"Onko maailma syntynyt minuutissa tai sadassatuhannessa vuodessa, ei merkitse itse asiassa mitään. Itse ihme on kuitenkin aina jäljellä, ja se on ihmisen matalalta näkökannalta aivan käsittämätöntä. Meidän on uskottava, että maailma on luotu tyhjästä. Mutta kuinka? Se pysyy salaisuutena. Syvällisimmätkään ajattelijat eivät voi käsittää vähintäkään tästä ihmeestä."
Tämä on lainaus Lars Levi Laestadiuksen Hulluinhuonelainen-kirjasta (1855). Laestadius oli luonnontieteilijä ja teologi. Tuossa kirjassa hän yhdistää ihmisen olemassaolon ja jumalasuhteen eri puolet yhtenäiseksi järjestelmäksi – painottaen kuitenkin Jumalan kaikkivaltiutta. Hän ankkuroi pohdiskelunsa voimakkaasti Raamatun sanaan. ”Ei voi olettaa, että terveellä järjellä varustettu ihminen yhtyisi niiden mielipiteeseen, jotka väittävät, että luonto olisi syntynyt umpimähkään, puhtaasta sattumasta, ikään kuin Jumalaa ei olisi ” (Laestadius 1839). Luomiseen liittyy myös luomakuntaa ylläpitävä voima: ” tunnistamme Jumalan pitävän huolta luomisteoistaan luomakunnassa sillä tavoin, että hän on pannut materiaan sellaisia voimia, jotka vaikuttavat tiettyjen lakien mukaan” (Laestadius 1855).
Laestadius oli aikansa etevimpiä luonnontieteilijöitä erityisalanaan tunturikasvit. Laestadius on toiminut nimenantajana lukuisille kasvilajeille. Hänen työnsä elää edelleen. Vuonna 2000 löydettiin Enontekiöltä Suomelle uusi alkuperäinen kasvi, lumipiippo. Tieteellisen nimen lajille on antanut norjalainen kasvitieteilijä 1920-luvulla. Suomen löydöksen yhteydessä havaittiin kuitenkin, että Laestadius on kuvannut lajin tieteelle uutena jo vuonna 1822, ja hänen antamansa nimi (Luzula nivalis) palautettiin tälle lajille.
Laestadius keräsi kasveja ja lähetti seurojen yhteydessä myös kylän poikia etsimään näytteitä. Hän kirjoittaa, että ”outoin uusien kasvien etsintömatkat ahoilla, nurmilla, kedoilla, mäillä, vuorilla ja tuntureilla, soissa, rämeissä ja korpiloissa saattaa myös ruumiille terveellistä liikuntoa, ettei olekaan suurta vaaraa ja pelkoa kirjan ääressä koukkuun kasvamisesta” (Laestadius 1860). Toinen motiivi on mielihyvä uuden löytämisestä: ”Riemu, jonka nuori luonnontutkija kokee löytäessään uuden lajin, on varattu vain hänelle, ja luulenpa, ettei voittoisa kenraalikaan ole yhtä iloinen kuin tämä nuori luonnontutkija, joka on valloittanut kasvien ja eläinten maailman” (Laestadius 1841).
Laestadiuksen jäljiltä on tuhansien prässättyjen kasvien kokoelma ja yli sadan kasvin taidokkaat piirrokset. Jyväskylän yliopistossa säilytettävien kasvien lajimääritysten tarkistaminen oli lehtori Veli Saaren tehtävänä. Hän totesi, ettei Laestadius tehnyt määritysvirheitä. Laestadius keräsi myös hyönteisiä ja tutki siikalajien erottelua siivilähampaiden lukumäärän perusteella. Viimeksi mainittua työtä toteutetaan edelleen.
Laestadiuksen tekemä työ oli myös luonnon varjelijan työtä, mikä on Raamatun alkulehdillä osoitettu ihmisen tehtäväksi. Hän jatkoi ensimmäiselle ihmiselle annettua tehtävää, nimien antamista elollisen luonnon eri lajeille. Siihen liittyy luonnon monimuotoisuuden kunnioittaminen. Myös ”viljelijän” tehtävää Laestadius piti tärkeänä. Hän pohdiskeli, mitä hyötyä eri lajeista on ihmisille. Hän arvioi maanviljelyn kannattavuutta ja suositteli soiden ojittamista. Ensimmäisessä teoksessaan hän suositteli Lapille uudisviljelyä, joka auttaa myös malmikenttien tehokasta hyödyntämistä. Seppo Lohen (2016) mukaan lähes sata vuotta myöhemmin, vaikeiden katovuosien aikaan, Laestadiuksen suunnitelmaa alettiin toteuttamaan.
Laestadius otti saarnoihinsa vertauskuvia luonnosta. Nämä vertauskuvat olivat sellaisia, joita tavalliset Lapin ihmiset ymmärsivät. Hän kehotti heitä kiittämään Luojaa niin kuin taivaan linnut kiittävät: ”Ja mitäpä ne tekevät, ne pääskyset ja pääskysen pojat, jotka alkavat visertämään varsinkin, kun aurinko nousee. Ne kiittävät Luojaansa ensimmäisen säteen edestä, joka herättää heitä pesissänsä. Ja tiaiset ja satakieliset, jotka niin monenkaltaisella äänellä ylistävät luojaansa. Ja rakkaus vaatii heitä niin tekemään.” Luonto oli vahvasti mukana vielä viimeisessä saarnassa Pajalan kirkossa toisena adventtisunnuntaina 1860: Vaarat ja pahdat huusivat, luonto kukki ja linnut visersivät (Lohi 2016).
Laestadius nosti esimerkiksi lapsen suhteen luontoon: ”Kevään ensimmäinen kukka aiheuttaa ilon lapsen mielessä, mutta vanha ihminen tallaa kukkasen eikä välitä siitä elämästä, joka kukkasessa on.” ”Jos me kuitenkin saattaisimme tutkia Herran töitä niin kuin lapsi, jolla on riemunsa kaikesta elävästä; jos me saattaisimme tutkia Herran töitä pyhällä kunnioituksella, kuten David tutki taivasta ja maata, niin meillä olisi Jumala tuntemisissa, me saattaisimme kunnioittaa Häntä Jumalana ja kiittää Häntä kaikista Hänen töistänsä.” ”Jospa nyt kaikki, jotka Jumalan tahdosta luodut ovat, katselisivat taivasta ja maata sillä mielellä, että tulisivat niin pieneksi, että he mahtuisivat Vanhimman sydämeen, silloin olisi heille jotain hyödytystä luonnon ja armon valtakunnan katselemisesta.” (Laestadius 1854.)
”Katsokaa lasta, kuinka se ratkeaa riemusta, kun se saa elävän linnun käteensä. Lapsi ei tunne linnun nimeä eikä luontoa, mutta lapsi tuntee, että tällä linnulla on elämä, ja tämä elämä vaikuttaa lapsen elämässä. Lapsella on niin muodoin riemu siinä, koska lapsen sydän on hellä ja tunteellinen.” (Laestadius 1854.)
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys