Moni on kokenut elämässään ihmeellisiä tilanteita, arkitodellisuudesta poikkeavia hetkiä. Arvo Perälä kertoi kauan sitten puheessaan pienestä lapsesta, joka katseli ulos kotinsa ikkunasta ja sanoi äidilleen näkevänsä enkelin. Lapsi kertoi, että enkeli tuli naapurista ja nousi korkeuksiin pieni vauva sylissään. äiti ei nähnyt enkeliä. Myöhemmin saatiin tietää, että samana hetkenä tuosta naapurista oli kuollut vauva. Olin teini-ikäinen, kun kuulin tämän kertomuksen ja se jäi mieleeni. Oli vieläkin liikuttavaa kuunnella tuo puhe, kun löysin sen arkistosta.
Eräs ihminen kertoi veljensä kuolemasta. Hirvi oli juossut moottoritielle, ja reunakaistaa ajanut auto oli törmännyt siihen. Hirvi oli pompannut tämän auton konepelliltä ilmaan ja lentänyt viereiselle kaistalle ja suoraan kertojan veljen auton tuulilasista sisälle. Vaikka kertoja ei ollut uskonnollinen, hän sanoi, että kuolema ei ollut sattuma, vaan veljelle osoitettujen elinpäivien luku tuli täyteen.
Vuonna 1948 Oulunsalossa teki eräs mies parannuksen vähän ennen kuolemaansa. Mies oli eronnut kirkosta eikä hänelle tuon ajan käytännön mukaisesti järjestetty kirkollisia hautajaisia, vaan arkku kannettiin suoraan hautausmaalle. Kun arkkua laskettiin hautaan, saattoväki kuuli laulua – aivan kuin kuoro olisi laulanut jotain virttä. Haudankaivaja ajatteli, että kirkossa on varmaan kuoroharjoitus ja meni tarkistamaan, mutta kirkko oli tyhjä. Kokemus haudalla puhutteli.
Lars Levi Laestadiuksen postillassa on saarna, jonka hän on pitänyt nuoren miehen hautajaisissa. Tuo mies oli saanut parannuksen armon juuri ennen kuolemaansa. Laestadius kertoo, että tuo mies oli nähnyt vierellään kaksi enkeliä ja edessään kauniin viheriäisen rannan. Mies oli jättänyt tämän maan hyvällä mielellä: ”Minun nimeni on elämän kirjassa kirjoitettu ja Jeesuksen verellä vahvistettu, sinetillä ja sormuksella lukittu.”
Kotiseuroihin tuli vieras naapurista. Hän kuunteli ihastuneena lapsuudesta tuttuja Siionin lauluja. Tuo seuravieras kertoi minulle mummostaan, joka oli sairasvuoteeltaan kohottautunut katsomaan ovelle ja sanonut, että nyt tulivat noutajat. Sitten mummo oli rauhallisesti nukkunut pois. Tuo lapsuudenajan kokemus oli painunut mieleen puhuttelevana muistona. Seuravieras halusi omistaa omalle kohdalleen saman uskon, jota mummokin oli saanut omistaa.
äitini kuolinvuoteen äärellä tunsin olevani iäisyyden rajalla. Odotin sydän väristen, että koen ja näen jonkin ihmeen, kun äiti siirtyy rajan yli. Vähän ennen lähtöään äiti katseli meitä lapsiaan ja sanoi: ”Tulkaa perässä.” Hänellä oli huoli läheisestään: ”Viekää hänelle terveisiä ja kertokaa, mikä on elämässä tärkein asia.” äiti siirtyi rauhallisin mielin rajan yli. Mitään yliluonnollista en kokenut. Ihme tapahtui kuitenkin 30 vuoden kuluttua, kun vein äitini terveiset hänen läheiselleen. äitini viesti kosketti ja vaikutti.
Yliluonnollisuuteen uskoo lähes puolet suomalaisista. Kiinnostus tähän aihepiiriin ja kokemuksiin on lisääntynyt. Uskonnon rooli yliluonnollisuuden käsittelyssä on heikentynyt ja rinnalle on noussut uushenkisyys. Siinä korostuu tämänpuoleisuus – omat henkiset elämykset, jotka hyödyttävät ihmisiä tässä elämässä eivätkä vasta kuoleman jälkeen. Kuitenkin vain neljännes suomalaisista on sitä mieltä, että kuolema on kaiken loppu.
Suomalaisista lähes kolmannes uskoo vakaasti enkeleiden olemassaoloon. Monille enkelit ovat uskon kohde Jumalan sijaan. Raamatun mukaan enkeleitä ei kuitenkaan tule palvoa eikä rukoilla (Ilm. 22:8–9). Paavali kirjoittaa: ”Vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu” (Gal. 1:8).
Raamattu todistaa, että enkelinäyt ja muut ihmeet eivät ole uskon perusta ja edellytys. Jeesus teki ihmetekoja, jotta ihmiset uskoisivat häneen, mutta halusi, että usko syntyisi ja säilyisi ilman niitäkin. Ruumiillista parantumista suurempi ihme on evankeliumin synnyttämä ihme – syntien anteeksiantamus.
Ihmeistä kertominen voi aiheuttaa hyviä tuntemisia. Yliluonnollisten asioiden korostaminen ja tunteisiin vetoaminen voi kuitenkin ahdistaa herkkiä ihmisiä. Seuroissa olemme usein kuulleet, että usko ei ole tuntemisissa – yksinkertainen sydämen usko riittää.
Suuri ihme on jälleennäkemisen ihme, joka toteutuu vasta perillä taivaassa. Daavid pohdiskeli pienen lapsensa kuolemaa ja sanoi, että tuo lapsi ei enää voi tulla takaisin, mutta hän itse menee aikanaan lapsensa luo. Laestadius kirjoitti kuolleesta Levi-pojastaan: ”Se ajatus oli ihanin, että pikku Levi on ensimmäinen, joka tulee juosten isää ja äitiä vastaan iankaikkisuuden vihreällä rannalla.” Tämä ajatus herätti Laestadiuksessa kysymyksen, että onko hän itse siihen valmis. Myöhemmin Laestadius löysi elävän uskon.
Paavali katseli iloisena ja hyvällä mielellä ajallisen kuoleman hetkeä: ”Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen telttamajamme puretaankin, Jumalalla on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä.” Iäisyyden rajan tuolla puolella odottaa ikuinen elämä.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys