin joka puolella.” Olen selittänyt, että ihmisen vanhetessa kuulon heikkeneminen häivyttää ensin korkeat äänet, jollaisia heinäsirkkojen siritykset ovat.
Sirkat ”soittavat viulua” pitkillä jaloillaan hankaamalla niitä siivenreunoihin. Vain koiraat soittavat. Ne kutsuvat naarasta. Kun sopiva kumppani vastaa sirahtaen, heinäsirkka herkistyy soittamaan niin korkealta, etteivät lapsetkaan sitä kuule.
Tänä syksynä yritin pitkään löytää kultaheinäsirkan, joka kimaltelee auringonvalossa kullan värisenä. Jos olisin saanut jonkun lapsen tai nuoren mukaani, olisin sen varmaan helposti löytänyt, mutta lopulta onnistuin yksinkin. Kultaheinäsirkka oli vahingossa hypännyt lammen rannalta veteen. Sain pelastettua sen. Se oli niin väsynyt, että antautui valokuvattavaksi.
Raamatussa heinäsirkkaa pidetään luomakunnan ”pienenä ja viisaana” olentona, joka on todiste ihmeellisestä luomistyöstä (Sananl. 30:25). Jumala lähetti itätuulen mukana heinäsirkkaparven Egyptiin, jossa israelilaisia pidettiin orjina. Raamattu kehottaa kertomaan heinäsirkkojen vaelluksesta: ”Kertokaa siitä lapsillenne, kertokoot he omille lapsilleen ja lastenlapset seuraaville sukupolville” (Joel: 1:4).
Heinäsirkkojen tuntosarvissa on hajuaisti, joka on yksi luonnon tarkimmista. Amerikassa tutkitaan heinäsirkkojen käyttöä ”pommikoirina”. Heinäsirkan aivoihin asennetaan reseptorit, joiden lähettämästä signaalista voidaan päätellä, milloin ne aistivat räjähdysaineen.
Heinäsirkkojen ohella toinen Raamatussa mainittu luomakunnan pieni ja viisas ihme on muurahainen (Sananl. 30:25). Sudenkorennot ja heinäsirkat kuolevat syksyllä, mutta muurahaiset vaipuvat koiraita lukuun ottamatta pesässään horrokseen talven ajaksi ja elävät vuosikausia.
Raamatussa kehotetaan ottamaan oppia muurahaisista. Muurahaiset ovat järjestäytyneet yhdyskunnaksi, mutta niillä ei kuitenkaan ole ”käskijää, päällysmiestä eikä hallitsijaa” (San 6:7). Muurahaiskuningattarella ei ole hallinnollista asemaa, vaan tehtävänä on vain muniminen. Kuitenkin kekoverkosto on miljoonien kurinalaisesti toimivien yksilöiden yhteisö – yhdessäkin keossa on satoja tuhansia yksilöitä. Muurahaisten parviälystä ja käytäväverkostojen logistiikasta on otettu oppia.
Kimalaiset ja mehiläiset rakentavat pesäänsä ja yhdyskuntaansa koko kesän, ja syksyllä kaikki tuhoutuu. Vain kuningattaret talvehtivat. Näillä hyönteisillä on elintärkeä merkitys kasvien pölyttäjinä. Niiden vähentymisestä on oltu huolissaan. Amerikkalaiset ovat kehitelleet pölyttäjärobotteja, mutta ne eivät korvaa luonnon hyönteisiä.
Pelastettuani kultaheinäsirkan näin lammen rannalla kimalaisen näköisen hyönteisen. Se oli kukkakärpänen, lajinimeltään luhtasurri – ahkera pölyttäjä. Sen värityksessä näkyy luonnon tarkoituksenmukaisuus – kimalaisen värit suojelevat sitä hyönteissyöjälinnuilta.
Luhtasurri lensi lähellä maan pintaa edestakaisin ja kävi välillä maassa munimassa. Sitten se etsi maasta sopivan paikan, käänsi päänsä lämpimän syysauringon suuntaan – ja kuoli. Se oli saanut elämäntyönsä päätökseen. Sen kätkemiin muniin jäi uuden sukupolven alku. Kevään lämpö synnyttää niistä uutta elämää.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys