Lap­si is­tuu lat­ti­al­la ja it­kee ja nau­raa yh­tä ai­kaa. äs­kei­nen paha mie­li on pois­sa ja aja­tus on ke­vyt. Ny­ky­tek­nii­kan What­sapp oli juu­ri saa­nut toi­mia rii­dan so­vin­to­vä­li­nee­nä. Mie­tin, mi­ten ih­meel­li­nen on evan­ke­liu­min voi­ma. Ei tar­vin­nut enää kai­vaa van­ho­ja­kaan rii­to­ja esiin, vaik­ka en­sin kaik­ki asi­at oli­vat tul­vi­neet mie­leen. Kaik­ki ne­kin oli so­vit­tu noi­den ih­meel­lis­ten sa­no­jen kaut­ta.

Pien­ten las­ten kans­sa tou­hu­tes­sa on var­mas­ti muis­sa­kin per­heis­sä tul­lut vas­taan so­vin­to­saar­naa­jia. Muis­tan, mi­ten meil­lä­kin ker­ran yk­si pie­ni mie­he­nal­ku ha­lu­si ol­la no­pea rii­to­jen so­vit­te­li­ja. Kun isom­mat ei­vät ol­leet heti tai­pu­vai­sia so­vin­non tiel­le, pie­ni tar­jo­si pos­ke­aan vä­liin. Suo­men kie­len tai­to oli vie­lä puut­teel­li­nen, mut­ta rii­ta­pu­ka­rit ym­mär­si­vät sit­ten­kin, mitä tu­tin vie­res­tä va­kuu­te­tut "vese vese an­teet­ti" -sa­nat tar­koit­ti­vat.

Kos­ka olem­me vain ih­mi­siä, toi­veet ja pyr­ki­myk­set ko­lah­ta­vat hel­pos­ti vas­tak­kain eri­tyi­ses­ti lä­heis­ten kes­ken – puo­li­son, las­ten tai ys­tä­vien kans­sa. Tar­vi­taan pal­jon an­teek­si­an­ta­mus­ta ja tar­vi­taan ha­lua an­taa an­teek­si pyy­tä­mät­tä­kin. Vä­lil­lä on vai­ke­aa teh­dä so­vin­toa, kun asi­at vie­lä kir­ve­le­vät niin ko­vas­ti miel­tä. Mut­ta kun an­teek­si­an­ta­mus saa hoi­taa, ja­lat tu­le­vat ke­veik­si ja ilo he­le­äk­si.

Ai­na ei ole help­po muis­taa, mi­ten yk­sin­ker­tai­ses­ti, lap­sen lail­la, meil­lä on lupa pyy­tää ja us­koa syn­tim­me an­teek­si. Olen ko­ke­nut, et­tä lap­si ei ky­se­le, ym­mär­sit­kö oi­ke­as­ti, mitä olet men­nyt te­ke­mään. Lap­si ei läh­de kai­ve­le­maan tuo­ta tun­toa omas­ta si­sim­mäs­tään­kään.

On­ko ai­kui­sen vai­ke­am­paa pyy­tää an­teek­si kuin lap­sen? Mik­si yli­pää­tään on vai­ke­aa pyy­tää an­teek­si? Ajat­te­len, et­tä vas­taus on hy­vin yk­sin­ker­tai­nen: sie­lun­vi­hol­li­nen. Se ha­lu­aa, et­tä juu­ri sinä koet ol­lee­si kär­si­jä, juu­ri si­nua on koh­del­tu vää­rin ja epä­oi­keu­den­mu­kai­ses­ti! Mik­si se ha­lu­aa sitä? Sik­si, et­tä se ha­lu­aa vie­dä si­nut har­haan, se ha­lu­aa, et­tä sinä et jak­sai­si us­koa. Se ha­lu­aa, et­tä sinä uu­pui­sit tais­te­le­maan syn­tiä vas­taan. Sie­lun­vi­hol­li­nen on ai­na he­reil­lään, ai­na val­mii­na hyök­kää­mään. Ja juu­ri sii­nä pai­kas­sa, mis­sä on hei­koim­mil­laan.

On­ko tuo si­nul­le­kin tut­tua?

Mei­tä on mo­nen­lai­sia. On sel­lai­sia, joil­ta löy­tyy an­teek­si­pyy­tä­jän ja -an­ta­jan sa­nat ja nöy­ryys no­pe­am­min. Mut­ta on meis­sä sel­lai­si­a­kin, joil­la se ta­pah­tuu hi­taam­min ja vaa­tii pal­jon hil­jais­ta pu­het­ta Tai­vaan isäl­le. Jo­bin kou­lu ei ol­lut help­po, mut­ta tar­peel­li­nen. Mut­ta sii­nä­kin kou­lus­sa saa tur­val­li­ses­ti tie­tää, et­tä Ju­ma­la nä­kee si­sim­pään ja ei hyl­kää las­taan, joka ha­lu­aa us­koa.

Juha Ha­ku­li­nen kir­joit­taa blo­gis­saan rak­kau­den sil­mä­la­seis­ta: ”Vi­ko­ja ja puut­tei­ta ih­mi­sis­tä ja ih­mi­syh­tei­sös­tä kyl­lä löy­tyy; mis­sä on ih­mi­syyt­tä, siel­lä on syn­ti­syyt­tä. Mis­sä on syn­ti­syyt­tä, siel­lä tar­vi­taan ar­moa ja an­teek­si­an­ta­mus­ta.”

Kun­pa rak­kau­den sil­mä­la­sit sai­si­vat säi­lyä kirk­kai­na ja kun­pa meis­sä säi­lyi­si oma­koh­tai­nen halu puh­dis­taa nii­tä mat­kan pö­lys­tä – evan­ke­liu­min voi­mal­la!